Satuja ja pohjoisia saaria

Taidan aloittaa tällä kertaa taas kaulakoruilla, mutta yritän saada tähän postaukseen mukaan myös rannekoruja - niitä nimittäin on paikat pursollaan. Ensimmäinen kaulakoru liittyy Antoine de Saint-Exuperyn ihanaan lastenkirjaklassikkoon Pikku prinssi, jonka monet lienevät lukeneet tai josta he ainakin ovat kuulleet. Pikku prinssi on poika, joka on tullut kaukaiselta planeetalta maahan, ja hän kertoo uudelle ystävälleen kukasta, jota hän on hoitanut kotona:

Mutta kukkanen antoi hänen odottaa kauan. Se laittoi itseään kauniiksi vihreän kammionsa suojissa. Se valitsi tarkoin ja huolellisesti värinsä. Se pukeutui hitaasti, ripustaen terälehtensä yksitellen paikoilleen. Se ei halunnut näyttäytyä ryppyisenä kuten unikonkukat. Se halusi tulla näkyviin vasta, kun se oli kauneimmillaan. Niinpä niin! se oli hyvin turhamainen! Sen salaperäinen valmistautuminen kesti useita päiviä. Ja sitten vihdoin, eräänä aamuna, juuri auringonnousun aikaan, se näyttäytyi.

   Ja kukka, joka oli niin huolellisesti valmistautunut, sanoi haukotellen:
   - Hooh! herään juuri...Pyydän anteeksi... Olen vielä aivan pörröpäinen...
   Pikku prinssi ei voinut silloin pidättää ihastustaan:
   - Olettepa te kaunis!
   - Niin, eikö totta, vastasi kukkanen vienosti. Olen syntynyt yhtä aikaa auringon kanssa...

Aurinkoruusu. Karneolitabletit ja punaiset makeanvedenhelmikolikot (halkaisija molemmissa 12 mm), Swarovskin kristallit (sävy fire opal), lasiset välihelmet, lukko Balin hopeaa. Riipuksena karneoliruusu (halkaisija n. 30 mm).

Huomasin, että harrastukseni alussa tein enimmäkseen hyvin lyhyitä ja hyvin pitkiä kaulakoruja, mutta olen sittemmin onnistunut rikkomaan tätä kaavaa. Silti superpitkien kaulakorujen tekeminen on minusta edelleen jotenkin kutkuttavaa. Viime keväänä tuunasin eräälle ihanalle (valitettavasti entiselle) työkaverilleni pari hänen koruaan, ja ihastuin niin kovin toiseen luomuksistani, että päätin aloittaa samalla mallilla kokonaisen sarjan. Sarjan nimi on Kaledonia, mikä oli antiikin roomalaisten Skotlannille antama nimi. Nimi on lähtöisin rakkaudestani Skotlantia kohtaan - siskoni asustelee sielläpäin, ja olen matkustellut siellä aika paljon.

Skotlannin luonto on huikea, ja eniten pidän pohjoisten Ylämaiden ja Skotlannin saaristojen karuista maisemista, hiljaisista pikkukylistä, vuorten ja meren läheisyydestä. Ja tietysti tällaiseen romantikkoon puraisevat lujasti myös Skotlannin tarusto, kelttiläisyys ja pohjoisten saarten viikinkiperimä.

Kaledonia: Ardvreckista itään. Nefriittijadea ja Swarovskin kirkkaita Simplicity-kristalleja, joiden välkettä en ole valitettavasti onnistunut vangitsemaan kuviin. Ylemmässä kuvassa koru lepää Ardvreckin linnan raunioista ottamallani kuvalla - Ardvreck Castle sijaitsee Ylämaiden länsirannikolla, ja sen ohi matkataan pohjoista kohti.

Orkneyn ja Shetlannin saarilla on säilynyt paljon muinaisia paikkoja kiviympyröistä hautakammioihin. Toinen sarjan koru on saanut nimensä Orkneyllä sijaitsevan, 5000 vuotta vanhan neoliittisen kylän mukaan.

Kaledonia: Virtoja Scara Braestä. Akvamariinisiruja ja pyöreitä akvamariineja, Swarovskin kirkkaita Simplicity-kristalleja. Tämän korun värisävyä oli todella vaikea saada toistumaan oikein kuvassa, mutta lopulta onnistuin.

Täytyyhän tässäkin postauksessa joku runokoru olla, joten seuraavaksi pari lupaamaani rannekorua runojen kera:

Sinuun olen humaltunut,
toivon etten selviäisi koskaan,
miten makeana minussa hehkut
karvas viina, koiruoho, gentiana

                 (Pertti Nieminen [- ei Neumann, vaan se itämaisiin runoihin syventynyt kaveri!] :)

Miten makeana minussa hehkut. Punainen sardonyksi, vuorikristalli, Balin hopeaspacerit ja Karen Hill Tribe -hopeakukka. (Ai ai, kun nämä vanhat kortit hivelevät silmää...)

Seuraava rannekoru on (ainakin minun mielessäni) tulvillaan keijumystiikkaa, varsinkin, jos sitä tarkastelee yhdessä syntyrunonsa kanssa. Larin-Kyöstin "Mittymaarja"-runossa on kokonaista kymmenen säkeistöä, tässä niistä vain kolme, joiden tunnelmaa olen pyrkinyt korussani tavoittamaan:

Mittymaarja, keito keiju,
hiipii juhannuksen yöllä,
suuret silmät unelmoi,
helmet helkkyy, soljet soi,
mesikukka välkkyy vyöllä.

[- -] Mitä tekee Mittymaarja?
Mittymaarja tekee taikaa. -
Immet ohralaihoon käy,
kun ei tiellä ketään näy,
uskotellen uutta aikaa.

Immet solmii taikalankaa,
immet sitoo korret yhteen:
keltä korren jäytää jäät,
kell' on pärttylinä häät,
ken se leikkaa lemmen lyhteen? [- -]

Mittymaarja. Herkullisen marjaisia, isoja akaattirondelleja, Balin hopeaa ja hopeaa. Tämän korun kuvaamisessa minulla oli suuria vaikeuksia: se ei halunnut pysyä kauniissa muodostelmassa, vaan meni koko ajan suppuun. Siitä syystä jouduin teippaamaan korun pienillä teipinpaloilla kiinni runokirjan sivulle, eikä sekään täysin auttanut, koska jokunen teippi taitaa edelleenkin näkyä, jos osaa katsoa... :D

Laitetaan loppuun vielä yhdet korvikset harmonian vuoksi. Nämä sopivat yhteen alkupään Skotlanti-teeman kanssa, sillä taustalla oleva kuva on otettu Shetlannin saarilla, ja korujen teemakin liittyy sinne. Saatteeksi pätkä Mirkka Rekolan "Nuotiolle"-runosta, joka mielestäni tiivistää jotain suomalaisten ja shetlantilaisten samankaltaisesta - sanoisiko - mielenlaadusta tai ainakin kulttuuriperimästä:

[- -] Jos en tarinaanne tunnekaan
yhteinen vilu on, yhteinen pakkaspaikka,
ja saman tulen loimu silmissä
me vaikenemme, koska aika meissä
kuin käärme menee mykkään kiemuraan
kuullakseen itseänsä kauttaaltaan.

Saarten aika. Punaista akaattia ja sterlinghopeaa.