keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Lisää pullonkorkkeja ja pikkuisen hempeilyä

Tällä kertaa luvassa retroa ja kaihomielisyyttä. Ensin muutama lisäys eiliseen pullonkorkkipostaukseen.


Beauty Parade.


Tämän korun hiustenkuivaajariipus muistuttaa minusta vähän pyssyä, ja yhdessä korsetin kanssa se tuo minulle hassun villi länsi -mielleyhtymän...


Popsicle.




Sirop de Citron. Korussa roikkuvat sitriinit ovat aika herkullisia!

Lisäksi pari runokorua, jotka ovat väreiltään ja tyyliltään herkkiä tai makeita tai hempeitä, riippuu katsojasta... Ensimmäiset korvakorut ovat saaneet nimensä Arja Tiaisen runosta.

CREDO

    Sano mitä sanot: tätä kaikki tahtovat,
sallittua hulluutta, edes kerran
nousta ja kiitää Concordella, rakastua
mielettömiin, vaikka tuhoutua
    elämä ja kuolema tasaveroiset kaksoset
         silmien edessä
maan upea kaari ja auringon kehrä.

                          (Arja Tiainen)
 


Sallittua hulluutta. Swarovskin fuksianpunaiset kristallisydämet, hopeoidut kolmiovälirenkaat ja sterlinghopeiset koukut. Nämä on tehty wigjig.comin ohjeen mukaan, ja koukkumalli miellyttää minua kovasti - se on ihanan kepeä ja keikkuvainen! Näitä aion tehdä lisää, kunhan taas ehdin, minulla on ihania Swarovskeja ja fasettihiottuja helmiä odottamassa.

Viimeinen kaihomielinen koru on saanut nimensä Aulikki Oksasen runosta, josta on tehty myös laulu.

Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

                          (Aulikki Oksanen)


Vaaleana yönä. Vaaleanpunaisia opaaleja ja siemenhelmiä. Lukko sterlinghopeaa. Koru on aika pitkä, 93,5 cm.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Pullonkorkkikoruja

Viime keväänä innostuin tekemään oikein urakalla koruja pullonkorkeista. Siis todellakin innostuin - koruja taisi olla lopulta lähes 90!







Pahoittelen kuvissa siellä täällä roikkuvia hintalappuja - korut lähtivät valmistuttuaan hetkeksi kirpputorille, jossa niitä menikin kolmisenkymmentä kappaletta kaupaksi. Onneksi ehdin kuvata koko satsin ainakin joten kuten ennen kirppisreissua. Nimesin sarjan Kruunukoruiksi, koska kruunukorkeistahan ne on tehty. Ai niin, ja täytyy muistaa antaa kunnia sille, jolle se kuuluu: idean pullonkorkkikoruihin sain Sherri Haabin kirjasta Designer Style Jewelry.

Kaikki jäljellä olevat löytyvät Flickristä, mutta tässä joitakin maistiaisia. Seuraavat kolme korua ovat minun! Ensimmäisen korun kuva on antiikkiliikkeestä löydetty vanha valokuva tuntemattomasta naisesta, jonka ilmeeseen ihastuin - on se niin tuima (en ole ihan varma, välittyykö tuo tuimuus ottamastani kuvasta, vähän taitaa heijastus tehdä tepposiaan)! Tämä lienee minun alter egoni, ja nimensäkin se on saanut minulta - Johanna on toinen nimeni. Nimessä ei ole mitään vikaa, mutta suhtautumiseni siihen on ollut hieman ristiriitainen: se on osa minua, mutta jostain syystä en ole koskaan tuntenut itseäni täysin Johannaksi. Ehkä se siksi sopiikin kuvastamaan sitä minussa asuvaa toista...


Johanna. Kenkä on löytö antiikkimessuilta ja ketju kirpputorilta. Koru oli ensimmäistä kokeiluerää, eikä se ole teknisesti täydellinen: kuvan päällä oleva liimaus on vähän röpöläinen. Mutta pidän tästä kovasti, se on suosikkikorujani!

Ja täytyyhän opettajalla joku kukkokoru olla. Tämä kukko on peräisin joko venäläisestä tai tsekkiläisestä postimerkistä, en enää muista. Leimasta näkyy katkelma "PXY", kertokoon joku viisaampi, jos tietää.


Aapiskukko. Kukkoriipus on pronssia, ja ostin sen Huuto.netistä.

