Joulumieltä!

LIKAINEN ENKELI

Yön enkeli on jäänyt rappusille
reppu selässään
ja odottaa
ja likaisin kynsin kaivaa
hurmaavia korviaan

ja hänen mukanaan on lasti
ikuisesti kuumaa vettä
paljon hampaita ja jalkoja
ja pitkää piuhaa niille
joilla pääsi brakaamaan

       ja niin käy tänä jouluyönä
pimeimpänä hetkenä -
       pamahtavat auki
roskalaatikoiden kannet ammolleen
ja sata kaveria nousee
    ilman papereita
                   suoraan taivaaseen.

               (Ilpo Tiihonen)

Tämän Ilpo Tiihosen upean ja hävyttömän erilaisen joulurunon absurdeissa tunnelmissa haluan toivottaa kaikille
rauhaisaa ja tunnelmallista joulua, joulumieltä
sekä onnellista tulevaa vuotta 2010!

Hyvää syntymäpäivää minulle!

Täytän tänään vuosia, malja sille! Toistaiseksi vanheneminen ei ole aiheuttanut minulle suuria angsteja, elämä on nyt paljon kivempaa ja seesteisempää kuin parikymppisenä. Syntymäpäiväni kunniaksi esittelen loppusyksystä hopeakurssilla tekemäni hopeasavilehdet. Ensimmäinen on onnistunein, ja sitä olen pitänyt kaulassani jo monesti.

Pelakuu. Tämä on minun ikiomani!

Seuraavien lehtien tarina on vähemmän riemullinen. Miehen tyttären piti saada pienempi, krysanteemin lehti joululahjaksi, mutta kun kiillottelin sitä, yksi lehtisakara murtui. Voin toki yrittää vielä myöhemmin paikkailla sitä hopeapastalla, mutta ennen joulua en enää ehdi. Toinen lehti puolestaan käpristyi kuivuessaan, ja minun pitää yrittää varovasti kuumentaa sitä ja oikaista se.

Näistä surullisista lehdista huolimatta toivotan edelleenkin itselleni ihanaa syntymäpäivää ja kaikille muille rattoisaa Tuomaan päivää ja mukavaa joulun odotusta! Mites se menikään: Pyhä Tuomas joulun tuopi... Tänään on myös talvipäivän seisaus, eli huomisesta lähtien päivä alkaa taas pidentyä!

Lasihelmiä ja rauhoittumista

Tässä pikaisessa - ja joulukiireiden takia lähes runottomassa - päivityksessä esittelen pari tilaustyötä: romanttisia, lasihelmistä tehtyjä kaulanauhoja, jotka tilattiin alunperin joululahjaksi, mutta joista toinen ei löytänytkään tietään pukinkonttiin...

Amanda. Lasihelmiä ja antiikkihopean värisiä metallihelmiä.

Vanamo. Herkän värisiä särölasihelmiä ja hopealukko. Tämän korun piti mennä lahjaksi erään asiakkaan kummitytölle, mutta hänen tyttärensä päättivätkin pitää korun perheessä. :-)

Edellisessä päivityksessä esittelin muodonmuutoksen kokeneita hopeisia korvarenkaita alkuperäisessä asussaan. Tässä ne ovat lopullisessa muodossaan:

No, enhän minä kuitenkaan ihan täysin runotonta postausta voi laittaa... Koska kaikilla on taas joulun alla hirveä kiire (minulla itsellänikin), on hyvä välillä rauhoittua nauttimaan levollisista tuokioista kaiken kiireen ja säntäilyn keskellä. Kai Niemisellä on siihen oivallinen ohje:

On pysähdyttävä ajattelemaan tähtiä

                sormien on herpaannuttava, tulitikkulaatikon

pudottava maahan, on ajateltava tähtiä.

Newton se vanha piru se ajatuksistaan mustasukkainen

ruhtinas se tieteen kristus pudotti tulitikut käsistäni, en

voi sytyttää piippua ja sokaista silmiäni, on katsottava

tähtiä kunnes verkkokalvo palaa seulaksi ja ajatukset

valuvat ulos kiertämään taivaan napaa.

                  On ajateltava tähtiä kunnes jaloissa huimaa,

on katseltava tähtiä kunnes silmissä suhisee, kuunneltava

taivasta kunnes korvat hämärtyvät

                   ja kun ajatus ei yllä kauemmas on pudotettava

pään yllä ammottavaan syvyyteen, syvyyksien halki

lennettävä, lennettävä pahki maailmojen kunnes peukalo

on valovuosien mittainen, kunnes varpaiden väliin mahtuu

galaksien galakseja

                   ja pysähdyttävä tämän kaarevan avaruuden

alkupisteeseen, tälle tuolille, on poimittava tikut maasta ja

sytytettävä piippu, kumottava lasi, annettava anisviinan

imeytyä

                   on ajateltava tähtiä,

siinä kaikki.

