torstai 29. lokakuuta 2009

Karpalo, taikoja ja kävelymusiikkia

Sain postissa muutama viikko takaperin mehevän tummanpunaisia 14-millisiä akaatteja. Niistä syntyivät rannekoru ja korvakorut, jotka osoittautuivat äärimmäisen vaikeiksi kuvattaviksi. Tietokoneeni loihti helmistä esiin kummallisen pinkkejä sävyjä, ja jouduin puristamaan esiin kaikki kuvankäsittelijän taitoni, jotta sain helmistä lopulta edes suurinpiirtein sen värisiä kuin ne oikeasti ovat (joskaan kuvat eivät mielestäni vieläkään tee helmille oikeutta). Jättimäisiä karpaloita muistuttavissa helmissä on mehevyydestään huolimatta upean synkeitä sävyjä, kuten seuraavassa runossakin:



Suo niin upottava
ettei oksan varjoakaan kestä
pidättää päivän pelon silmissään.
Karpalo nousee käteen tyhjyydestä.
Yön kurpalla on vettä äänessään.

                (Mirkka Rekola)




Karpalo. Akaattia ja sterlinghopeaa, riipuksena Karen Hill Triben hopeahelmi.


Karpalo. Akaattia ja sterlinghopeaa.

Rannekorussa ja korviksissa on myös ensimmäiset itse juottamani ja takomani hopearenkaat. Yritin saada kaikkiin sellaisen muhkuraisen, taotun näköisen pinnan, mutta korvisten pikkurenkaissa sitä ei juuri näy - taisin takoa vähän arkajalkamaisesti...! Minulla ei ole kiillotusrumpua, mutta siitä huolimatta tilasin pussillisen kiillotusrummun kuulia - sain nimittäin hopeakurssilla hyvän vinkin: kuulat ja hopea purkkiin ja pyykin sekaan pyörimään. Nämä renkaat olivat kaksi kertaa kotikutoisessa "rummussani", mutta kyllä ne nyt kiiltävät ihan nätisti.

Seuraava setti tilattiin joululahjaksi 14-vuotiaalle neitokaiselle, joka pitää kirkkaista perusväreistä. Lasihelmien värit ja kissansilmähelmien hehku toivat mieleeni sadut ja taiat, siksi saatteeksi Eeva-Liisa Manneria:

Sanat ovat loppuneet. Hämärä tunne
kuin olisi taikojennoutomatkalla
viileään laaksoon.

                (Eeva-Liisa Manner)


Taikojennoutomatkalla. Lasihelmiä ja sterlinghopeaa.

Lopuksi kourallinen hyvää mieltä: ihana, hassu ystäväni penkoi helmilaatikoitani ja löysi Europe Housesta ostetusta avaimenperästä purettuja muovisia helmiä: possun, nuotin ja ison fasetoidun kuution. Niistä ja yhdestä vuorikristallista syntyi riipus, joka on mielestäni söötti kuin sika pienenä! Riipuksen nimi mukailee Eeva-Liisa Mannerin teosta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille.


Kävelymusiikkia pienille porsaille. Muovihelmiä, yksi vuorikristalli (ylin helmi), mattahopean värinen metallirengas, hopeoitua ketjua, sterlinghopealankaa.

torstai 22. lokakuuta 2009

Julmuuksia ja kauhuromantiikkaa

Viime päivinä ei ole syntynyt kovin paljon uutta, sillä aikani on mennyt uuden opetteluun - hopeatyön jatkokurssin myötä olen opetellut juottamaan, takomaan jne. Parin viikon päästä kokeilemme hopeasavea, jännää... Siksi ajattelin tällä kertaa vain esitellä pari kesällä tehtyä mutta esittelemättä jäänyttä korua. Arvoisat lukijat, tässä pimenevän syksyn kunniaksi huumoria ja kauhuromantiikkaa:

Ensimmäinen koru on syntyisin Toivo Laakson mustan huumorin sävyttämästä runosta - julmaa peliä, eikö?

Alkoholiavaruus,
kilisevät tähtien jäät,
mitä muuta joisivat jumalat
syödessään meitä, lapsiaan.

