keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulumieltä!

LIKAINEN ENKELI

Yön enkeli on jäänyt rappusille
reppu selässään
ja odottaa
ja likaisin kynsin kaivaa
hurmaavia korviaan

ja hänen mukanaan on lasti
ikuisesti kuumaa vettä
paljon hampaita ja jalkoja
ja pitkää piuhaa niille
joilla pääsi brakaamaan

       ja niin käy tänä jouluyönä
pimeimpänä hetkenä -
       pamahtavat auki
roskalaatikoiden kannet ammolleen
ja sata kaveria nousee
    ilman papereita
                   suoraan taivaaseen.

               (Ilpo Tiihonen)

Tämän Ilpo Tiihosen upean ja hävyttömän erilaisen joulurunon absurdeissa tunnelmissa haluan toivottaa kaikille
rauhaisaa ja tunnelmallista joulua, joulumieltä
sekä onnellista tulevaa vuotta 2010!


maanantai 21. joulukuuta 2009

Hyvää syntymäpäivää minulle!

Täytän tänään vuosia, malja sille! Toistaiseksi vanheneminen ei ole aiheuttanut minulle suuria angsteja, elämä on nyt paljon kivempaa ja seesteisempää kuin parikymppisenä. Syntymäpäiväni kunniaksi esittelen loppusyksystä hopeakurssilla tekemäni hopeasavilehdet. Ensimmäinen on onnistunein, ja sitä olen pitänyt kaulassani jo monesti.


Pelakuu. Tämä on minun ikiomani!

Seuraavien lehtien tarina on vähemmän riemullinen. Miehen tyttären piti saada pienempi, krysanteemin lehti joululahjaksi, mutta kun kiillottelin sitä, yksi lehtisakara murtui. Voin toki yrittää vielä myöhemmin paikkailla sitä hopeapastalla, mutta ennen joulua en enää ehdi. Toinen lehti puolestaan käpristyi kuivuessaan, ja minun pitää yrittää varovasti kuumentaa sitä ja oikaista se.


Näistä surullisista lehdista huolimatta toivotan edelleenkin itselleni ihanaa syntymäpäivää ja kaikille muille rattoisaa Tuomaan päivää ja mukavaa joulun odotusta! Mites se menikään: Pyhä Tuomas joulun tuopi... Tänään on myös talvipäivän seisaus, eli huomisesta lähtien päivä alkaa taas pidentyä!

torstai 17. joulukuuta 2009

Lasihelmiä ja rauhoittumista

Tässä pikaisessa - ja joulukiireiden takia lähes runottomassa - päivityksessä esittelen pari tilaustyötä: romanttisia, lasihelmistä tehtyjä kaulanauhoja, jotka tilattiin alunperin joululahjaksi, mutta joista toinen ei löytänytkään tietään pukinkonttiin...


Amanda. Lasihelmiä ja antiikkihopean värisiä metallihelmiä.


Vanamo. Herkän värisiä särölasihelmiä ja hopealukko. Tämän korun piti mennä lahjaksi erään asiakkaan kummitytölle, mutta hänen tyttärensä päättivätkin pitää korun perheessä. :-)

Edellisessä päivityksessä esittelin muodonmuutoksen kokeneita hopeisia korvarenkaita alkuperäisessä asussaan. Tässä ne ovat lopullisessa muodossaan:



No, enhän minä kuitenkaan ihan täysin runotonta postausta voi laittaa... Koska kaikilla on taas joulun alla hirveä kiire (minulla itsellänikin), on hyvä välillä rauhoittua nauttimaan levollisista tuokioista kaiken kiireen ja säntäilyn keskellä. Kai Niemisellä on siihen oivallinen ohje:

On pysähdyttävä ajattelemaan tähtiä
                sormien on herpaannuttava, tulitikkulaatikon
pudottava maahan, on ajateltava tähtiä.