                       (Kai Nieminen)

Kiireen ja puuhastelun lomaan kaikille levollisia tuokioita, tähtien ajattelua ja rauhallisia hetkiä kuistilla tai kahvilassa piipun, anisviinan, joulutortun tai minkä hyvänsä näennäisesti-ei-niin-kovin-tärkeän kera!

Lumen valo on talven valo

Lumi on onneksi taas maassa ja tekee maisemasta valoisamman ja ylipäänsä tästä kaamoksesta siedettämmän ja kauniimman. Siksi tähän päivitykseen sopii loistavasti eräs lahjaksi tilattu koru, joka on saanut nimensä Niilo Rauhalan talven hiljaisuutta ja lumista tunnelmaa henkivästä runosta.

Lumen valo
on talven valo
ja yön hiljaa palava lyhty.
Minä valvon talossa,
jota ympäröi laaja luminen piha
ja tuuheat lumiset oksat,
ja kuuntelen lapsen hengitystä;
hän näkee minut lumen valossa, jos herää.
Lumen aika on pitkä,
kevät oli lyhyt, se virtasi puitten läpi
                  muutamassa yössä,
sen auringonnousut laskivat mereen
                  kuin pakeneva tulva.
Lumen yöt ovat pitkät
ja valvominen käy raskaaksi;
ellei olisi valoa,
ei säteilisi yksikään kukka
ja hengitys olisi kuollut.
Lumen valossa, askelten kylmyydessä
minä elän kuin hengitys,
lumen kukka on toivo,
se imee kasvoihinsa yön ja päivän kuullon,
sen syvässä maljassa humisee
meren pitkä viima.

                      (Niilo Rauhala)

Talven valo. Lyhyt kaulakoru, jossa on ihanan jäisiä, isohkoja särövuorikristalleja rondelleina sekä sterlinghopeaa. Minua olisi himottanut pitää tämä itselläni, jos se ei olisi ollut jo menossa jollekulle.

Tässä vaiheessa pitäisi varmaankin ostella kiireesti jo viimeisiä joululahjoja, ja sillä mielellä lähdimme työkavereiden kanssa Kangasalan Lepokotiin Kyllinpäivämarkkinoille. Lepokoti on oikeasti entinen lepokoti, johon varakkaammat ihmiset tulivat sata vuotta sitten lepäämään, rentoutumaan ja nauttimaan täysihoidosta. Nykyään siellä myydään kangasalalaisten käsintekijöiden tuotteita. Kuinka ollakaan, pikku tuhlarimme ei löytänyt ensimmäistäkään joululahjaa, vaan osti itselleen ihanat, pienin kirkkain siemenhelmin kirjaillut ranteenlämmittimet. Ne on tehnyt Ulla Malinen, firman nimi oli muistaakseni Oltava.

Nämä näyttävät ranteissa aika makeilta, varsinkin vajaamittaisten paidanhihojen kanssa, mutta takin alta näkyessään ne antavat hassun vaikutelman: ikään kuin takin hihoista pilkistäisivät Tallinnan torilta ostetun tätivillapaidan (anteeksi, mutta monet noilla toreilla myydyista villapaidoista ovat aika rouvamaisia!) hihat. Eli käytän näitä ranteenlämmittimiä siis vain sisätiloissa rannetta koristamassa...

Viimeisenä eräät tilaustyönä tehdyt korvikset. Niissä on Balin isot harjatut hopeahelmet ja sterlinghopealankaa.

Näitä korviksia ei ole enää olemassa, sillä ne ovat muuttuneet kuvan oton jälkeen jo kahdesti: asiakkaalla oli sen malliset korvanlehdet, että tällaiset isot renkaat - niin kauniit kuin ne olivatkin - jäivät vähän höröttämään. Onneksi hän uskalsi pyytää niihin muutoksia - olisi sääli, jos tilaustyönä tehdyt korvikset jäisivät pitämättä sen takia, ettei asiakas kehtaa mainita asiasta koruntekijälle!

Muutimme niitä ensin niin, että lisäsimme renkaisiin tavalliset pienet koukut, mutta sitten niistä tuli niin pitkät, että ne hipoivat jo harteita. Asiakas kyllä pitää isoista korviksista, mutta ymmärrettävästi ne olisivat olleet aika hankalat käyttää! Tänä aamuna tein korviksiin viimeisimmän muutoksen: ripustin hopeahelmet vähän pienempiin, umpeen juotettuihin renkaisiin, ja kiinnitin renkaan tavalliseen korviskoukkuun. Jos ehdin ottaa niistä kuvan, ennen kuin ne lähtevät omistajalleen, liitän sen tähän myöhemmin.

