tiistai 24. marraskuuta 2009

Helähdyksiä

Pitkästä aikaa pääsin taas sorvin äärestä koneen ääreen - viime aikoina ylimääräinen vapaa-aika on tuntunut menevän visusti korunteossa, sillä ennen joulua pikkutonttujen on pakko ahertaa.

TÄHDET

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

               (Edith Södergran)


Tähti putosi helähtäen. Helmiliinan messuosastolta hankittuja iiiihania sinisiä fasettihiottuja akaatteja, yönsinisiä makeanvedenhelmiä, fasettihiottuja ja sileitä vuorikristalleja, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa sekä lasisia välihelmiä. Riipus on irrotettava, joten korua voi pitää myös lukko takana.

Seuraavan korun - myöskin Helmiliinalta hankittujen - fasettihiottujen akaattien sävy on nimeltään Sage Amethyst. Ne ovat pyörineet pöydälläni pitkään, ja olen aina ohimennessäni hiplannut niitä. Niistä syntyi yhdessä fasettihiottujen ametistien, fasettihiotun vuorikristallin, Balin hopean, sterlinghopean ja Karen Hill Tribe -kukkariipuksen kanssa pitkä (70 cm + irrotettava riipusosa 8 cm) ja siro kaulakoru. Malli näkyy ehkä vähän paremmin alemmasta kuvasta.



Saaga.

Samaan violettiin syssyyn voisin esitellä eräät korvikset, jotka tein aiemmin syksyllä. Alempi kuva on ala-arvoinen, kamala ja epätarkka, pahoittelen sitä jo etukäteen. Se oli kuitenkin pakko ottaa, koska piti saada kuva siitä, miltä korut näyttävät korvissa. Taiteilija itse yritti sohottaa järjestelmäkamerallaan suunnilleen oikeaan suuntaan ja ottaa itsestään kuvan. Olen ihan ystävällisyyttäni sumentanut kuvasta mallin ihon niin epätarkaksi, ettei talvenpirteä couperosa erotu...

Korvikset ovat nimeltään Sinä ja minä - malja Dingolle ja kahdeksankymmentälukulaiselle violettihurmokselleni.



Sinä ja minä. Fasettihiotut ametistit ja sterlinghopea.

Tein - pakon sanelemana tietenkin - tilauksen Bali Handmade Silver -verkkokauppaan. Koska vanhat Balin abstraktit hopeahelmet piti saada alta pois, punoin niistä, hopealangasta ja juottamistani hopearenkaista siron rannekorun.


Helähdys.

Ja sokerina pohjalla vielä jotakin kaunista: miehen 6-vuotias Ilari-poika penkoi helmilaatikoitani ja ihastui isoon, merenvihreään, särmikkääseen lasikvartsihelmeen. Hän halusi tehdä siitä kaulakorun aarrearkkuunsa, ja koska turkoosi näyttäisi - ainakin mitä helmiasioihin tulee - olevan hänen lempivärinsä, hän pujotteli vaijeriin ison helmen lisäksi pienempiä turkooseja lasihelmiä. Minä kiinnitin lukon, mutta design ja muu toteutus on Ilarin ikioma.


Ilarin aarre.

11 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Ihanan hauskat korvakorut :-D
Ja ylin kaulakoru sopii niin mun tämän päiväiseen asuuni ;-)

Akvis kirjoitti...

Voi sentään, näitä katsellessa alkaa aivopesu sinisen ystäväksi... En ole koskaan ajatellut käyttäväni sinisiä koruja, mutta taidan nyt olla jo toista mieltä. Eka kaulakoru on ihan must!

Kauniita ovat kyllä kaikki.

Ja Ilarille terveisiä, että makee toteutus! Sopii merimiehelle, merirosvolle ja vaikka mille!

Mags kirjoitti...

Huomasin, että unohdin kokonaan ihastella tuota Ilarin designia ja värisilmää! Suosikkivärejäni nuo *wtg* :-D

katri kirjoitti...

Kerropa mulle, miten sinisestä saa noin nättejä koruja aikaan? Ei onnistu minulta ollenkaan.

Tykkäsin kaksipuoleisista korviksista. Kiva idea sekä helähdyksestä. Sellainen koru, jonka valitsisi helposti ranteeseen jokainen päivä.

Miira kirjoitti...

Kiitos, Mags, Akvamarin ja Katri! Miekään en ole oikein osannut pitää sinisiä koruja (joitakin turkooseja lukuunottamatta), mutta tähän tykästyin itsekin.

Amalia kirjoitti...

Kaikki siniset sykähdytti ja säväytti, kertakaikkisen upeita <3
Korviksissa kiva idea!! Ja Ilarin aarre, on niin soma. Selkeesti korusuunnittelijan ainesta.

Paula kirjoitti...

Vihdoin ja viimein saan aikaiseksi kirjoitella vaikka päivitykset käyn aina katsomassa :)

Makeita yksityiskohtia korut täynnä, varsinkin nuo korvikset on ylivinkeät!

Miira kirjoitti...

Kiitos, Amalia ja Paula! :) Pitää muistaa välittää Ilarille kaikki terveiset...

Tarja K kirjoitti...

Ihana tuo ametistikoru, pidä itsekin kovasti ko kivestä ja varsinkin tuosta sagesta...

la belle au bois dormant kirjoitti...

Kauniita, erityisesti pidän roikkuvista korviksista ja Helähdyksestä :)

Pirita kirjoitti...

Ihania sävyjä! Tykkäsin kaikista!