Newton se vanha piru se ajatuksistaan mustasukkainen
ruhtinas se tieteen kristus pudotti tulitikut käsistäni, en
voi sytyttää piippua ja sokaista silmiäni, on katsottava
tähtiä kunnes verkkokalvo palaa seulaksi ja ajatukset
valuvat ulos kiertämään taivaan napaa.
                  On ajateltava tähtiä kunnes jaloissa huimaa,
on katseltava tähtiä kunnes silmissä suhisee, kuunneltava
taivasta kunnes korvat hämärtyvät
                   ja kun ajatus ei yllä kauemmas on pudotettava
pään yllä ammottavaan syvyyteen, syvyyksien halki
lennettävä, lennettävä pahki maailmojen kunnes peukalo
on valovuosien mittainen, kunnes varpaiden väliin mahtuu
galaksien galakseja
                   ja pysähdyttävä tämän kaarevan avaruuden
alkupisteeseen, tälle tuolille, on poimittava tikut maasta ja
sytytettävä piippu, kumottava lasi, annettava anisviinan
imeytyä
                   on ajateltava tähtiä,
siinä kaikki.

                       (Kai Nieminen)

Kiireen ja puuhastelun lomaan kaikille levollisia tuokioita, tähtien ajattelua ja rauhallisia hetkiä kuistilla tai kahvilassa piipun, anisviinan, joulutortun tai minkä hyvänsä näennäisesti-ei-niin-kovin-tärkeän kera!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Lumen valo on talven valo

Lumi on onneksi taas maassa ja tekee maisemasta valoisamman ja ylipäänsä tästä kaamoksesta siedettämmän ja kauniimman. Siksi tähän päivitykseen sopii loistavasti eräs lahjaksi tilattu koru, joka on saanut nimensä Niilo Rauhalan talven hiljaisuutta ja lumista tunnelmaa henkivästä runosta.

Lumen valo
on talven valo
ja yön hiljaa palava lyhty.
Minä valvon talossa,
jota ympäröi laaja luminen piha
ja tuuheat lumiset oksat,
ja kuuntelen lapsen hengitystä;
hän näkee minut lumen valossa, jos herää.
Lumen aika on pitkä,
kevät oli lyhyt, se virtasi puitten läpi
                  muutamassa yössä,
sen auringonnousut laskivat mereen
                  kuin pakeneva tulva.
Lumen yöt ovat pitkät
ja valvominen käy raskaaksi;
ellei olisi valoa,
ei säteilisi yksikään kukka
ja hengitys olisi kuollut.
Lumen valossa, askelten kylmyydessä
minä elän kuin hengitys,
lumen kukka on toivo,
se imee kasvoihinsa yön ja päivän kuullon,
sen syvässä maljassa humisee
meren pitkä viima.

                      (Niilo Rauhala)


Talven valo. Lyhyt kaulakoru, jossa on ihanan jäisiä, isohkoja särövuorikristalleja rondelleina sekä sterlinghopeaa. Minua olisi himottanut pitää tämä itselläni, jos se ei olisi ollut jo menossa jollekulle.

Tässä vaiheessa pitäisi varmaankin ostella kiireesti jo viimeisiä joululahjoja, ja sillä mielellä lähdimme työkavereiden kanssa Kangasalan Lepokotiin Kyllinpäivämarkkinoille. Lepokoti on oikeasti entinen lepokoti, johon varakkaammat ihmiset tulivat sata vuotta sitten lepäämään, rentoutumaan ja nauttimaan täysihoidosta. Nykyään siellä myydään kangasalalaisten käsintekijöiden tuotteita. Kuinka ollakaan, pikku tuhlarimme ei löytänyt ensimmäistäkään joululahjaa, vaan osti itselleen ihanat, pienin kirkkain siemenhelmin kirjaillut ranteenlämmittimet. Ne on tehnyt Ulla Malinen, firman nimi oli muistaakseni Oltava.


Nämä näyttävät ranteissa aika makeilta, varsinkin vajaamittaisten paidanhihojen kanssa, mutta takin alta näkyessään ne antavat hassun vaikutelman: ikään kuin takin hihoista pilkistäisivät Tallinnan torilta ostetun tätivillapaidan (anteeksi, mutta monet noilla toreilla myydyista villapaidoista ovat aika rouvamaisia!) hihat. Eli käytän näitä ranteenlämmittimiä siis vain sisätiloissa rannetta koristamassa...