Kolmatta omaa korkkikoruani pidän silloin, kun olen hempeällä mielellä...


Sonja. Kun olin lapsi, annoin kaikkien nukkejeni nimeksi Sonja, siitä nimi.

Sitten vielä muutamia poimintoja. Osalla on nimi, osalla ei, väkisin en ole yrittänyt kaikille keksiä nimiä. Kuvat on leikattu postimerkeistä, vanhoista mainoksista, ilmaisista clip art -kuvista, tulitikkurasioiden etiketeistä (keräilykamaa, hyi minua pikku tuholaista!) jne.


Marlene.


Audrey ja Gary.


Shopping.


Tällä naisella on hurmaava ilme. Korun liimapinta on valitettavasti hiukan vaurioitunut.



Cover Girl.

Ei enempää tällä kertaa, jottette vallan tukehdu, laitan myöhemmin lisää... Mikä oli suosikkisi?

torstai 24. syyskuuta 2009

Tähtien välisiä reittejä ja muita kertomuksia

Viime aikoina ylimääräinen aika on mennyt tiukasti tilaustöiden kimpussa. Tilaustöissä on se hieno juttu, että ne saavat joskus tarttumaan materiaaleihin, joita ei ehkä muuten tulisi käyttäneeksi, ja yhdistämään värejä, joita ei olisi itse hoksannut yhdistää.

Hematiitti on ollut kivi, johon en ole aiemmin osannut tarttua - en ole oikein tiennyt, mitä tehdä sille. Eräällä asiakkaalla oli kuitenkin silmää hematiitille, ja hän tilasi niistä tehdyn pitkän Polku-tyylisen kaulakorun, rannekorun ja korvikset. Se oli onnenkantamoinen. Ystävystyin hematiitin kanssa, ja pian jo huomasinkin ihastuneeni sen metalliseen kiiltoon ja "avaruudelliseen" olemukseen.



Tähtien välisiä reittejä. Hematiitti. Pituus taas liki puolitoista metriä.


Tähtien välisiä reittejä. Hematiittia ja sterlinghopeaa.

Rakastan tätä korvakorumallia - näitä ei ehkä ole kaikkein helpoin tehdä, mutta korut näyttävät korvissa tyylikkäiltä. Malli on kirjasta Perfect Match. Earring Designs for Every Occasion. Rannekorusta en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvaa, mutta tein sen samalla idealla kuin kaulakorun.

Olen tehnyt samalla korvismallilla aiemmin yhdet korvikset. Niissä oli kuitenkin se ongelma, että helmissä oli niin suuret reiät, että ne pyrkivät pois koukuista, jos korut jätti pöydälle huolimattomasti (hematiittikorviksissa ei tätä ongelmaa ollut, sillä helmien reiät olivat niin tiukat). Niinpä minä nerokkaasti päätin viime viikonloppuna takoa vasaralla koukut litteiksi, jotta helmet eivät lipsahda pois. (Puolustukseni on se, että kirja neuvoi tekemään niin, mutta myönnettäköön, että saatoin myös takoa vähän yli-innokkaasti ja vähän vääränlaisella vasaralla...)

Huonosti kävi. Helmet liukuivat koukuissa edelleen yhtä vaivattomasti, ja lisäksi olin vasaroinut koukut pilalle. Onneksi tilauskorvikset onnistuivat, ja niiden muotokin on kauniimpi ja hioutuneempi kuin ensimmäisten versioiden, jotka tulevat tässä - nämä on onneksi kuvattu ennen viimeviikonloppuista tuhoaan:


Rubiininpunaiseksi värjättyä, fasettihiottua "jadea", lasisia välihelmiä ja sterlinghopeaa.

Seuraava tilaustyö sai minut yhdistelemään värejä, joita en itse olisi osannut yhdistää. Korun tilaajalla oli kuitenkin rohkeutta ja värisilmää, ja hän tilasi pitkän Polku-korun oransseista, violeteista ja petroolinvärisistä helmistä. Tulos on ihanan värikäs, syksyisen kirpeä ja muutenkin silmiähivelevä ainakin minun mielestäni ja sopii varmasti kantajalleen upeasti.



Polku: Ruskan askelissa. Lasihelmiä ja antiikkihopean värisiä metallihelmiä.