Hyvää Lucian päivää, ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Terveisiä Balilta

Unohdin viime viikolla esitellä Bali Handmade Silveriltä saapuneet aarteeni. Uskokaa tai älkää, tilasin juuri ja juuri sen verran, että minimiostoerä tuli täyteen! Osa aarteista on jo käytetty, mutta tässä ovat ne, jotka olivat vielä jäljellä kuvaushetkellä:

Ensin neljänlaisia helmihattuja:

Ihania korupiikkejä, korviskoukkuja ja -pohjia, joista tosin osa jo meni:

Ja helmiä:

Ja vielä muutamia näyttäviä lukkoja:

Vielä näytteitä siitä, mitä näistä on syntynyt, eli parit tilauskorvikset, joiden tilaajat joutuivatkin jonkin aikaa odottamaan. Nämä tällaiset korvikset ovat aika söpöjä - isohkot näyttävät koukut ja pienet sievät helmet ovat kiva yhdistelmä! (Huomasin juuri, että ylemmästä kuvasta on tainnut unohtua terävöitys...)

Malja kaikille ihanille naisille!

Näitä tilaustöitä varten olen saanut ostella helmiä monesta paikasta, mikä on, myönnettäköön, ollut aika ihanaa. Siinä sivussa on tietenkin tarttunut kaikenlaista ylimääräistä - eikä aina ihan pientäkään - matkaan, joten miettiä sopii, miten paljon tämä pieni sivubisnekseni oikeasti mahtaakaan tuottaa voittoa... Mutta onpahan hienot varastot, joista valita, ja ihanaisia helmiä, joita hypistellä!

Seuraavat kolme korua tilattiin lahjaksi kolmelle upealle naiselle, ja tilaaja oli miettinyt huolella, mikä kenellekin sopii. Itse en saajia ole tavannut, mutta valokuvien perusteella uskoisin korujen sopivan heille erittäin hyvin. Kahden ensimmäisen korun nimetkin ovat olleet tilaajan itsensä oivalluksia.

Polku hangessa. Vuorikristallia (fasetoituna, nugettina ja särönä), lasihelmiä, hopeanvärisiä metallihelmiä. Tämä on - kuten nimestä huomaakin - tehty Polku-korujeni hengessä. Erona on vain se, että lasin lisäksi joukossa on myös korukiveä. Tämä näyttää, jälleen kerran, luonnossa paljon kauniimmalta kuin kuvassa.

Tuhat ja yksi yötä. Akaatteja (sävyt Sage Amethyst ja Amethyst), fasettihiottuja ametisteja, vuorikristalleja, lasisia välihelmiä ja sterlinghopeaa.

En voinut mitään sille, että kun tein seuraavaa korua, helmien sävyt ja hohde toivat koko ajan mieleeni erään Ezra Poundin runon. Pengoin vähän arkistojani, ja löysin sen lopulta. Ehkä mielleyhtymä johtuu korussa olevista kullanhohteisista helmistä ja koko korun siroudesta ja keveydestä.

VINTTIKAMARISSA

Tule, säälikäämme niitä jotka ovat paremmissa varoissa
        kuin me.
Tule, ystävä, ja muista
        että rikkailla on hovimestarit, ei ystäviä,
ja meillä on ystäviä, ei hovimestareita.
Tule, säälikäämme avioituneita ja naimattomia.

Aamunkoi käy sisään pienillä varpaisillaan
        kuin kullattu Pavlova,
ja minä olen likellä haluttuani.
Eikä ole elämässä mitään parempaa
kuin tämä kirkas vilpoinen hetki,
        yhdessä heräämisen hetki.

                       (Ezra Pound, suom. Tuomas Anhava)

Aamunkoi. Makeanvedenhelmiä, lasisia välihelmiä ja sterlinghopealukko. Koru on yli 80 cm pitkä, joten sitä voi pitää yksin- tai kaksinkerroin kaulassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Pikkujoulutarina

Pikkujouluaikaan pikkutontut tekevät punaisia koruja. Rakastan punaista väriä koruissa ja muutenkin, vaikka vaatteeni ovat harmillisen usein mustia. Tässä minun omat pikkujoulukoruni, joiden seurassa minulla oli kerrankin punaista päällä.

Korvakoruissa Fire Mountain Gemsiltä tulleita ihanan punaisia makeanvedenhelmitikkuja, Swarovskin Burgundy-sävyiset pikkubiconet ja polygon-pisarat (vai milläköhän nimellä nuo kulkevat?) sekä yhdet pikkuiset granaatit. Nämä ovat superpitkät ja mielestäni aika näyttävät.

