Hopeaa suonissa

Puolukka

2010-04-17T14:03:00.004+03:00

Eräs asiakas tilasi minulta pitkän kaulakorun kirkkaanpunaisista kivistä. Yritin etsiä jostakin sopivan värisiä ja kokoisia koralleja tai muita kiviä, mutta en onnistunut löytämään niitä muualta kuin joistakin tukkukaupoista, joissa minimitilauserä oli 200 nauhaa... (Niin helmihullu minä en vielä ole!) Niinpä päädyimmekin tekemään korun punaisista lasihelmistä. Asiakas tykästyi päällivärjättyihin puolukanpunaisiin lasihelmiin, ja teimme korun niistä. Kuva paljastaa armottomasti siellä täällä pilkahtelevat helmien vaaleat ala- ja yläpinnat, josta en tilatessani tiennyt, mutta onneksi sitä ei kaulassa huomaa.

Puolukka. Lasihelmet, sterlinghopealukko.

Asiakas tilasi koruun myös korvikset. Tein hänelle kaksi mallivaihtoehtoa, joista hän valitsi vasemmanpuoleisen.

Kukka, leikki, uni.

2010-04-14T15:30:00.001+03:00

Nyt on muutot muutettu ja kämmenestä nahat rullalla liiallisesta ruuvimeisselin käytöstä - olen nimittäin viime päivät koonnut uusia huonekaluja oikein urakalla (kuka käski ostaa apteekkarinlipaston...!). Koruhommille ei ole jäänyt aikaa, mutta tässä on yksi tilaustyö, joka jäi maaliskuussa esittelemättä. Laitan lähipäivinä toisenkin esittelemättä jääneen työn näytille, kunhan ehdin.

Seuraavaa settiä tehdessäni mieleeni tuli koko ajan P. Mustapää alias Martti Haavion hurmaava, kepeä runo, jossa viitataan Shakespearen Kesäyön unelmaan (tai Kesäyön unihan se taitaa nykyään olla).

Selitys

Sinä etsi, sanottiin,
ei pinnalta, vaan alta,
ja filosofialta
ano viisaus laulusi säkeisiin.

En tehnyt niin.

Minun laulussani on
vain kuva kaivattuni
ja kukka, leikki, uni.
Puck. Oberon.

(P. Mustapää)

Kukka, leikki, uni. Kaulakoru, rannekoru ja korvikset taottua hopeaketjua, sterlinghopeaa ja kolmenvärisiä Swarovskeja (kirkkaita, ametistin ja vaalean ametistin värisiä). (Yritin käsitellä pois keinovalon tekemiä kullanvärisiä heijastuksia ketjusta, mutta niitä on näköjään vähän jäänyt jäljelle. Ketju on oikeasti kirkkaan hopean värinen.)

Sammalta

2010-03-18T17:00:00.001+02:00

Yksi tilauskoru lyhyesti ja ytimekkäästi yhä kiihtyvän pakkaamisen keskeltä:

Ketä ei lohduttaisi
rapakivellä
sammaleen vihreä loiste.

(Caj Westerberg)

Sammal. Sammalakaatti, hopealukko.

Merta ja hiekkaa

2010-03-13T17:00:00.059+02:00

Seuraavat pari korua tein tilauksesta. En keksinyt niille nimeä, mutta ne tuovat mieleeni meren ja kullankimalteisen hiekan. Alla oleva Mirkka Rekolan keväinen runo ei varsinaisesti liity näihin koruihin, mutta koska olen edelleen niin keväisellä tuulella ja tämä koru muistuttaa minua kesästä ja kesän odotuksesta, laitan sen tähän.

Tuoli seisoi siinä jotta voin istua
ja miettiä mistä tulin tähän:
maailma huone arkki
kuin ympyrä, neliöity.
Lähdin, päästin oven ensin, se väisti,
sileä seinä kättä jolla kirjoitan.
Näin puitten lehdet
ja puitten lehdet olivat puhjeta
puistossa tyttö jolla jalka heitti sivulle,
silmissä sinistä maan ympäri.
Ilo ja epäsymmetria.
Taivas kajahti
sinistä, silmässä maan ympäri,
lokki lokin selässä ja kevät.