Laitan huomenna tänne näkyviin lisää tilaustöitä, jos vain ehdin (ja jos taloyhtiön netti toimii!). Aasinsiltana viimeiseen koruun toimii hematiittikorujen tähtiteema. Kaulakoru on tehty alkukesästä, ja sitä tehdessäni mielessäni pyöri Edith Södergranin runo "Olemisen riemu". Valitettavasti muistin vain osan runon säkeistä, ja siksi tässä ovat vain ne säkeet, joiden tunnelmaa olen pyrkinyt tavoittamaan.

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa [- -]
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
ja seisoa vuorella auringossa. [- -]
Aika - muuntajatar, aika - hävittäjätär, aika - loihtijatar,
tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle olemassaolon
niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen käärmeen, niinkuin merellisen luodon?
[- -] kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.

                      (Edith Södergran, suom. Uuno Kailas)




Aika. Yönsiniset makeanvedenhelmet, vaaleat röpöläiset makeanvedenhelmet, (jotka jotenkin muistuttavat mielestäni taivaankappaleita), vuorikristalli, sterlinghopealanka ja -lukko. Riipuksena kaksi erilaista vuorikristallia, joista alemmassa hopeaspiraali.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Marjoja ja muita vuodenaikoja

Monet helmet herkullisine sävyineen ovat jo luonnostaan kuin marjoja, ja tämä syksyinen postaus lähteekin liikkeelle marjoista. Nämä korut ovat tosin jo loppukesästä tehtyjä, osa aiemminkin, mutta minulla on pieni etiäinen siitä, että syksyn innoittamana saattaa syntyä vielä lisää marjaisia koruja...

Silmiesi lähteissä kuvastuu metsä,
siihen minä halusin eksyä, ja löysin
sammalikosta sudenmarjan.
Älä opasta minua takaisin ihmisiin,
marjan maku on salaisuus.

                   (Satu Marttila)


Marjan maku on salaisuus. Korallia ja mustakiveä, lukko Balin hopeaa. (Huomasin juuri, että olen unohtanut korusta crimppisuojat, pitänee lisätä heti, ennen kuin unohtuu....)


Marjan maku on salaisuus. Korallia, mustakiveä ja sterlinghopeaa. Pidän näistä korvakoruista kovasti, koska ne venkoilevat niin hauskasti.

Seuraava koru on taas niitä minun pitkiä korujani (pituus on 141 cm), eli koru menee kaksinkerroin kaulaan.


Suohaltian aarre. Punaiseksi värjättyjä ja värjäämättömiä karneoleja, tummanpunaisia siemenhelmiä. Tämä koru on minusta kaulassakin ihanan pirteä, ja helmet ovat kuin karpaloita ja lakkoja!

Tein myös kaulakoruun sopivat pienet ja söpöt korvikset:


Suohaltian aarre. Punaiseksi värjätyt karneolit, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Seuraava marjakoru on minun, minun, minun! Se on yksi arkipäivän suosikkikorujani, sillä se tuo harmaaseenkin asuun helposti piristystä. Se on tehty samalla idealla kuin ensimmäisen postaukseni omenanvihreä Nostanko sinut vai taivutanko oksan -koru. Se syntyi - kuten Kaledonia-koruni - työkaverille tehdystä kaulakorun tuunauksesta. Tuunatusta korusta tuli niin kaunis, että tein itselleni samanlaisen mutta tuplasti pidemmän. En ole mitannut korun pituutta, mutta veikkaisin sitä noin puolitoistametriseksi. Nimi on kalevalaisittain Marjatta.


Marjatta, korea kuopus. Punaista "vuorijadea" (eli dolomiittimarmoria) ja rutosti.

Vielä yksi marjakoru. Nämä tuliakaatit on saatu tilaajalahjana (taas Satuhelmestä tai Helmiliinasta - anteeksi, etten muista...).


Hallan jälkeen. Tuliakaattikolikoita, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Jottei menisi aivan marjastamiseksi tämä homma, palaan hetkeksi jo taakse jääneeseen kesään. Kyytipojaksi Claes Anderssonin iiiihana tuulenkepeä ja ilkikurinen runo kokoelmasta Vuoden viimeinen kesä.