               (Toivo Laakso)


Tähtien jäät. Merivesilasia, Swarovskin simplicity-kristalleja, Balin hopeaa. Täytyy tunnustaa, että tätä korua oli aika vaikea kuvata - joko tausta söi koko korun tai sitten se vain näytti harmaalta ei-miltään. Luonnossa tuo merivesilasi on kyllä kaunista.

Kauhuromantiikan hengessä tehty ja kuvattu Sudenmorsian-setti on saanut nimensä Aino Kallaksen upeasta ihmissusiaiheisesta pienoisromaanista, joka ilmestyi jo vuonna 1928. Koruissa itsessään ei sinänsä ole mitään kovin erikoista, mutta noiden makeanvedenhelmien verenpunainen väri on ihana!

Niin hän villillä ja riemullisella ulvonnalla toisten susien seuraan liittyi, niinkuin kauan kaivattujensa, että hän vihdoin viimein oli kaltaisensa löytänyt, ja toiset kuorossa ulvoen häntä sisareksensa tervehtivät. [- -] Ja senjälkeen tuli hänen ylitsensä suuri huume, niin ettei hän enää mitään selkiästi tajunnut, vaan viimeisetkin rippeet ihmisen luonnosta ratki unhoitti.

                (Aino Kallas: Sudenmorsian)


Sudenmorsian. Kaulakorussa tummanpunaisia makeanvedenhelmiä, karneoleja, sterlinghopeinen sydän, lasiset välihelmet ja sterlinghopealukko. Kaksirivisessä rannekorussa tummanpunaisia meakeanvedenhelmiä, granaatteja, Swarovskin kristalleja, sterlinghopeasydän, lasiset välihelmet ja sterlinghopeinen salpalukko.

Koska kuvausalustana toimineessa, Skotlannista ottamassani "kauhukuvassa" näkyy modernin aikakauden merkkejä eli puhelinlankoja, laitan tähän vielä saatteeksi vähän modernia kauhuromantiikkaa. Seuraava hurmaava pätkä on Anja Kovasen humoristisesta vampyyrihenkisestä runosta. Se ei siis varsinaisesti liity koruun, mutta se kutkuttelee selkäpiitäni. Kuka tietää, ehkä tästä runosta syntyy vielä ihan oma korunsakin!

[- -]
lokakuu näillä leveysasteilla
vaatii viilatut kulmahampaat.
Illalla menen kapakkaan
ja isken irtomiehen.

                  (Anja Kovanen)

Vielä kuva settiin kuuluvista korviksista, jotka nekin ovat itsessään varsin perussettiä.


Sudenmorsian. Tummanpunaiset makeanvedenhelmet, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Kohti marraskuuta ollaan menossa, siispä viimeisenä kunnian saa esittäytyä Marraskuu.




Marraskuu. Savukvartsi, vuorikristalli, sterlinghopea.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Korvakorusatoa

Loma meni lähes ilman koruilua - viikonloppuna tein sentään muutamat korvakorut, jotka ovat odottaneet ulospääsyä pääkopastani jo jonkin aikaa. Niissä on kaikissa ne wigjig.comin mallin mukaan tehdyt paper clip -koukut. Kaikki runot on poimittu nuoruusvuosieni runovihosta, ja niillä on minulle itselleni suuri merkitys. Siispä enemmittä puheitta...

Jos minulla olisi muistoja,
en sulkisi niitä yöksi.
Antaisin niiden olla auki ja tuoksua.

                   (Paavo Haavikko)


Jos minulla olisi muistoja. Iiiiiihanat 8-milliset fasettihiotut ametistit, sileät hopeiset helmihatut, Swarovskin kristallit (joiden sävy on todellisuudessa aavistuksen lähempänä ametistin sävyä kuin kuva antaa ymmärtää), sterlinghopeaa.

Seuraavien helmien muoto toi jotenkin mieleen kiinalaiset lyhdyt, ja siksi mielestäni korut ansaitsivat kiinalaisen runoilijan runosta poimitun nimen.

Elämä on unta:
malja virralle ja kuulle.

                      (Su Tung-P'o)


Malja virralle ja kuulle. Helmiliinalta ostettuja suloisia mystisiä kvartsirondelleja, Balin hopeaspacerit ja sterlinghopeaa.