Rannekoru oli alunperin kaulakoru, mutta koska pikkujoulupuserossani oli kiinalainen kaulus, kaulakoru ei olisi näkynyt. Siksi lyhensin sitä sen verran, että se menee sopivasti kaksi kertaa ranteen ympäri. Korussa on makeanvedenhelmitikkujen lisäksi niitä samoja Burgundy-sävyisiä pikkubiconeita ja pari pientä kirkasta biconea sekä hopealukko.

Ennen kuin tein edellä esitellyt korut, olin tehnyt jo yhden yritelmän pikkujoulukorvakoruiksi. Niistä tuli sievät ja kepeät ja kimalluksestaan huolimatta pikemminkin arkijuhlavat kuin juhlakorut. Nämä korut ovat saaneet nimensä puolalaisen runoilijan Halina Poswiatowskan ihanasta proosarunosta, joka on ollut mielessäni hautumassa jo jonkin aikaa - en vain ole saanut tehtyä siitä korua.

Siitä asti kun tutustuin sinuun, olen pitänyt taskussani huulipunaa, on

sangen hupsua pitää huulipunaa taskussa, kun sinä katsot minua

noin vakavana, aivan kuin näkisit silmissäni goottilaistyylisen

kirkon. Enhän minä ole mikään pyhäkkö, vain metsää ja niitty -

lehtien värinä, kun ne kurottavat kohti sinun käsiäsi. Tuolla takana

kohisee virta, se on aika, joka pakenee, ja sinä annat sen valua läpi

sormiesi etkä halua tarttua aikaan. Ja kun hyvästelen sinut,

maalatut huuleni jäävät koskemattomiksi, mutta minä vain pidän

huulipunaa taskussa siitä asit kun tiedän, että sinulla on hyvin

kaunis suu.

                         (Halina Poswiatowska, suom. Jussi Rosti)

Minä vain pidän huulipunaa taskussa. Swarovskin kristallipisarat, granaatit, hopeoidut riipuspidikkeet, sterlinghopea. Swarovskin kristallipisaroiden ja pikkugranaattien värisävy on todellisuudessa lähempänä toisiaan kuin kuva antaa ymmärtää.

Räävitöntä shoppailua

Tämän helmiholistin blogia alkaa leimata tunnustuksellisuus - pikkuhiljaa lukijoille lieneekin jo selvinnyt, että erinäiset messut ja helmikaupat aiheuttavat aika ajoin hillittömiä ratkeamisia. Huolestuneena olen itse seurannut makuni kallistumista: kun vertaan edellistä ratkeamistani Fire Mountain Gemsillä, määrä tuntui korvaavan laadun - nyt olen tilannut vähemmän mutta kalliimpaa. Tosin myös kauniimpaa, joten ehkä se kannatti - ei ole kiva heittää joka nauhasta osaa suoraan roskiin.

Vasemmalta oikealle: isoja prehniittilätkiä (joiden laadussa on kyllä toivomisen varaa), isoja vääntyneitä viidakkojaspiskolikoita (Tai siis jungle jasper - mitäköhän se oikeasti lienee suomeksi? Joka tapauksessa minulla on näihin jo runokin valmiina!), isohkoja punaisia ja vihreitä säröakaatteja (miehen mielestä vihreät ovat ilmiselviä Turtlesien päitä), 8-millisiä sileitä ja fasettihiottuja ametisteja (joita siis alunperin lähdin tilaamaan), isohkoja ametistinugetteja, ihanan värisiä aqua terra -jaspiskolikoita ja ristin muotoisia villipitsiakaatteja.

Eikä siinä vielä kaikki - lähes tulkoon kaupan päälle sain vielä vaikka mitä:

Ylhäältä alas: punaisia makeanvedenhelmitikkuja (joista tein jo itselleni pikkujoulukorut), fasettihiottuja vuorikristallirondelleja, kaksi nauhaa pieniä sileitä vuorikristalleja, julmetun kalliita ja kauniita mutta minimaalisen kokoisia monivärisiä turmaliineja, litteitä fasetoituja fancyjaspisnugetteja, isoja fancyjaspiskolikoita ja valtamerijaspismarkiiseja (joista osa on sellaista kuraa, että joutuu suoraan roskikseen).

Eikä siinäkään vielä kaikki - kuin sattuman kaupalla silmiini osuivat tilauksenteon viime hetkillä huumaavan väriset ja OIKEASTI halvat, isot fossiilihelmet. Niitä sitten tilasinkin muutamia nauhoja:

Tummat nauhat näyttävät ruudullani näköjään liian tummilta: toiseksi ylin on purppuranvärinen ja kolmanneksi ylin yönsininen.

