Hiekkapaperilla ja "kiillotusrummulla"

Meidän piti päästä maanantaina hopeatyön jatkokurssilla kokeilemaan hopeasavea, mutta opettajan tilaamat savet ovat kadonneet johonkin Saksan postin syövereihin. Harmi sinänsä, mutta itse asiassa minua asia ei kovin paljon haitannut. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä sormuksia, ja tilasin sitä varten Kankurinaitasta vähän aikaa sitten hopealevyäkin. (Hopealevy on kyllä harmillisen kallista, eikä minulla olisi kyllä ollut varaa tilata yhtään mitään [nimim. "Millä elän loppukuun...?"], kun on vielä nuo Kivi ja koru -messut tulossa...)

Mutta olipa ihanaa päästä työstämään levyä! Halusin simppelin, leveän sormuksen, jossa on rikottu pinta. Ensimmäinen yritelmäni oli ympärysmitaltaan n. puoli senttiä liian suuri (minä pieni puusilmä luin sormusmittaa "hieman" väärin), joten sahasin sen poikki, lyhensin sitä ja juotin uudestaan kiinni. Ja sitten vain viiloilla ja hiekkapapereilla kimppuun. Kovin ihmeellinen ei lopputulos tietenkään ole, mutta työskentely oli mukavaa, ja olen sentään osannut tehdä itselleni ensimmäisen sormuksen!

Todellisuudessa sormus ei ole ihan niin naarmuinen kuin kuvasta voisi päätellä, vaan pinta on vaaleampi ja näyttää lähinnä "harjatulta".

Pari ranneketjua on jäänyt esittelemättä, koska minulla ei ole kiillotusrumpua. Nyt olen kuitenkin uskaltautunut jo monesti rummuttamaan pesukoneessa, huolimatta kaikista "putket tukkoon ja marsmars pesukonekauppaan" -kauhutarinoista. En ole kovin paljon hopeaketjuja vielä tehnyt, ja nämä kaksi ensimmäistä ketjuani tein kesällä. Valitsin ensimmäiseksi ketjukseni Tuskan (eli Latuskan eli käärmeketjun), mutta ei sen tekeminen niin kovin tuskallista ollut (Piina minulla on vielä tekemättä). Toinen ketjumalli on pyöreä ruori, ja pidän ketjusta, koska se on niin paksu ja raskas ranteessa.

Lopuksi vielä yksi "rummun" kautta käynyt, kesällä syntynyt rrrrromanttinen ja naisellinen rannekoru. Ja jos joku ei ole vielä huomannut, että pidän Edith Södergranista, niin ehkäpä alkaa pikkuhiljaa huomata, tässä nimittäin taas Edithin tuotantoa saatteeksi.

PÄIVÄ VIILENEE

Päivä viilenee illan tullen.

Juo minun käteni lämpö,

kädessäni on kevään veri.

Ota käteni, valkoinen käsivarteni,

ota kapeittein olkapäitteni kaipaus.

Olisi kummallista tuntea,

yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä,

povellani raskas pääsi.

                      (Edith Södergran)

Herkkää, surumielistä, kaunista, kuten koko Södergranin tuotanto. Södergranin runot ovat hyvin tunteellisia (ehkä jonkun mielestä liiankin), mutta minä kieltäydyn pitämästä niitä yliromanttisina. Hän oli monella tapaa aikanaan kirjallisen modernismin uranuurtaja, ja kenties lyhyeksi jääneen, sairauden varjossa eletyn elämänsä takia hän on onnistunut puristamaan tuotantoonsa ihmiselämän tunteiden koko kirjon. Ja kuinka hän onkaan osannut käyttää kieltä!

Kaipaus. Savukvartsia, vuorikristallia, Balin hopeaa ja sterlinghopeasta tehtyä Oili-ketjua.