Pidän pelkistetyistä runoista (ja useimmiten myös pelkistetyistä koruista). Kuinka yksinkertaisilla sanoilla voikaan luoda vahvoja mielikuvia:

Puiden lehvissä
jumala tanssii miekaksi,
ruusuksi miekka,
lehdiksi ruusu.
On kesä 1958
ja sinä olet pitkällä matkalla.

                    (Mirkka Rekola)


Lehdiksi ruusu. Tampereen Bohemia-kaupasta hamstratut Swarovskin kristallit (melko isot, korkeus silmämääräisesti yli 10 mm) ja sterlinghopeaa.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä jotain ei-itse-tehtyä, mutta ah-niin-kaunista: toissa viikonloppuna Tampereen antiikki- ja keräilymessuilta tekemäni hankinnat eli vanhuuttaan vihertävä pronssisormus ja alpakkahaarukasta tehty rannekoru (minulla oli tekijän nimi lapulla, mutta hukkasin sen... *punastuu* - jos joku tunnistaa kädenjäljen, laittakoon vinkkiä).


perjantai 16. lokakuuta 2009

Miksi runo?

Koska olen tämän viikon lomalla, laitan vain pienen lomapäivityksen tällä kertaa. Olen aina rakastanut lukemista, ja luen paljon myös erilaisia romaaneja. Olen kuitenkin miettinyt, miksi runot ovat olleet minulle nuoresta asti The Juttu. Koska en osaa itse sanoiksi pukea, annan puheenvuoron Eeva-Liisa Mannerille, joka on huikea kielenkäyttäjä ja osaa ilmaista sen paljon paremmin kuin minä.

TEOREEMA

Proosa olkoon kovaa, se herättäköön levottomuutta.
Mutta runo on kaiku joka kuullaan, kun elämä on mykkää:

vuorilla liukuvat varjot: tuulen ja pilvien kuva,
savun kulku tai elämän: kirkas, hämärä, kirkas,

hiljaa virtaava joki, syvät pilviset metsät,
hitaasti maatuvat talot, lämpöä huokuvat kujat,

hauraaksi kulunut kynnys, varjon hiljaisuus,
lapsen pelokas askel huoneen hämäryyteen,

kirje joka tulee kaukaa ja työnnetään oven ali,
niin suuri ja valkea että se täyttää talon,

tai päivä niin jäykkä ja kirkas että voi kuulla
miten aurinko naulaa umpeen aution sinisen oven.

                     (Eeva-Liisa Manner)

Siksi runo. Eniten pidän runoista, jotka herättävät visuaalisia mielleyhtymiä, siksi en pidä ihan kaikista nykyrunoista, joiden päätehtävänä on joskus vain kikkailla kielellä (pahoittelen, 21. vuosisadan runon ystävät...) Ja erityisesti olen aina pitänyt runoista, jotka liittyvät tavalla tai toisella luontoon - ehkä ne täyttävät tällaisen kaupunkilaistytön luontokaipuuta, mene ja tiedä.

Mutta jottei tämä postaus jäisi vallan kuvattomaksi, esittelen lopuksi vielä yhden korun. Näitä on kaksi kappaletta, joista toinen on minulla itselläni, ja toinen eräällä mukavalla työkaverillani. Koru on tehty lumikvartsista ja hopeasta. Valitsin juuri tämän korun korun tähän postaukseen, koska se liittyy lumeen - olin nimittäin alkuviikon Itä-Suomessa kotikonnuilla lomailemassa, ja siellä satoi tiistaina ensilumi. Keskiviikkoaamuna maa oli edelleen valkeana, ja teimme veljeni lasten kanssa lumipalloja.

Lumi on tehnyt maiseman selkeäksi ja hiljaiseksi.
Mieleni on yksinkertainen ja kärsivällinen.
Minä näen viimeistä piirtoa myöten
miten maa verkkaan kasvattaa puita,
ja minä pidätän henkeäni syvällä ja ja jään odottamaan
että se taas puhkeaa ruohon ja kukkien lyhyen laulun.

                (Tuomas Anhava)


Lumi on tehnyt maiseman. Lumikvartsi, Balin hopea ja sterlinghopea.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Säihkettä

Minulta on jäänyt monia tilaustöitä esittelemättä, ja tässä niistä viimeisimpiä. Luvassa kristallien säihkettä ja helmen hohdetta!