ETYDI SUVITUULELLE

Hän kulkee tuuli hiuksissaan
Minä rakastan hänen askeltaan
Minä rakastan hänen kulkuaan
tuuli hiuksissaan
Minä rakastan että tuuli noin
kulkee hänen hiuksissaan
ja että tuuli juuri noin
kulkee hänen hiuksissaan
Minä rakastan hänen kulkeissaan
Minä rakastan hänen kulkuaan noin tuuli hiuksissaan
Minä rakastan että tuuli juuri noin hänen hiuksissaan
Minä rakastan kun tuuli kulkee hänen hiuksissaan
Rakastan häntä
kun hän kulkee tuulen kulkiessa juuri noin hänen hiuksissaan
Rakastan häntä ja rakastan tuulta
ja kun hän kulkee tuuli hiuksissaan
ja tuulen tapaa rakastaa hänen hiuksiaan
Minä rakastan häntä kun hän kulkee tuuli hiuksissaan

                         (Claes Andersson, suom. Pentti Saaritsa)

                 
Etydi suvituulelle. Taivaansiniset helmiäiskolikot ja hopeaa.

Edellisestä vuodenajasta tulevaan: talveen, tai jo kevääseen.

Lumen alta paljastuva maa.
Maan alla virtaava vesi.
Astut lumeen, joka on pilvistä tullut,
nostat kaivosta jäänkirkkaan veden
ja juot niin kuin janoon juodaan.

Maailman kerroksia et loppuun käy.
Ne syntyvät uudelleen.

                         (Matti Paloheimo: Kylmä päivä)


Nostat kaivosta jäänkirkkaan veden. Kimaltelevia, fasettihiottuja vuorikristalleja ja patinoitua hopeaa.

Rakastan vuorikristalleja, koska ne vain ovat mielestäni niin kauniita ja sopivat monien muiden kivien ja helmien kanssa yhteen. Loppuun vielä vuorikristallikorvakorut, jotka eivät liity mihinkään tiettyyn vuodenaikaan - vai olisiko niissäkin menneen kesän muistoja?

Tuon lahjaksi sinulle lähdevettä,
jossa on kuvastunut pilvi
ja jossa on kuu välähdellyt.

                       (Helvi Hämäläinen)


Lahjaksi lähdevettä. Ihanan sileät vuorikristallikolikot, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Satuja ja pohjoisia saaria

Taidan aloittaa tällä kertaa taas kaulakoruilla, mutta yritän saada tähän postaukseen mukaan myös rannekoruja - niitä nimittäin on paikat pursollaan. Ensimmäinen kaulakoru liittyy Antoine de Saint-Exuperyn ihanaan lastenkirjaklassikkoon Pikku prinssi, jonka monet lienevät lukeneet tai josta he ainakin ovat kuulleet. Pikku prinssi on poika, joka on tullut kaukaiselta planeetalta maahan, ja hän kertoo uudelle ystävälleen kukasta, jota hän on hoitanut kotona:

Mutta kukkanen antoi hänen odottaa kauan. Se laittoi itseään kauniiksi vihreän kammionsa suojissa. Se valitsi tarkoin ja huolellisesti värinsä. Se pukeutui hitaasti, ripustaen terälehtensä yksitellen paikoilleen. Se ei halunnut näyttäytyä ryppyisenä kuten unikonkukat. Se halusi tulla näkyviin vasta, kun se oli kauneimmillaan. Niinpä niin! se oli hyvin turhamainen! Sen salaperäinen valmistautuminen kesti useita päiviä. Ja sitten vihdoin, eräänä aamuna, juuri auringonnousun aikaan, se näyttäytyi.

   Ja kukka, joka oli niin huolellisesti valmistautunut, sanoi haukotellen:
   - Hooh! herään juuri...Pyydän anteeksi... Olen vielä aivan pörröpäinen...
   Pikku prinssi ei voinut silloin pidättää ihastustaan:
   - Olettepa te kaunis!
   - Niin, eikö totta, vastasi kukkanen vienosti. Olen syntynyt yhtä aikaa auringon kanssa...





Aurinkoruusu. Karneolitabletit ja punaiset makeanvedenhelmikolikot (halkaisija molemmissa 12 mm), Swarovskin kristallit (sävy fire opal), lasiset välihelmet, lukko Balin hopeaa. Riipuksena karneoliruusu (halkaisija n. 30 mm).