Viimeisenä eräät tilaustyönä tehdyt korvikset. Niissä on Balin isot harjatut hopeahelmet ja sterlinghopealankaa.


Näitä korviksia ei ole enää olemassa, sillä ne ovat muuttuneet kuvan oton jälkeen jo kahdesti: asiakkaalla oli sen malliset korvanlehdet, että tällaiset isot renkaat - niin kauniit kuin ne olivatkin - jäivät vähän höröttämään. Onneksi hän uskalsi pyytää niihin muutoksia - olisi sääli, jos tilaustyönä tehdyt korvikset jäisivät pitämättä sen takia, ettei asiakas kehtaa mainita asiasta koruntekijälle!

Muutimme niitä ensin niin, että lisäsimme renkaisiin tavalliset pienet koukut, mutta sitten niistä tuli niin pitkät, että ne hipoivat jo harteita. Asiakas kyllä pitää isoista korviksista, mutta ymmärrettävästi ne olisivat olleet aika hankalat käyttää! Tänä aamuna tein korviksiin viimeisimmän muutoksen: ripustin hopeahelmet vähän pienempiin, umpeen juotettuihin renkaisiin, ja kiinnitin renkaan tavalliseen korviskoukkuun. Jos ehdin ottaa niistä kuvan, ennen kuin ne lähtevät omistajalleen, liitän sen tähän myöhemmin.

Hyvää Lucian päivää, ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

torstai 10. joulukuuta 2009

Terveisiä Balilta

Unohdin viime viikolla esitellä Bali Handmade Silveriltä saapuneet aarteeni. Uskokaa tai älkää, tilasin juuri ja juuri sen verran, että minimiostoerä tuli täyteen! Osa aarteista on jo käytetty, mutta tässä ovat ne, jotka olivat vielä jäljellä kuvaushetkellä:

Ensin neljänlaisia helmihattuja:



Ihania korupiikkejä, korviskoukkuja ja -pohjia, joista tosin osa jo meni:



Ja helmiä:


Ja vielä muutamia näyttäviä lukkoja:


Vielä näytteitä siitä, mitä näistä on syntynyt, eli parit tilauskorvikset, joiden tilaajat joutuivatkin jonkin aikaa odottamaan. Nämä tällaiset korvikset ovat aika söpöjä - isohkot näyttävät koukut ja pienet sievät helmet ovat kiva yhdistelmä! (Huomasin juuri, että ylemmästä kuvasta on tainnut unohtua terävöitys...)


sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Malja kaikille ihanille naisille!

Näitä tilaustöitä varten olen saanut ostella helmiä monesta paikasta, mikä on, myönnettäköön, ollut aika ihanaa. Siinä sivussa on tietenkin tarttunut kaikenlaista ylimääräistä - eikä aina ihan pientäkään - matkaan, joten miettiä sopii, miten paljon tämä pieni sivubisnekseni oikeasti mahtaakaan tuottaa voittoa... Mutta onpahan hienot varastot, joista valita, ja ihanaisia helmiä, joita hypistellä!

Seuraavat kolme korua tilattiin lahjaksi kolmelle upealle naiselle, ja tilaaja oli miettinyt huolella, mikä kenellekin sopii. Itse en saajia ole tavannut, mutta valokuvien perusteella uskoisin korujen sopivan heille erittäin hyvin. Kahden ensimmäisen korun nimetkin ovat olleet tilaajan itsensä oivalluksia.



Polku hangessa. Vuorikristallia (fasetoituna, nugettina ja särönä), lasihelmiä, hopeanvärisiä metallihelmiä. Tämä on - kuten nimestä huomaakin - tehty Polku-korujeni hengessä. Erona on vain se, että lasin lisäksi joukossa on myös korukiveä. Tämä näyttää, jälleen kerran, luonnossa paljon kauniimmalta kuin kuvassa.


Tuhat ja yksi yötä. Akaatteja (sävyt Sage Amethyst ja Amethyst), fasettihiottuja ametisteja, vuorikristalleja, lasisia välihelmiä ja sterlinghopeaa.