Ennen juhlaa. Puolitoista metriä kahdenlaisia isoja vuorikristalleja, erilaisia kirkkaita lasihelmiä, mustaa akaattia, mustaa onyxia siruina ja mustia siemenhelmiä. On aika näyttävä koru ja kimaltelee ihanasti!

Vielä toinen kuva, josta korun malli näkyy paremmin - tämäkin koru on nimittäin tehty solmittavien Polku-korujeni tyyliin. Varsinainen Polku se ei ole, koska Polku-sarjan korut on tehty lasihelmistä ja antiikkihopean värisistä metallihelmistä.


Seuraavat kaksi tilaustyötä ovat klassisempia makeanvedenhelminauhoja, joissa on lisänä Swarovskeja. Niistä tuli varsin kauniita ja herkkiä, ja ne näyttävät vaaleiden kantajiensa kaulassa ainakin tekijän mielestä ihanilta! Ne eivät ole runoista syntyneitä, mutta olen silti nimennyt ne runojen mukaan. Ensimmäinen on saanut nimensä Lassi Nummen "Matkalta palattua, toukokuussa" -runon viimeisistä säkeistä:

[- -]
ihme:
pohjoisen maanäären kuulas valo,
tänään syntynyt.

                (Lassi Nummi)


Pohjoisen maanäären valoa. Makeanvedenhelmiä, kolmenlaisia Swarovskin kristalleja, lasisia välihelmiä, sterlinghopealukko.

Toinen koru on valkea ja kirkas, ja löysin sille nimen Tomi Kontion herkkisrunosta.

AAMUTÄHDEN HEIJASTUS

Kokea yhdessä katsoa neljällä silmällä
yhtä maailmaa
katsoa usvaa lahden yllä
               hengittävää usvaa
vaienneita kaisloja.

Heräävien lintujen liverrys
kuin villasta kehrätty lanka
              vartaloittemme ympärillä
aamutähden heijastus
              vaeltaa.

                (Tomi Kontio)


Aamutähden heijastus. Makeanvedenhelmiä, Swarovskin kirkkaita Simplicity- ja Helix-kristalleja, lasiset välihelmet, hopealukko.

Seuraava makeanvedenhelminauha oli tuunaustyö - asiakas toi minulle katkenneen helminauhan, jossa oli joukossa pieniä hematiitteja. Pujotin helmet vaijeriin, lisäsin joukkoon enemmän hematiittia, myös isompia helmiä, sekä muutamia Swarovskeja (sävy silver shade) ja laitoin helmien väliin lasiset delicat. Siitä tulikin mielestäni aika tyylikäs, eikä alla oleva kuva tee sille lainkaan oikeutta. Kuva on otettu vähän huonossa valossa, ja näköjään sommitteluakin olisi voinut muuttaa. Koru oli kuvausvaiheessa vielä päättelemättä, joten kuvassa törröttää myös vaijerinpätkä... Mutta ehkä tästä saa jonkin käsityksen kuitenkin.


Viimeisenä puuvillanyöriin solmittuja punaisia sardonykseja ja lumikvartseja - tilaustyönä tehty avainkaulanauha, joka muuttuikin käytössä kaulakoruksi. Minulle on jostain syystä ollut tärkeää antaa, aina kun mahdollista, korulle kuvaava nimi, ja jotkut korut huutavat itselleen runosta poimittua nimeä. Tämä koru oli yksi niistä. Korun kuvausalusta herättää minussa mielikuvia keväästä ja kesästä, ehkä aamun valosta, mutta koru itse punaisine ja valkeine kivineen on kuin syksy, alkutalvi ja ensilumi. Siksi ilahduin, kun runokirjaa bussissa selatessani vastaani tuli Eeva-Liisa Mannerin rauhoittava runo "Minne aamut menevät".

MINNE AAMUT MENEVÄT

Vihreä aamu lankeaa alas puista,
puiden lehtien läpi, linnut pudottavat laulunsa
puiden lehtien läpi.

Aamut putoavat, linnut, laulut,
sateet satavat; pilvet, taivaan paimentolaiset
hajoavat tuuleen.

Vuodenajat kääntyvät, syksy
kulkee korjuuvaunuilla ohi
läpi hiljaisten laaksojen.

Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut.

                 (Eeva-Liisa Manner)


Minne aamut menevät. Punaista sardonyksia, lumikvartsia, mustaa puuvillanyöriä.