Seuraavalla kerralla luvassa kuvia Bali Handmaden lähetyksestä...

Helähdyksiä

Pitkästä aikaa pääsin taas sorvin äärestä koneen ääreen - viime aikoina ylimääräinen vapaa-aika on tuntunut menevän visusti korunteossa, sillä ennen joulua pikkutonttujen on pakko ahertaa.

TÄHDET

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

               (Edith Södergran)

Tähti putosi helähtäen. Helmiliinan messuosastolta hankittuja iiiihania sinisiä fasettihiottuja akaatteja, yönsinisiä makeanvedenhelmiä, fasettihiottuja ja sileitä vuorikristalleja, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa sekä lasisia välihelmiä. Riipus on irrotettava, joten korua voi pitää myös lukko takana.

Seuraavan korun - myöskin Helmiliinalta hankittujen - fasettihiottujen akaattien sävy on nimeltään Sage Amethyst. Ne ovat pyörineet pöydälläni pitkään, ja olen aina ohimennessäni hiplannut niitä. Niistä syntyi yhdessä fasettihiottujen ametistien, fasettihiotun vuorikristallin, Balin hopean, sterlinghopean ja Karen Hill Tribe -kukkariipuksen kanssa pitkä (70 cm + irrotettava riipusosa 8 cm) ja siro kaulakoru. Malli näkyy ehkä vähän paremmin alemmasta kuvasta.

Saaga.

Samaan violettiin syssyyn voisin esitellä eräät korvikset, jotka tein aiemmin syksyllä. Alempi kuva on ala-arvoinen, kamala ja epätarkka, pahoittelen sitä jo etukäteen. Se oli kuitenkin pakko ottaa, koska piti saada kuva siitä, miltä korut näyttävät korvissa. Taiteilija itse yritti sohottaa järjestelmäkamerallaan suunnilleen oikeaan suuntaan ja ottaa itsestään kuvan. Olen ihan ystävällisyyttäni sumentanut kuvasta mallin ihon niin epätarkaksi, ettei talvenpirteä couperosa erotu...

Korvikset ovat nimeltään Sinä ja minä - malja Dingolle ja kahdeksankymmentälukulaiselle violettihurmokselleni.

Sinä ja minä. Fasettihiotut ametistit ja sterlinghopea.

Tein - pakon sanelemana tietenkin - tilauksen Bali Handmade Silver -verkkokauppaan. Koska vanhat Balin abstraktit hopeahelmet piti saada alta pois, punoin niistä, hopealangasta ja juottamistani hopearenkaista siron rannekorun.

Helähdys.

Ja sokerina pohjalla vielä jotakin kaunista: miehen 6-vuotias Ilari-poika penkoi helmilaatikoitani ja ihastui isoon, merenvihreään, särmikkääseen lasikvartsihelmeen. Hän halusi tehdä siitä kaulakorun aarrearkkuunsa, ja koska turkoosi näyttäisi - ainakin mitä helmiasioihin tulee - olevan hänen lempivärinsä, hän pujotteli vaijeriin ison helmen lisäksi pienempiä turkooseja lasihelmiä. Minä kiinnitin lukon, mutta design ja muu toteutus on Ilarin ikioma.

Ilarin aarre.

Mut köyhä kun tuhlaa niin taivaat soi

... sanoi jo Aaro Hellaakoski aikoinaan. Yleisön pyynnöstä tässä erään rutiköyhän helmiaddiktin messushoppailuja viikonlopulta:

Vasemmalta oikealle: ametistia, sinistä akaattia (jonka ihanan hehkuva sininen väri ei pääse tässä oikeuksiinsa), korallia (pyysin ruminta nauhaa, koska ne olivat minusta kaikkein kiinnostavimman näköisiä - myyjää tämä jostain syystä tuntui huvittavan) ja kolme nauhaa vuorikristalleja.

Onnittelin itseäni: ostin vain kuusi vaivaista nauhaa, ja niistäkin neljä oli sallittuja (eli tilaustöitä varten) - ainoastaan akaatit ja korallit olivat tuhlausta. Etsin myös edullisia fasettihiottuja ametisteja, mutta en löytänyt. Siis vain kuusi nauhaa! Paikkasin tätä karmeaa alisuoritusta eilen illalla Fire Mountain Gemsin sivuilla, josta oli korkeiden toimituskustannusten vuoksi "pakko" tilata (aika paljon) enemmän kuin vain ne fasettihiotut ametistit. Näette tällä tai ensi viikolla eilisiltaisen ratkeamisen seurauksia, jahka FedEx tuo lähetyksen.

