perjantai 2. lokakuuta 2009

Arkikorujeni top 10 sekä pieni haaste

Tällä kertaa ajattelin esitellä arjen suosikkikorujani, ja laadin niistä työllä ja tuskalla top 10 -listan. Osa on itse tehtyjä, osa ostettuja tai saatuja. Olisi mukava nähdä muidenkin suosikkikoruja, joten heitän pienen haasteen tässä samalla ilmaan muille bloggaajille...

Ehdoton arkikorujeni ykkönen on - tadadadaaaa - kirpputorilta hankituista ja nappikaupasta ostetuista napeista sekä joistakin vanhoista riipuksista tekemäni pitkä nyörikoru. Se käy melkein minkä vaatteiden kanssa hyvänsä.


Toisena on korusetti, joka ei oikeastaan ole setti, vaan koostuu Kiinasta ostetuista korviksista ja rannerenkaasta (olisivatkohan jotain cinnabar-jäljitelmiä?) ja itse tekemästäni Marjatta, korea kuopus -helminauhasta, jonka esittelin jo aiemmin blogissani. Taisinkin jo mainita, että nämä piristävät mukavasti harmaata ja mustaa vaatetusta, joissa valitettavan usein esiinnyn.


Kolmatta oli jo vaikeampi keksiä - tai siis suosikkeja kyllä on, mutta järjestystä on hankala päättää. Muiden edelle kuitenkin kiilasi Johanna, jonka kyllä esittelin jo alkuviikosta. Siitä huolimatta laitan tähän sen kuvan.


Tämä menee nyt vähän liikaa kaulakorulinjalla, mutta ei voi mitään, kaulakorut ovat suosikkikorujani. Neljäntenä erilaisia karneolinugetteja solmittuna puuvillanyöriin.


Viidentenä vuosien takainen kirppislöytö, leveä rannekoru, joka on tehty mistäliemetallista.



Huh, vähiin käyvät top tenissä jäljellä olevat numerot... Kuudenneksi kirii Kalevala Korun (miksi ne kirjoittavat yrityksen nimen näin? Nimim. Nipo nipo -ope) setti, jonka sain ihanalta entiseltä työkaveriltani läksiäislahjaksi.


Seitsemäntenä virkatuista helmistä (ei valitettavasti itse virkatuista - neule- ja virkkaustöissä minulla tuntuu olevan sormina nippu peukaloita) tekemäni koru, jota olen itse asiassa tainnut pitää enemmän iltaisin kuin päivisin, mutta arkena kuitenkin! Virkattujen akryylihelmien lisäksi korussa on särmikkäitä hopeanvärisiä lasihelmiä ja tummanharmaita siemenhelmiä. Lukon tilalla on kimaltava strassipallo. Koko koru kimmeltää kivasti, mikä ei taida valitettavasti tästä kuvasta erottua...


Kahdeksantena, yhdeksäntenä ja kymmenentenä ovat korvakorut, jotka ovatkin tässä kaulakorupainotteisessa postauksessa jääneet vähän lapsipuolen asemaan. Ensimmäiset olen jo esitellyt aiemmin, mutta esiintykööt uudestaan, mokomat diivat! Pidän tästä koukkumallista ja kivien keltaisesta väristä (kiitos, Satuhelmi, nyt nimittäin muistan, mistä olen saanut nämä kivet tilaajalahjana).



Seuraava kuva on ihan kamala! Kuviaan ei pitäisi puolustella tai selitellä, mutta valaistusolosuhteet olivat karmeat ja labradoriitti on vaikea kivi kuvattavaksi. Kuva ei tee lainkaan oikeutta ihanasti kimalteleville labradoriiteille (joka on muuten yksi suosikkikivistäni), vaan ne näyttävät samean harmailta ja omituisen likaisilta möhkäleiltä. Mutta kuten edellisissä korviksissa, näissäkin minua miellyttää kivien lisäksi koukkujen malli - edellisessä postauksessani Sallittua hulluutta -korvisten yhteydessä taisin jo hehkuttaakin tällaisten koukkujen keveyttä.


Ja kymmenentenä vielä yhdet korvikset. Niiden nimi on Kirsikkalaakso Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen mukaan. Niidenkin mallista pidän kovasti, sillä kun ne ovat korvissa, ne kaartuvat kauniisti leukaa kohti.


Kirsikkalaakso. Hopean lisäksi punaisia, ihanan epätäydellisiä makeanvedenhelmikolikoita.

Ja vielä toinen kuva, josta näkyy ehkä vähän paremmin korvisten malli.


Siinä ne. Mutta koska minä olen minä eli paljon ei koskaan ole riittävästi, aion laittaa ensi kerralla nähtäväksenne vielä viisi korua, jotka syystä tai toisesta jäivät tämän top kymppi -listan ulkopuolelle. Osa on sellaisia, joista pidän kovasti, mutta joita en koskaan muista pitää, osa taas vähän korukategorian hämärään rajamaastoon jääviä esineitä.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

5 kommenttia:

Ramori kirjoitti...

Upea top 10 sinulla!

Mags kirjoitti...

Hei, tämä oli niin kiinnostava postaus, että luultavasti esittelen omia suosikkeja - ovat jo vaihtuneet siitä, kun viimeksi esittelin vuonna kuus ;-D

Unknown kirjoitti...

Kiva postaus ja upeita koruja. Se ensimmäinen nappinyörikoru oli tosi kiva (en yleensä eristyisemin tykkää nappikoruista).

Heluna kirjoitti...

Hieno ajatus! Pitäisiköhän itsensäkin kokeilla... Koruntekijäksi olen vain siitä hassu, etten oikein kovasti käytä koruja :D

Akvis kirjoitti...

Poikkesinpa heti vastavierailulle!

Tosi kiva ja persoonallinen (myös) tuo ensimmäinen koru! Sopii tosiaan vaikka minkä kanssa, ja värit ja muodot ovat kiehtovia!