Tästä alkaa syyslomani. Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Patinoituja tunnelmia

Eilen illalla ryhdyin pitkästä aikaa patinointipuuhiin. Minulla oli kesällä muutamia enemmän tai vähemmän epäonnistuneita patinointikokeiluja rikkimaksalla ja mustapatinalla - milloin rikkimaksa oli vanhentunutta ja ei toiminut lainkaan, milloin piti odotella tuntikausia korujen patinoitumista.

Vika lienee ollut välillä myös tekijässä - olenkohan tehnyt liian laimeita liemiä tms. Pahin kerta oli se, jolloin lilluttelin ihanista makeanvedenhelmikolikoista tehtyjä korviksia niin kauan, että niiden helmiäispinta liukeni pois ja alta paljastui "nappi", joka sinne simpukan sisään oli alunperin laitettu.

Eilenkin sain tehdä patinointiliemen kaksi kertaa, ensimmäinen oli todennäköisesti liian laimea ja liian haaleaan veteen tehty liuos. Mutta nyt onneksi syntyi tuloksia, ja illalla sitten tv:n ääressä hinkkailin pyykinpesujauheella liikoja patinoita pois.

Ensimmäinen koru on pitkä kaulakoru, jossa on hyvin isoja fasettihiottuja vuorikristalleja ja mukavan epäsäännöllisiä fasettihiottuja karneolinugetteja, tulta ja jäätä. Korun syntyhistoriaan liittyy - ei enempää eikä vähempää kuin - Lauri Viidan runo "Luominen", joka on kaikessa mahtipontisuudessaan huikea. Koska runo on niin pitkä, laitan tähän siitä vain noin puolet eli alkuosan, josta koru on maailmansa lainannut. Haastan teidät, rakkaat lukijani, lukemaan runon hitaasti, huolella ja nautiskellen (ja vaikka googlettamaan koko runon).


Tuhat kertaa tuhat vuotta. Värjättyä karneolia, vuorikristallia ja patinoitua hopeaa.

LUOMINEN

Avaruus
Ikuisuus

Taivas täynnä auringoita,
meri täynnä pisaroita,
aallon alla aalto uus.

Tuuli, tuuli vaeltaa.

Uumenista ajan, aineen,
puhki maailmoiden paineen
suuri, suora, yksinäinen
vuorenhuippu kohoaa.

Vyönä velloo vaahto laineen,
päässä hohtaa kruunu jäinen.
Hartioita pilvet pyyhkii,
ilma nyyhkii. -
Vaiti seisoo jättiläinen
katse pitkin ulappaa.

Kerran vuoren voima riehui.

Tuhat kertaa tuhat vuotta
laavan lieskat yötä halkoi,
tuhkavyöryt salamoi.
Tuhat kertaa tuhat vuotta
varjot häilyi, loimut liehui,
aalto kiehui,
tulta joi.

Vetten alla, vetten päällä
tehtiin kerran työtä täällä,
kunnes aine elää alkoi.

Levää, limaa kerroksittain,
koralleja miljoonittain
luotiin, kunnes alta meren
verkalleen
nousi ihme luun ja veren
uiva riutta palmuineen.

Tuhat kertaa tuhat vuotta
mitään ei voi tehdä suotta.
[- -]
                            (Lauri Viita)

Olisi sittenkin tehnyt mieli laittaa runo kokonaisuudessaan, ehkä muutan tämän myöhemmin...

Toinen koru on saanut nimensä Eila Kivikk'ahon runosta "Nocturno". Koru on omistettu mieheni äidille, joka joutui jo nuorena tyttönä lähtemään Sortavalasta sodan jaloista ja jolle jäi ikuinen ikävä kotiin. Enää hän ei kaikkea muista, mutta ikävänsä hän muistaa. Hän tunsi myös runon kirjoittajan, silloisen Eila Lambergin, ja siksi runolla on ollut hänelle vielä suurempi merkitys.

NOCTURNO

Läpäjävä vedenkalvo...
Vipajava kuva kuun.
Älä katso. Älä valvo.
Nuku tuoksuun tuomipuun.