Ostin myös kahta tilaustyötä varten HelmiQ:n ja Kiertoliikkeen osastoilta lasihelmiä ja siemenhelmiä sekä itselleni kellon.

Sorruin ostamaan myös yhden valmiin korun, Tuula Laukan tekemän keraamisen tuoksukorun. Iso sydänriipus on tummanpunainen ja se roikkuu nahkanauhassa, jonka voi pujottaa reikien läpi vaikka miten. Ihana!

Lisäksi ostin työkaluja: alasimen, sormuspinnan ja pieniä hopeasavimuotteja. Kiillotusrummut olivat loppuneet, täytynee tilata myöhemmin.

Kiven kauneutta

Messut on nyt koluttu, vaikka en harmikseni ehtinytkään neljässä tunnissa käydä kaikkia kolmea hallia läpi. Olin luvannut itselleni, etten saa ostaa muuta kuin työkaluja sekä vähän kiviä pariin tilaustyöhön, mutta siitä huolimatta repesin ostamaan kaikenlaista pientä ylimääräistä...

Tässä pari loppuviikosta syntynyttä rannekorua, joissa pääosaa esittävät kauniit jaspikset. Ensimmäinen on materiaaleiltaan kallein tekemäni rannekoru, ja sain käyttää kaiken tahdonvoimani, että raaskin käyttää näitä kiviä - helmihullut tietävät, että kauneimpia kiviä on vain niiiiin ihana hiplailla ja laittaa takaisin laatikkoon turvaan... Kivet ovat impressionjaspista (vai mitenköhän se pitäisi suomeksi kirjoittaa?), ja lukko on israelilaista käsityötä. Kivet ovat uskomattoman kauniin värisiä: niissä on oranssia, ruskean eri sävyjä, siennaa, tummanpunaista - syksyn, tulen, maan, iltaruskon ja veren värejä.

Surukseni huomasin äsken, ettei kuva toistakaan oikein sävyjen syviä vivahteita, vaan värit ovat haalistuneet ja latistuneet. Valitettavasti en ole kotona kuvankäsittelyohjelman lähellä, joten tähän on nyt tyytyminen. Yritän muistaa ensi viikolla vaihtaa tilalle paremman kuvan. Saatteeksi taas Edith Södergranin surumielistä dramatiikkaa.

LAULU VUORELLA

Aurinko laski yli meren vaahdon ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain,
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.

                     (Edith Södergran)

Laulu vuorella. Impressionjaspista ja sterlinghopeaa.

Toisessa rannekorussa on posliinijaspiksia, joiden kuviointi ja sävymaailma muistuttavat iltahämyistä maisemaa. Joissakin kivissä näkyy selvästikin pieni maisema! Harmittaa, että joudun taas valittamaan valokuvauksen ja kuvankäsittelyn vaikeudesta, mutta sävyt eivät näköjään taaskaan toistu oikein. Kivissä on harmaan sävyjen lisäksi hillittyjä violetin ja vaaleanpunaisen sävyjä, joista se auringonlaskun jälkeinen, rauhoittava tunnelma syntyy, mutta niistä sävyistä on kuvassa jäljellä (ainakin tällä näytöllä) vain aavistus. Mutta kivien kaunis kuviointi onneksi näkyy hyvin. Iltahämyistä tunnelmaa korostamaan laitoin pieniä crystal satin -sävyisiä Swarovskeja.

Syreenit ovat paikallaan

ei tuule on rauhallista

laskeutuu hämärä ilta

näen suoraan lapsuuteen.

            (Jyrki Pellinen)

Laskeutuu hämärä ilta. Posliinijaspiskolikoita, Swarovskin crystal satin -sävyisiä kristalleja, sterlinghopeaa. Tämä on minun ikiomani!

Rakkautta rohkelikoille

Koska seuraava korupäivitys joutuu vielä odottamaan pari päivää, päätin laittaa kerrankin (lähes) kuvattoman postauksen. En ole ehtinyt muidenkaan blogeissa juuri vierailla, on ollut sen verran kiireinen viikko, mutta josko sitä sunnuntaina Kädentaidot-messujen innoittamana viettäisi yhden syntisen laiskan iltapäivän netissä... Nyt tyydyn vain laittamaan perjantai-illan kunniaksi tähän ihmeteltäväksenne arkista, ihanaa, hassua ja rohkeutta vaativaa rakkautta Rakel Liehun runossa.