(Mirkka Rekola)

Sininen koru näytti ensin tältä:

Sitten lisäsin siihen asiakkaan toivomuksesta vähän erikokoisia hopeahelmiä, jotka ryhdittivät sitä aika kivasti:

Kullanruskean kaulakorun saaja sai myös rannekorun:

Keväinen karkkipäivä

2010-03-09T17:04:00.000+02:00

Tänä aamuna maailma oli keväinen, ja mieli sen mukana. Blogeiluun saattaa tulla vähän taukoa, sillä olen muuttamassa kuun vaihteessa. Tänä aamuna jopa edessä oleva muuttoruljanssi tuntui kuitenkin vain pahaiselta kevätsiivoukselta, niin kauniisti se aurinko paisteli!

ÄHH-yritykseni jäi lievästi sanottuna ponnettomaksi, mutta olen siitä huolimatta puuhastellut koko ajan vähän jotakin. Tässä pari viime kuussa tekemääni korua.

Primavera. Asiakkaan valitsemat värit loivat tälle lasihelmi- ja nahkakorulle ihanan keväisen ilmeen!

Seuraavaan koruun kokosin sekalaisen satsin tähteeksi jääneitä, tilaajalahjaksi saatuja ja muita 8- ja 10-millisiä kivihelmiä.

Karkkipäivä. Sekalaisia kivihelmiä, lasiset välihelmet.

Laitan loppuviikosta lisää helmikuun tuotoksia näytille...

Meritie ja muita rannekoruja

2010-03-03T14:00:00.006+02:00

Hiihtolomaterveiset Tallinnasta! Laivamatkustaminen luo tässä oivan aasinsillan ensimmäiseen koruun, joka tosin tuo enemmän mieleen Intian valtameren tai Välimeren kuin jäisen Suomenlahden...

Meritie. Aqua terra -jaspis, Swaroskin kristallit (muistaakseni sävyt Indian Sapphire ja Montana Blue), lukko Balin hopeaa. Nämä jaspikset ovat jumalaisen värisiä!

Seuraavan rannekorun isot, keltavihreät säröakaattirondellit toivat armaalle siipalleni mieleen Turtlesin päät, minkä taisin jo jossain aiemmassa postauksessa mainitakin. Minulle niistä tulee mieleen pikemminkin jonkun liskon nahka, siitä jyhkeä nimi.

Jurassic. Säröakaatti, musta akaatti, Balin hopealukko.

Viimeinen rannekoru on syntynyt jo aikapäiviä sitten Helmiliinalta tilatuista upean värisistä malakiiteista.

Aulikki. Malakiitti ja hopea.

Syntysanoja

2010-02-26T15:00:00.002+02:00

Olen hamstrannut monestakin paikasta valtamerijaspiksia, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia ja oikeasti KIVEN näköisiä (kyllä, pidän myös värjätystä "jadesta", mutta nämä ovat aidosti kiveä...). En ole kuitenkaan osannut enkä raaskinut käyttää niitä, kunnes lopulta sain inspiksen Helvi Juvosen runosta Kalliopohja. Se on pitkä runo, ja koska inspis kahteen seuraavaan koruun syntyi lähinnä ensimmäisestä ja viimeisestä säkeistöstä, katsoin oikeudekseni raadella runon ja laittaa tähän näkyviin vain ko. säkeistöt.

KALLIOPOHJA

I
Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,
olkoon se sallittu minulle.
Se on minun lapsuuteni kalliopohja,
joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan
puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät.
Särmistä, kalliosta, hongasta
syntyy ja elää kieli
talven pitkin sanoin,
lumen lyhyin, se on meitä,
se elää taivaan alla.

IV
Kallion lomat ovat syntysanoja täynnä,
kova kamara ja ruoho,
raivattu maa ja tähkät.
Elävien mieli saa rauhan
niiden leposijoilla, jotka ovat
työnsä jo tehneet. Graniittia
sielläkin ja elävää, kasvavaa
sen kupeella ja tuulen mahtava laulu
pohjoisen taivaan alla.

(Helvi Juvonen 1955)

Kalliopohja. Valtamerijaspis, nahkanauha, hopea.

Ensimmäisessä korussa näkyi valtamerijaspiksen uskomattoman hieno kuviointi, seuraavassa taas sen vaihtelevat värit.

Syntysanoja. Valtamerijaspis, Swarovskin kristallikuutiot (sävy Golden Shade?), hopealukko.