Vaivu uneen, niin et muista
saman tuoksun huokuvan
tuhansista tuomipuista
rantamilla Laatokan,

etkä muista kuvastuvan
vielä kuulaampana kuun
hopeaisen peilikuvan
kotilahteen kaivattuun.

                        (Eila Kivikk'aho)


Nuku tuoksuun tuomipuun. Epäsäännöllisiä makeanvedenhelmiä, patinoitua sterlinghopeaa ja lehvän muotoinen sterlinghopealukko, myöskin patinoitu. Tämäkin koru on hyvin pitkä, 93,5 cm.

Viimeinen koru, jonka eilen patinoin, on tehty Eni Okenin helmitauluriipuksen ohjetta mukaillen. Sen sävymaailmaa on ollut inspiroimassa Edith Södergranin ihana ja haikea syysruno.

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,
ja hyvästely humisee puissa.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.
Siksi uni on kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla. [- -]

                         (Edith Södergran)


Nyt on syksy. Punaista akaattia, värjättyjä karneoleja, keltaista "jadea" ja patinoitua sterlinghopeaa, turkoosi nahkanauha.

Lopuksi vielä kuva runoilijasta.


Edith.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Jatkoa suosikkikoruilleni

En ehtinytkään koko viikonloppuna netin ääreen, joten vasta nyt ne lupaamani viisi korua, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet arkikorujeni top kymppi -listalle. Ensimmäisenä esittäytyy ystäväni Intiasta tuoma ihana punainen pitkä puukoru, jota - käsittämätöntä kyllä - unohdan pitää. Se on ihanan värinen ja siinä on hienoja muotoja. Taidanpa laittaa sen huomenna töihin!


Toisena samaisen ystävän kirppiskuormasta ostettu puuhelmikoru, jonka isoimmat helmet ovat halkaisijaltaan useita senttejä. En käsitä, miksi en koskaan muista pitää tätäkään - pidänkö niin höyrypäisesti vain itse tekemiäni koruja, etten muista muita? Vai johtuuko tämä siitä, että pidän niin kovin kivestä, että puuhelmiraukat jäävät unholaan?


Kolmantena koru, jota pidin jossain vaiheessa joka päivä ja joka kertoo jotain suhteestani kirjoihin. Olen ostanut sen muistaakseni jostain messuilta, ja sen on tehnyt Kirjattaren Tarja Rajakangas. Se on hieman kärsinyt käytyään muutaman kerran suihkussa, ja siihen ovat uteliaasti koskettaneet monet pienet kätöset ("ope, saanks mä kirjoittaa tähän jotain?"), mutta sellaisiahan - elämää nähneitä - monet kirjatkin ovat.


Neljäntenä esine, joka ei varsinaisesti ole koru, mutta joka on koruksi muotoiltu. En ole sitä kyllä ainakaan koristautumismielessä kaulassani pitänyt, mutta sillä on suuri tunnearvo ja se koristaa olohuoneeni kirjahyllyn päätyä. Se on kompassi, jonka sain lahjaksi entisiltä työkavereiltani työpaikkaa vaihtaessani, ja siihen oli eräs ihana työkaveri solmeillut - tämän helmihullun ajatukset tuntien - paljon hienomman nauhan kuin siinä alunperin on ollut.


Viidentenä eli viimeisenä esittäytyy arkisista arkisin koru, jota käsittelen ja "pidän" joka päivä: pelkistetty, mustista raidallisista akaattikolikoista ja muutamasta Swarovskin kristallista tehty kännykkäkoruni. Kuvakin näyttää siltä kuin se olisi otettu kännykkäkameralla...



Seuraavassa postauksessa luvassa taas itse tehtyjä koruja!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Arkikorujeni top 10 sekä pieni haaste

Tällä kertaa ajattelin esitellä arjen suosikkikorujani, ja laadin niistä työllä ja tuskalla top 10 -listan. Osa on itse tehtyjä, osa ostettuja tai saatuja. Olisi mukava nähdä muidenkin suosikkikoruja, joten heitän pienen haasteen tässä samalla ilmaan muille bloggaajille...

Ehdoton arkikorujeni ykkönen on - tadadadaaaa - kirpputorilta hankituista ja nappikaupasta ostetuista napeista sekä joistakin vanhoista riipuksista tekemäni pitkä nyörikoru. Se käy melkein minkä vaatteiden kanssa hyvänsä.


