Marjoja ja muita vuodenaikoja

Monet helmet herkullisine sävyineen ovat jo luonnostaan kuin marjoja, ja tämä syksyinen postaus lähteekin liikkeelle marjoista. Nämä korut ovat tosin jo loppukesästä tehtyjä, osa aiemminkin, mutta minulla on pieni etiäinen siitä, että syksyn innoittamana saattaa syntyä vielä lisää marjaisia koruja...

Silmiesi lähteissä kuvastuu metsä,
siihen minä halusin eksyä, ja löysin
sammalikosta sudenmarjan.
Älä opasta minua takaisin ihmisiin,
marjan maku on salaisuus.

                   (Satu Marttila)

Marjan maku on salaisuus. Korallia ja mustakiveä, lukko Balin hopeaa. (Huomasin juuri, että olen unohtanut korusta crimppisuojat, pitänee lisätä heti, ennen kuin unohtuu....)

Marjan maku on salaisuus. Korallia, mustakiveä ja sterlinghopeaa. Pidän näistä korvakoruista kovasti, koska ne venkoilevat niin hauskasti.

Seuraava koru on taas niitä minun pitkiä korujani (pituus on 141 cm), eli koru menee kaksinkerroin kaulaan.

Suohaltian aarre. Punaiseksi värjättyjä ja värjäämättömiä karneoleja, tummanpunaisia siemenhelmiä. Tämä koru on minusta kaulassakin ihanan pirteä, ja helmet ovat kuin karpaloita ja lakkoja!

Tein myös kaulakoruun sopivat pienet ja söpöt korvikset:

Suohaltian aarre. Punaiseksi värjätyt karneolit, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Seuraava marjakoru on minun, minun, minun! Se on yksi arkipäivän suosikkikorujani, sillä se tuo harmaaseenkin asuun helposti piristystä. Se on tehty samalla idealla kuin ensimmäisen postaukseni omenanvihreä Nostanko sinut vai taivutanko oksan -koru. Se syntyi - kuten Kaledonia-koruni - työkaverille tehdystä kaulakorun tuunauksesta. Tuunatusta korusta tuli niin kaunis, että tein itselleni samanlaisen mutta tuplasti pidemmän. En ole mitannut korun pituutta, mutta veikkaisin sitä noin puolitoistametriseksi. Nimi on kalevalaisittain Marjatta.

Marjatta, korea kuopus. Punaista "vuorijadea" (eli dolomiittimarmoria) ja rutosti.

Vielä yksi marjakoru. Nämä tuliakaatit on saatu tilaajalahjana (taas Satuhelmestä tai Helmiliinasta - anteeksi, etten muista...).

Hallan jälkeen. Tuliakaattikolikoita, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Jottei menisi aivan marjastamiseksi tämä homma, palaan hetkeksi jo taakse jääneeseen kesään. Kyytipojaksi Claes Anderssonin iiiihana tuulenkepeä ja ilkikurinen runo kokoelmasta Vuoden viimeinen kesä.

ETYDI SUVITUULELLE

Hän kulkee tuuli hiuksissaan

Minä rakastan hänen askeltaan

Minä rakastan hänen kulkuaan

tuuli hiuksissaan

Minä rakastan että tuuli noin

kulkee hänen hiuksissaan

ja että tuuli juuri noin

kulkee hänen hiuksissaan

Minä rakastan hänen kulkeissaan

Minä rakastan hänen kulkuaan noin tuuli hiuksissaan

Minä rakastan että tuuli juuri noin hänen hiuksissaan

Minä rakastan kun tuuli kulkee hänen hiuksissaan

Rakastan häntä

kun hän kulkee tuulen kulkiessa juuri noin hänen hiuksissaan

Rakastan häntä ja rakastan tuulta

ja kun hän kulkee tuuli hiuksissaan

ja tuulen tapaa rakastaa hänen hiuksiaan

Minä rakastan häntä kun hän kulkee tuuli hiuksissaan

                         (Claes Andersson, suom. Pentti Saaritsa)

                 

Etydi suvituulelle. Taivaansiniset helmiäiskolikot ja hopeaa.

Edellisestä vuodenajasta tulevaan: talveen, tai jo kevääseen.

Lumen alta paljastuva maa.

Maan alla virtaava vesi.

Astut lumeen, joka on pilvistä tullut,

nostat kaivosta jäänkirkkaan veden

ja juot niin kuin janoon juodaan.

Maailman kerroksia et loppuun käy.

Ne syntyvät uudelleen.

                         (Matti Paloheimo: Kylmä päivä)

Nostat kaivosta jäänkirkkaan veden. Kimaltelevia, fasettihiottuja vuorikristalleja ja patinoitua hopeaa.

Rakastan vuorikristalleja, koska ne vain ovat mielestäni niin kauniita ja sopivat monien muiden kivien ja helmien kanssa yhteen. Loppuun vielä vuorikristallikorvakorut, jotka eivät liity mihinkään tiettyyn vuodenaikaan - vai olisiko niissäkin menneen kesän muistoja?

Tuon lahjaksi sinulle lähdevettä,

jossa on kuvastunut pilvi

ja jossa on kuu välähdellyt.

                       (Helvi Hämäläinen)

Lahjaksi lähdevettä. Ihanan sileät vuorikristallikolikot, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.