Huomasin, että harrastukseni alussa tein enimmäkseen hyvin lyhyitä ja hyvin pitkiä kaulakoruja, mutta olen sittemmin onnistunut rikkomaan tätä kaavaa. Silti superpitkien kaulakorujen tekeminen on minusta edelleen jotenkin kutkuttavaa. Viime keväänä tuunasin eräälle ihanalle (valitettavasti entiselle) työkaverilleni pari hänen koruaan, ja ihastuin niin kovin toiseen luomuksistani, että päätin aloittaa samalla mallilla kokonaisen sarjan. Sarjan nimi on Kaledonia, mikä oli antiikin roomalaisten Skotlannille antama nimi. Nimi on lähtöisin rakkaudestani Skotlantia kohtaan - siskoni asustelee sielläpäin, ja olen matkustellut siellä aika paljon.

Skotlannin luonto on huikea, ja eniten pidän pohjoisten Ylämaiden ja Skotlannin saaristojen karuista maisemista, hiljaisista pikkukylistä, vuorten ja meren läheisyydestä. Ja tietysti tällaiseen romantikkoon puraisevat lujasti myös Skotlannin tarusto, kelttiläisyys ja pohjoisten saarten viikinkiperimä.





Kaledonia: Ardvreckista itään. Nefriittijadea ja Swarovskin kirkkaita Simplicity-kristalleja, joiden välkettä en ole valitettavasti onnistunut vangitsemaan kuviin. Ylemmässä kuvassa koru lepää Ardvreckin linnan raunioista ottamallani kuvalla - Ardvreck Castle sijaitsee Ylämaiden länsirannikolla, ja sen ohi matkataan pohjoista kohti.

Orkneyn ja Shetlannin saarilla on säilynyt paljon muinaisia paikkoja kiviympyröistä hautakammioihin. Toinen sarjan koru on saanut nimensä Orkneyllä sijaitsevan, 5000 vuotta vanhan neoliittisen kylän mukaan.





Kaledonia: Virtoja Scara Braestä. Akvamariinisiruja ja pyöreitä akvamariineja, Swarovskin kirkkaita Simplicity-kristalleja. Tämän korun värisävyä oli todella vaikea saada toistumaan oikein kuvassa, mutta lopulta onnistuin.

Täytyyhän tässäkin postauksessa joku runokoru olla, joten seuraavaksi pari lupaamaani rannekorua runojen kera:

Sinuun olen humaltunut,
toivon etten selviäisi koskaan,
miten makeana minussa hehkut
karvas viina, koiruoho, gentiana

                 (Pertti Nieminen [- ei Neumann, vaan se itämaisiin runoihin syventynyt kaveri!] :)



Miten makeana minussa hehkut. Punainen sardonyksi, vuorikristalli, Balin hopeaspacerit ja Karen Hill Tribe -hopeakukka. (Ai ai, kun nämä vanhat kortit hivelevät silmää...)

Seuraava rannekoru on (ainakin minun mielessäni) tulvillaan keijumystiikkaa, varsinkin, jos sitä tarkastelee yhdessä syntyrunonsa kanssa. Larin-Kyöstin "Mittymaarja"-runossa on kokonaista kymmenen säkeistöä, tässä niistä vain kolme, joiden tunnelmaa olen pyrkinyt korussani tavoittamaan:

Mittymaarja, keito keiju,
hiipii juhannuksen yöllä,
suuret silmät unelmoi,
helmet helkkyy, soljet soi,
mesikukka välkkyy vyöllä.

[- -] Mitä tekee Mittymaarja?
Mittymaarja tekee taikaa. -
Immet ohralaihoon käy,
kun ei tiellä ketään näy,
uskotellen uutta aikaa.

Immet solmii taikalankaa,
immet sitoo korret yhteen:
keltä korren jäytää jäät,
kell' on pärttylinä häät,
ken se leikkaa lemmen lyhteen? [- -]



Mittymaarja. Herkullisen marjaisia, isoja akaattirondelleja, Balin hopeaa ja hopeaa. Tämän korun kuvaamisessa minulla oli suuria vaikeuksia: se ei halunnut pysyä kauniissa muodostelmassa, vaan meni koko ajan suppuun. Siitä syystä jouduin teippaamaan korun pienillä teipinpaloilla kiinni runokirjan sivulle, eikä sekään täysin auttanut, koska jokunen teippi taitaa edelleenkin näkyä, jos osaa katsoa... :D

Laitetaan loppuun vielä yhdet korvikset harmonian vuoksi. Nämä sopivat yhteen alkupään Skotlanti-teeman kanssa, sillä taustalla oleva kuva on otettu Shetlannin saarilla, ja korujen teemakin liittyy sinne. Saatteeksi pätkä Mirkka Rekolan "Nuotiolle"-runosta, joka mielestäni tiivistää jotain suomalaisten ja shetlantilaisten samankaltaisesta - sanoisiko - mielenlaadusta tai ainakin kulttuuriperimästä:

[- -] Jos en tarinaanne tunnekaan
yhteinen vilu on, yhteinen pakkaspaikka,
ja saman tulen loimu silmissä
me vaikenemme, koska aika meissä
kuin käärme menee mykkään kiemuraan
kuullakseen itseänsä kauttaaltaan.