Toisena on korusetti, joka ei oikeastaan ole setti, vaan koostuu Kiinasta ostetuista korviksista ja rannerenkaasta (olisivatkohan jotain cinnabar-jäljitelmiä?) ja itse tekemästäni Marjatta, korea kuopus -helminauhasta, jonka esittelin jo aiemmin blogissani. Taisinkin jo mainita, että nämä piristävät mukavasti harmaata ja mustaa vaatetusta, joissa valitettavan usein esiinnyn.


Kolmatta oli jo vaikeampi keksiä - tai siis suosikkeja kyllä on, mutta järjestystä on hankala päättää. Muiden edelle kuitenkin kiilasi Johanna, jonka kyllä esittelin jo alkuviikosta. Siitä huolimatta laitan tähän sen kuvan.


Tämä menee nyt vähän liikaa kaulakorulinjalla, mutta ei voi mitään, kaulakorut ovat suosikkikorujani. Neljäntenä erilaisia karneolinugetteja solmittuna puuvillanyöriin.


Viidentenä vuosien takainen kirppislöytö, leveä rannekoru, joka on tehty mistäliemetallista.



Huh, vähiin käyvät top tenissä jäljellä olevat numerot... Kuudenneksi kirii Kalevala Korun (miksi ne kirjoittavat yrityksen nimen näin? Nimim. Nipo nipo -ope) setti, jonka sain ihanalta entiseltä työkaveriltani läksiäislahjaksi.


Seitsemäntenä virkatuista helmistä (ei valitettavasti itse virkatuista - neule- ja virkkaustöissä minulla tuntuu olevan sormina nippu peukaloita) tekemäni koru, jota olen itse asiassa tainnut pitää enemmän iltaisin kuin päivisin, mutta arkena kuitenkin! Virkattujen akryylihelmien lisäksi korussa on särmikkäitä hopeanvärisiä lasihelmiä ja tummanharmaita siemenhelmiä. Lukon tilalla on kimaltava strassipallo. Koko koru kimmeltää kivasti, mikä ei taida valitettavasti tästä kuvasta erottua...


Kahdeksantena, yhdeksäntenä ja kymmenentenä ovat korvakorut, jotka ovatkin tässä kaulakorupainotteisessa postauksessa jääneet vähän lapsipuolen asemaan. Ensimmäiset olen jo esitellyt aiemmin, mutta esiintykööt uudestaan, mokomat diivat! Pidän tästä koukkumallista ja kivien keltaisesta väristä (kiitos, Satuhelmi, nyt nimittäin muistan, mistä olen saanut nämä kivet tilaajalahjana).



Seuraava kuva on ihan kamala! Kuviaan ei pitäisi puolustella tai selitellä, mutta valaistusolosuhteet olivat karmeat ja labradoriitti on vaikea kivi kuvattavaksi. Kuva ei tee lainkaan oikeutta ihanasti kimalteleville labradoriiteille (joka on muuten yksi suosikkikivistäni), vaan ne näyttävät samean harmailta ja omituisen likaisilta möhkäleiltä. Mutta kuten edellisissä korviksissa, näissäkin minua miellyttää kivien lisäksi koukkujen malli - edellisessä postauksessani Sallittua hulluutta -korvisten yhteydessä taisin jo hehkuttaakin tällaisten koukkujen keveyttä.


Ja kymmenentenä vielä yhdet korvikset. Niiden nimi on Kirsikkalaakso Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen mukaan. Niidenkin mallista pidän kovasti, sillä kun ne ovat korvissa, ne kaartuvat kauniisti leukaa kohti.


Kirsikkalaakso. Hopean lisäksi punaisia, ihanan epätäydellisiä makeanvedenhelmikolikoita.

Ja vielä toinen kuva, josta näkyy ehkä vähän paremmin korvisten malli.


Siinä ne. Mutta koska minä olen minä eli paljon ei koskaan ole riittävästi, aion laittaa ensi kerralla nähtäväksenne vielä viisi korua, jotka syystä tai toisesta jäivät tämän top kymppi -listan ulkopuolelle. Osa on sellaisia, joista pidän kovasti, mutta joita en koskaan muista pitää, osa taas vähän korukategorian hämärään rajamaastoon jääviä esineitä.

Hauskaa viikonloppua kaikille!