Vastakohta

2010-02-23T21:30:00.006+02:00

Aijaijai, miten laiskanpulskeaa onkaan tämä minun bloginpitoni... Korujumi ei tullutkaan, mutta sen sijaan tuli blogijumi: en ole näköjään saanut raahattua itseäni tietokoneen ääreen blogia päivittämään tai edes toisten blogeja lukemaan taas melkein pariin viikkoon... Muutoin olen kyllä ollut kohtuullisen tuottelias, joskaan ÄHHin tasolle en yllä - hengessä kuitenkin ollaan mukana ja vielä aion kahlata muiden ÄHH-tuotokset läpi!

Tässä muutama koru sieltä parin viikon takaa. Ekassa sormuksessa on vähän apinoitu Kalevalan Vanamoa, mutta sulatettu päät palloiksi (hopeakurssikaverin idea) sen sijaan, että ne olisi juotettu yhteen. Myöskään kierteet eivät ole samanlaiset kuin Vanamossa. Laitoin tämän ja seuraavan kaulakorun näkyviin myös Helmetille, jossa kuukauden teemana on Vastakohta.

Jin ja Jang. Hopeaa ja makeanvedenhelmiä.

Yesterday. Isoja mustia mv-helmiä, iso Swarovskin kristallilehti, lasiset välihelmet ja ripaus hopeaa.

Loppuun vielä yksi runokoru. Rakastuin näihin sinisiin kultakiviin - vaikka synteettisiä ovatkin - Omakorun myymälässä Tampereen Takahuhdissa (suojelkaa itseänne, hyvät ihmiset: älkää menkö sinne, siellä on liikaa kaikkea nättiä!). Valitettavasti niiden upea välke ei kuvassa toistu kunnolla, mutta kyllä tästä jo ehkä saa aavistuksen... Rakastuin myös tähän Don Huonojen biisistä tuttuun Mika Waltarin runoon, kun aikoinaan opetusharjoittelussa pidin kasiluokkalaisille tunnin runon tulkinnasta. Se huokuu bluesia ja murhemieltä, mutta siinä on myös vavisuttavan seikkailun makua.

SININEN YÖ

Himmeänsinisessä yössä

sateen solistessa kadun asfalttiin
havahdun niin polttavaan ikävään,
että tahtoisin olla kuollut,

kun kaikki minussa huutaa,
miten olisi voinut olla,
ja ohitseni liukuvat tyhjinä
elämän ruhtinasyöt.

Juna vapisee jalkojen alla,
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa,
kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten,
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku,

ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottaa aurinko ja meri
siellä, missä en ole,

aina siellä, missä en ole.

(Mika Waltari)

Sininen yö. Sininen kultakivi ja hopea.

Lisää päivityksiä tulossa...

Korvispostaus

2010-02-10T18:00:00.003+02:00

Eilen illalla innostuin tekemään pitkästä aikaa omia koruprojektejani, ja sain hirveällä draivilla aikaiseksi kuusi korua. En ihan ehtinyt mukaan ÄHHiin (Älä Hilloa Helmiäsi - Inkun lanseeraama projekti, jonka tavoitteena on tehdä helmikuun ajan koru päivässä ja käyttää erityisesti niitä helmiä, jotka ovat lojuneet käyttämättömänä nerik-laatikossa [nerik=näitä en raski ikinä käyttää]). Aion kuitenkin tehdä helmikuun ajan koruja ÄHHin hengessä: vien loppuun idulla olleita projekteja ja käytän niitä helmiä, joita olen hiplaillut harva se päivä mutta joita en ole oikein raaskinut käyttää... Paineita en kuitenkaan aio ottaa, vaan teen vähän fiiliksen mukaan.