Saarten aika. Punaista akaattia ja sterlinghopeaa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Helmiholistin tunnustuksia, osa 2

Eilisen illan ja tämän alkuillan olen taistellut, jotta saisin kuvat näkymään blogissani oikein. Nyt ne lopultakin näkyvät kokonaan eikä kone leikkaa suikaletta jokaisen kuvan oikeasta reunasta... Eli on aika laittaa näkyviin taas uusia kuvia. Yritän välttää eilisen kaltaista kirjallista kaulakorutykitystä ja keskittyä vähän enemmän muuhun. Vaviskaa, realistit ja modernistit, tulossa on aika lailla romanttinen korvispläjäys:

Ensimmäiset korvakorut ovat saaneet nimensä kortissa olevan naisen mukaan - en valitettavasti ole onnistunut saamaan selville, kuka hän on ollut tai mitä hän on tehnyt, mutta jos joku muu tietää, laittakoon vinkkiä tulemaan (lisäys: Kaarina Bell oli näyttelijätär - kiitos, Inkku! :). Näistä tuli mielestäni aika ihanat - helmet ovat viehättävän ruttuisia ja renkaat ja koukut näyttävän kokoiset.


Kaarina Bell. Hopeaa ja erilaisia makeanvedenhelmiä.

Seuraavien korvakorujen malli on suoraan Perfect Match. Earring Designs for Every Occasion -kirjasta. Siitä huolimatta ne valmistuttuaan herättivät tällaisen pikku romantikon mielessä etäisiä kaikuja eräästä runonpätkästä:

Tumma viini,
sellon tumma laulu.
Kun viini loppuu,
älä päästä minua.
Älä käännä levyä,
en päästä sinua.
Kun naurat matalasti,
minä soin.
                     (Satu Marttila)


Minä soin. Hopeaa ja Karen Hill Triben harjattua hopeaa.

Seuraavat korvikset ovat osa settiä, johon kuuluu myös rannekoru ja kaulakoru.

Tänä iltana minulle selvisi
heijastuksen tarkoitus:
Mikä muu saisi kuun lumpeitten joukkoon?

                   (Eeva Kilpi)


Heijastuksen tarkoitus. Makeanvedenhelmet, Swarovskin kristallit ja hopea.



Heijastuksen tarkoitus. Kaulakorussa ja rannekorussa makeanvedenhelmiä, Swarovskin kristalleja, lasisia välihelmiä, hopealukko ja Karen Hill Tribe -sudenkorennot. Kaulakorussa lisäksi käsinpunottua hopeaketjua.

Seuraavat korvikset syntyivät, kun Helmetissä oli elokuun koruteemana menneisyys - tosin en sitten lopulta saanut aikaiseksi kuvattua näitä elokuun aikana ja lähetettyä foorumille. Nämä ovat jäähyväiset Tovelle ja Muumilaaksolle.


Muumilaakson marraskuu. Savukvartsia, makeanvedenhelmiä ja hopeaa.

Lopuksi vielä muutamat korvikset isoilla koukuilla. Ensimmäiset ovat minun ikiomani, pidän kovasti niiden keltaisesta väristä!


En tiedä, mitä kiveä nämä ovat, sain ne Satuhelmestä tilaajalahjana.

Seuraavat kaksi kuvaa ovat samoista korviksista.



Rannalla. Swarovskin hurmaavasti kimaltelevat kristallibrioletit ja hopeaa. Iih!

Ja viimeisenä jälleen tilaajalahjana (Satuhelmestä tai Helmiliinalta, en valitettavasti muista, kiitos molemmille! :) saaduista abalonesimpukkahelmistä tehdyt koukkukorvikset. Nimi on mukailtu Ilkka Pitkäsen runosta.


Ratkean taas juopottelemaan vanhoilla muistoilla. Abalonesimpukkaa ja hopeaa.