perjantai 13. marraskuuta 2009

Rakkautta rohkelikoille

Koska seuraava korupäivitys joutuu vielä odottamaan pari päivää, päätin laittaa kerrankin (lähes) kuvattoman postauksen. En ole ehtinyt muidenkaan blogeissa juuri vierailla, on ollut sen verran kiireinen viikko, mutta josko sitä sunnuntaina Kädentaidot-messujen innoittamana viettäisi yhden syntisen laiskan iltapäivän netissä... Nyt tyydyn vain laittamaan perjantai-illan kunniaksi tähän ihmeteltäväksenne arkista, ihanaa, hassua ja rohkeutta vaativaa rakkautta Rakel Liehun runossa.

Tämä on merenlaajuinen kauppa
hengenvaarallinen kauppa

minä sinulle
sinä itsellesi

olemme tasan yhtä pitkät
reisissäni solahtelee yön musiikki
pehmeä kuin poron kieli

tämä on merenlaajuinen kauppa
hengenvaarallinen kauppa

upotaan suuren meren alle

sinun kulmakarvoissasi
huljuu ainakin sata karvaa
minun puolet
ja niistäkin vielä olen nyppinyt

upotaan suuren meren alle
puraistaan mustaa valasta
tullaan tietäjiksi

juodaan kuppi kardemummakahvia
kaadetaan kukkarot pöydälle
lasketaan
paljonko on
loppukuuksi rahaa

               (Rakel Liehu)

Ja kerrankin näin päin: runon saatteeksi arkisen kauniita kiviä Maan ääreen -rannekorussa. Nimi on lainattu Kristina Carlsonin romaanilta, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1999. Tällainen lainaus lienee vähän hävytön, sillä tunnustan suoralta kädeltä, etten ole edes lukenut kyseistä romaania. Sillä on vain niin himskatin hieno nimi.


Maan ääreen. Bambunlehtiakaatteja ja sterlinghopeaa.

Rentouttavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

3 kommenttia:

Akvis kirjoitti...

Ah tuota harmaata bambuakaatin sävyä! Ja aijai, miten moneen vaatteeseeni tämä koru kävisi...

Samoin mukavaa viikonloppua ja innoittavaa messuilua!

Mags kirjoitti...

Täällä yks kateellinen ei-messuille-päässyt... Ota kaikki irti, sano terkkuja tutuille ;-D

Hiukan poteellinen olen myös upeansävyisistä kivistä, taas näitä ihania jokapäivän koruja <3

Unknown kirjoitti...

Messut tuli koluttua jo eilen. Kaunis rannekoru.