Tämä on merenlaajuinen kauppa
hengenvaarallinen kauppa

minä sinulle
sinä itsellesi

olemme tasan yhtä pitkät
reisissäni solahtelee yön musiikki
pehmeä kuin poron kieli

tämä on merenlaajuinen kauppa
hengenvaarallinen kauppa

upotaan suuren meren alle

sinun kulmakarvoissasi
huljuu ainakin sata karvaa
minun puolet
ja niistäkin vielä olen nyppinyt

upotaan suuren meren alle
puraistaan mustaa valasta
tullaan tietäjiksi

juodaan kuppi kardemummakahvia
kaadetaan kukkarot pöydälle
lasketaan
paljonko on
loppukuuksi rahaa

               (Rakel Liehu)

Ja kerrankin näin päin: runon saatteeksi arkisen kauniita kiviä Maan ääreen -rannekorussa. Nimi on lainattu Kristina Carlsonin romaanilta, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1999. Tällainen lainaus lienee vähän hävytön, sillä tunnustan suoralta kädeltä, etten ole edes lukenut kyseistä romaania. Sillä on vain niin himskatin hieno nimi.

Maan ääreen. Bambunlehtiakaatteja ja sterlinghopeaa.

Rentouttavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Mustaa ja kimaltavaa

Pikkuinen sunnuntai-illan päivitys - taas pari esittelemättä jäänyttä, loppukeväästä tai alkukesästä tehtyä korua. Hyvä ystäväni osti minulta männä viikolla seuraavan korusetin.

All That Jazz. Mustaa akaattia, valkoista "jadea", vuorikristalleja, pyöreitä Swarovskin kristalleja, Balin hopeaa, lasiset välihelmet, sterlinghopealukko, riipuksena pala sateenkaarikäsiteltyä lasikvartsia. Kimaltelee ihanasti!

All That Jazz. Musta akaatti, Swarovskin kristallit, Balin hopea ja sterlinghopea.

Nimi on Bob Fossen hurmaavasta elokuvasta All That Jazz.

Ja toiset samantyyppiset korvakorut:

Black Tie Evening. Fasettihiottu musta onyx, vaahtokoralli, Balin hopea ja sterlinghopea.

Ja vielä jotain mustaa ja suloista loppukevennykseksi, jottei menisi vallan juhlalliseksi tämä postaus. Katsokaa, mitä ihanaa sain postissa:

Jane Myrskyn i-ha-na lasilepakko, jolla on hurmaavan pöhkö ilme.

Hiekkapaperilla ja "kiillotusrummulla"

Meidän piti päästä maanantaina hopeatyön jatkokurssilla kokeilemaan hopeasavea, mutta opettajan tilaamat savet ovat kadonneet johonkin Saksan postin syövereihin. Harmi sinänsä, mutta itse asiassa minua asia ei kovin paljon haitannut. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä sormuksia, ja tilasin sitä varten Kankurinaitasta vähän aikaa sitten hopealevyäkin. (Hopealevy on kyllä harmillisen kallista, eikä minulla olisi kyllä ollut varaa tilata yhtään mitään [nimim. "Millä elän loppukuun...?"], kun on vielä nuo Kivi ja koru -messut tulossa...)

Mutta olipa ihanaa päästä työstämään levyä! Halusin simppelin, leveän sormuksen, jossa on rikottu pinta. Ensimmäinen yritelmäni oli ympärysmitaltaan n. puoli senttiä liian suuri (minä pieni puusilmä luin sormusmittaa "hieman" väärin), joten sahasin sen poikki, lyhensin sitä ja juotin uudestaan kiinni. Ja sitten vain viiloilla ja hiekkapapereilla kimppuun. Kovin ihmeellinen ei lopputulos tietenkään ole, mutta työskentely oli mukavaa, ja olen sentään osannut tehdä itselleni ensimmäisen sormuksen!

Todellisuudessa sormus ei ole ihan niin naarmuinen kuin kuvasta voisi päätellä, vaan pinta on vaaleampi ja näyttää lähinnä "harjatulta".

Pari ranneketjua on jäänyt esittelemättä, koska minulla ei ole kiillotusrumpua. Nyt olen kuitenkin uskaltautunut jo monesti rummuttamaan pesukoneessa, huolimatta kaikista "putket tukkoon ja marsmars pesukonekauppaan" -kauhutarinoista. En ole kovin paljon hopeaketjuja vielä tehnyt, ja nämä kaksi ensimmäistä ketjuani tein kesällä. Valitsin ensimmäiseksi ketjukseni Tuskan (eli Latuskan eli käärmeketjun), mutta ei sen tekeminen niin kovin tuskallista ollut (Piina minulla on vielä tekemättä). Toinen ketjumalli on pyöreä ruori, ja pidän ketjusta, koska se on niin paksu ja raskas ranteessa.