Nämä korut eivät kuitenkaan vielä ole eilisillan tuotoksia, vaan vähän vanhempia. Olen jostain syystä tehnyt hyvin vähän korviksia tilauksesta, mutta tammikuussa sain tehdä aika monet, joista osa tulee tässä:

Ensimmäiset korvikset on tehty lempikoukkuihini, ja asiakas valitsi niihin kauniisti toisiinsa sointuvat, lämpimän sävyiset Swarovskit. Korviksia tehdessäni mielessäni pyörivät mielikuvat eräästä Pentti Saarikosken runosta. Niin noloa kuin se onkin, en muista, annoinko korviksille jo nimeä siinä vaiheessa, kun toimitin ne asiakkaalle - ja jos annoinkin, en muista, mikä se oli! Eli voi olla, että on tapahtunut nimenvaihdos, mutta tässä joka tapauksessa runo ja korut:

      Minä rakastan sinua
              niinkuin vierasta maata
                 kallioita ja siltaa
   niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
        minä kävelen sinua kohti maailmassa
   ilmakehien alla
                   kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua

                   (Pentti Saarikoski)

Sinua kohti. Swarovskin kristalleja (muistaakseni sävyt Copper ja Golden Shadow) ja sterlinghopeaa.

Eräs asiakas tilasi muutamat kaulakoruihinsa sopivat korvikset. Ensimmäiset on tarkoitettu pariksi makeanvedenhelmistä, hematiiteista ja Swarovskeista tuunatulle kaulanauhalle, jolle en tuolloin antanut nimeä mutta jonka täten ristin Harlekiiniksi.

Harlekiini. Hematiitti ja sterlinghopea.

Seuraavat yksinkertaiset korvikset on tarkoitettu erään särövuorikristallikaulakorun pariksi.

Jäälyhty. Särövuorikristallia ja sterlinghopeaa.

Viimeisenä tällä kertaa estradille päätyvät esittelemättä jääneet, isoista (10 x 14 mm) vuorikristalleista tehdyt yksinkertaiset korvikset. Nämä vuorikristallit ovat livenä lumoavan kauniit!

Aura. Vuorikristallirondellit, Swarovskin kristallit (sävyn nimeä en muista - olisiko Chrystal Satin?) ja sterlinghopea.

Pauline ja Adagio

2010-02-04T19:57:00.000+02:00

Hups, niinpä vain vierähti kolmisen viikkoa ilman ensimmäistäkään päivitystä... Ihan toimeton en ole kuitenkaan korurintamalla ollut - muutamia tilaustöitä olen saanut aikaiseksi. Hieman tuntuu korujumi tekevän tuloaan, mutta kyllä se into aina helmiä hiplaamalla on tähän asti palannut!

Seuraavan setin kuva ei tee ametistien ja sage amethyst -akaattien väreille lainkaan oikeutta - en saa halpiskuvankäsittelyohjelmallani revittyä kuvista irti oikeaa sävyä sitten millään...

Pauline. (Nimi on mukailtu saajan nimestä.) Ametisti, sage amethyst -akaatti, makeanvedenhelmet, vuorikristalli ja sterlinghopea.

Seuraavaan koruun sain asiakkaalta kahdenkokoisia hematiitteja (pari purettavaa korua siis), joiden joukkoon ripottelin muutamia isompia hematiitteja, kahdenkokoisia vuorikristallirondelleja ja lasisia välihelmiä. Korun värit ja rytmi toivat minulle mieleen pianon koskettimet.

Adagio. (Tarkoittaa taidemusiikissa sitä, että kappale pitää soittaa hitaasti. Nimim. Itse mitään musiikista ymmärtämätön koruntekijä.)

Kevättalvi talven keskelle

2010-01-14T16:30:00.001+02:00

Tammikuu on vasta puolessa, eikä kevät vielä ihan nurkan takanakaan häämötä. Koska se kuitenkin lähestyy vääjäämättä (ja koska minulla ei ole mitään uutta näytettävää) voinkin esitellä erään viime vuonna tekemäni kevättalvisen setin.

HUHTIKUU

Kevät tulee
kapea nainen
vaaleat hiukset auki
Pyydystää nauraen sormia
kaulalta puseroltaan

Leutona yönä hänen kanssaan
menen kuulemaan puroa
Kuljemme metsän halki
äkillisen kipeän halki

(Juhani Peltonen)

Menen kuulemaan puroa. Turkoosi, vuorikristalli, makeanvedenhelmet, lasiset välihelmet ja Karen Hill Triben hopeakukka.

Menen kuulemaan puroa. Rannekorussa turkoosien lisäksi yksi iso ja muutamia pieniä vuorikristalleja sekä sterlinghopeaa.

Menen kuulemaan puroa. Turkoosi, Swarovskin kristallit ja sterlinghopea.