En voinut mitään sille, että kun tein seuraavaa korua, helmien sävyt ja hohde toivat koko ajan mieleeni erään Ezra Poundin runon. Pengoin vähän arkistojani, ja löysin sen lopulta. Ehkä mielleyhtymä johtuu korussa olevista kullanhohteisista helmistä ja koko korun siroudesta ja keveydestä.

VINTTIKAMARISSA


Tule, säälikäämme niitä jotka ovat paremmissa varoissa
        kuin me.
Tule, ystävä, ja muista
        että rikkailla on hovimestarit, ei ystäviä,
ja meillä on ystäviä, ei hovimestareita.
Tule, säälikäämme avioituneita ja naimattomia.

Aamunkoi käy sisään pienillä varpaisillaan
        kuin kullattu Pavlova,
ja minä olen likellä haluttuani.
Eikä ole elämässä mitään parempaa
kuin tämä kirkas vilpoinen hetki,
        yhdessä heräämisen hetki.

                       (Ezra Pound, suom. Tuomas Anhava)




Aamunkoi. Makeanvedenhelmiä, lasisia välihelmiä ja sterlinghopealukko. Koru on yli 80 cm pitkä, joten sitä voi pitää yksin- tai kaksinkerroin kaulassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

torstai 3. joulukuuta 2009

Pikkujoulutarina

Pikkujouluaikaan pikkutontut tekevät punaisia koruja. Rakastan punaista väriä koruissa ja muutenkin, vaikka vaatteeni ovat harmillisen usein mustia. Tässä minun omat pikkujoulukoruni, joiden seurassa minulla oli kerrankin punaista päällä.


Korvakoruissa Fire Mountain Gemsiltä tulleita ihanan punaisia makeanvedenhelmitikkuja, Swarovskin Burgundy-sävyiset pikkubiconet ja polygon-pisarat (vai milläköhän nimellä nuo kulkevat?) sekä yhdet pikkuiset granaatit. Nämä ovat superpitkät ja mielestäni aika näyttävät.


Rannekoru oli alunperin kaulakoru, mutta koska pikkujoulupuserossani oli kiinalainen kaulus, kaulakoru ei olisi näkynyt. Siksi lyhensin sitä sen verran, että se menee sopivasti kaksi kertaa ranteen ympäri. Korussa on makeanvedenhelmitikkujen lisäksi niitä samoja Burgundy-sävyisiä pikkubiconeita ja pari pientä kirkasta biconea sekä hopealukko.

Ennen kuin tein edellä esitellyt korut, olin tehnyt jo yhden yritelmän pikkujoulukorvakoruiksi. Niistä tuli sievät ja kepeät ja kimalluksestaan huolimatta pikemminkin arkijuhlavat kuin juhlakorut. Nämä korut ovat saaneet nimensä puolalaisen runoilijan Halina Poswiatowskan ihanasta proosarunosta, joka on ollut mielessäni hautumassa jo jonkin aikaa - en vain ole saanut tehtyä siitä korua.

Siitä asti kun tutustuin sinuun, olen pitänyt taskussani huulipunaa, on
sangen hupsua pitää huulipunaa taskussa, kun sinä katsot minua
noin vakavana, aivan kuin näkisit silmissäni goottilaistyylisen
kirkon. Enhän minä ole mikään pyhäkkö, vain metsää ja niitty -
lehtien värinä, kun ne kurottavat kohti sinun käsiäsi. Tuolla takana
kohisee virta, se on aika, joka pakenee, ja sinä annat sen valua läpi
sormiesi etkä halua tarttua aikaan. Ja kun hyvästelen sinut,
maalatut huuleni jäävät koskemattomiksi, mutta minä vain pidän
huulipunaa taskussa siitä asit kun tiedän, että sinulla on hyvin
kaunis suu.

                         (Halina Poswiatowska, suom. Jussi Rosti)


Minä vain pidän huulipunaa taskussa. Swarovskin kristallipisarat, granaatit, hopeoidut riipuspidikkeet, sterlinghopea. Swarovskin kristallipisaroiden ja pikkugranaattien värisävy on todellisuudessa lähempänä toisiaan kuin kuva antaa ymmärtää.