Lopuksi vielä yksi "rummun" kautta käynyt, kesällä syntynyt rrrrromanttinen ja naisellinen rannekoru. Ja jos joku ei ole vielä huomannut, että pidän Edith Södergranista, niin ehkäpä alkaa pikkuhiljaa huomata, tässä nimittäin taas Edithin tuotantoa saatteeksi.

PÄIVÄ VIILENEE

Päivä viilenee illan tullen.

Juo minun käteni lämpö,

kädessäni on kevään veri.

Ota käteni, valkoinen käsivarteni,

ota kapeittein olkapäitteni kaipaus.

Olisi kummallista tuntea,

yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä,

povellani raskas pääsi.

                      (Edith Södergran)

Herkkää, surumielistä, kaunista, kuten koko Södergranin tuotanto. Södergranin runot ovat hyvin tunteellisia (ehkä jonkun mielestä liiankin), mutta minä kieltäydyn pitämästä niitä yliromanttisina. Hän oli monella tapaa aikanaan kirjallisen modernismin uranuurtaja, ja kenties lyhyeksi jääneen, sairauden varjossa eletyn elämänsä takia hän on onnistunut puristamaan tuotantoonsa ihmiselämän tunteiden koko kirjon. Ja kuinka hän onkaan osannut käyttää kieltä!

Kaipaus. Savukvartsia, vuorikristallia, Balin hopeaa ja sterlinghopeasta tehtyä Oili-ketjua.

Karpalo, taikoja ja kävelymusiikkia

Sain postissa muutama viikko takaperin mehevän tummanpunaisia 14-millisiä akaatteja. Niistä syntyivät rannekoru ja korvakorut, jotka osoittautuivat äärimmäisen vaikeiksi kuvattaviksi. Tietokoneeni loihti helmistä esiin kummallisen pinkkejä sävyjä, ja jouduin puristamaan esiin kaikki kuvankäsittelijän taitoni, jotta sain helmistä lopulta edes suurinpiirtein sen värisiä kuin ne oikeasti ovat (joskaan kuvat eivät mielestäni vieläkään tee helmille oikeutta). Jättimäisiä karpaloita muistuttavissa helmissä on mehevyydestään huolimatta upean synkeitä sävyjä, kuten seuraavassa runossakin:

YÖ

Suo niin upottava
ettei oksan varjoakaan kestä
pidättää päivän pelon silmissään.
Karpalo nousee käteen tyhjyydestä.
Yön kurpalla on vettä äänessään.

                (Mirkka Rekola)

Karpalo. Akaattia ja sterlinghopeaa, riipuksena Karen Hill Triben hopeahelmi.

Karpalo. Akaattia ja sterlinghopeaa.

Rannekorussa ja korviksissa on myös ensimmäiset itse juottamani ja takomani hopearenkaat. Yritin saada kaikkiin sellaisen muhkuraisen, taotun näköisen pinnan, mutta korvisten pikkurenkaissa sitä ei juuri näy - taisin takoa vähän arkajalkamaisesti...! Minulla ei ole kiillotusrumpua, mutta siitä huolimatta tilasin pussillisen kiillotusrummun kuulia - sain nimittäin hopeakurssilla hyvän vinkin: kuulat ja hopea purkkiin ja pyykin sekaan pyörimään. Nämä renkaat olivat kaksi kertaa kotikutoisessa "rummussani", mutta kyllä ne nyt kiiltävät ihan nätisti.

Seuraava setti tilattiin joululahjaksi 14-vuotiaalle neitokaiselle, joka pitää kirkkaista perusväreistä. Lasihelmien värit ja kissansilmähelmien hehku toivat mieleeni sadut ja taiat, siksi saatteeksi Eeva-Liisa Manneria:

Sanat ovat loppuneet. Hämärä tunne

kuin olisi taikojennoutomatkalla

viileään laaksoon.

                (Eeva-Liisa Manner)

Taikojennoutomatkalla. Lasihelmiä ja sterlinghopeaa.

Lopuksi kourallinen hyvää mieltä: ihana, hassu ystäväni penkoi helmilaatikoitani ja löysi Europe Housesta ostetusta avaimenperästä purettuja muovisia helmiä: possun, nuotin ja ison fasetoidun kuution. Niistä ja yhdestä vuorikristallista syntyi riipus, joka on mielestäni söötti kuin sika pienenä! Riipuksen nimi mukailee Eeva-Liisa Mannerin teosta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille.

Kävelymusiikkia pienille porsaille. Muovihelmiä, yksi vuorikristalli (ylin helmi), mattahopean värinen metallirengas, hopeoitua ketjua, sterlinghopealankaa.