Hilipatihippaa

2010-01-11T16:20:00.002+02:00

... ja hyvää uutta vuotta 2010 kaikille lukijoilleni! Joulu tuli ja meni, vuosi vaihtui, ja vasta nyt olen pikku visiittejä lukuun ottamatta ensimmäistä päivää kotona. Koruja ei ole syntynyt, sillä keskityin lomilla lähinnä laiskotteluun. Hiljakseen lähtee kuitenkin korumoottorikin käyntiin, sillä jonkin verran tilaustöitä on jonossa. Jossain vaiheessa ehtinen taas toivottavasti muidenkin blogeja lueskelemaan.

Koska uutta ei ole syntynyt, on oivallinen tilaisuus esitellä viime vuonna tehtyjä mutta esittelemättä jääneitä koruja: kolme rannekorua, joista kaksi ensimmäistä löysi uuden kodin joulun alla. Kalevalaista ja mannermaista romantiikkaa, olkaa hyvät.

Tellervo. Sinivihreä soocho-jade ja sterlinghopea.

Juliette. Granaatti, Swarovskin helmet, vuorikristalli, punaiset ja valkoiset makeanvedenhelmet, sterlinghopea, lasiset välihelmet.

Kolmas rannekoru saa seurakseen Juicen kuolematonta runoutta, koska mustan onyxin ja hopean yhdistelmässä on juhlavuudestaan huolimatta myös rokkia ja romantiikkaa. Malja Juicelle!

Aika nuojuuden, se oli juusuinen.

(Se oli jautaa.)

(Juice Leskinen)

Aika nuojuuden. Mustaa onyxia ja sterlinghopeaa, riipuksena Karen Hill Triben hopearuusu.

Joulumieltä!

2009-12-23T15:00:00.001+02:00

LIKAINEN ENKELI

Yön enkeli on jäänyt rappusille
reppu selässään
ja odottaa
ja likaisin kynsin kaivaa
hurmaavia korviaan

ja hänen mukanaan on lasti
ikuisesti kuumaa vettä
paljon hampaita ja jalkoja
ja pitkää piuhaa niille
joilla pääsi brakaamaan

       ja niin käy tänä jouluyönä
pimeimpänä hetkenä -
       pamahtavat auki
roskalaatikoiden kannet ammolleen
ja sata kaveria nousee
    ilman papereita
                   suoraan taivaaseen.

               (Ilpo Tiihonen)

Tämän Ilpo Tiihosen upean ja hävyttömän erilaisen joulurunon absurdeissa tunnelmissa haluan toivottaa kaikille
rauhaisaa ja tunnelmallista joulua, joulumieltä
sekä onnellista tulevaa vuotta 2010!

Hyvää syntymäpäivää minulle!

2009-12-21T15:00:00.037+02:00

Täytän tänään vuosia, malja sille! Toistaiseksi vanheneminen ei ole aiheuttanut minulle suuria angsteja, elämä on nyt paljon kivempaa ja seesteisempää kuin parikymppisenä. Syntymäpäiväni kunniaksi esittelen loppusyksystä hopeakurssilla tekemäni hopeasavilehdet. Ensimmäinen on onnistunein, ja sitä olen pitänyt kaulassani jo monesti.

Pelakuu. Tämä on minun ikiomani!

Seuraavien lehtien tarina on vähemmän riemullinen. Miehen tyttären piti saada pienempi, krysanteemin lehti joululahjaksi, mutta kun kiillottelin sitä, yksi lehtisakara murtui. Voin toki yrittää vielä myöhemmin paikkailla sitä hopeapastalla, mutta ennen joulua en enää ehdi. Toinen lehti puolestaan käpristyi kuivuessaan, ja minun pitää yrittää varovasti kuumentaa sitä ja oikaista se.

Näistä surullisista lehdista huolimatta toivotan edelleenkin itselleni ihanaa syntymäpäivää ja kaikille muille rattoisaa Tuomaan päivää ja mukavaa joulun odotusta! Mites se menikään: Pyhä Tuomas joulun tuopi... Tänään on myös talvipäivän seisaus, eli huomisesta lähtien päivä alkaa taas pidentyä!

Lasihelmiä ja rauhoittumista

2009-12-17T18:03:00.002+02:00

Tässä pikaisessa - ja joulukiireiden takia lähes runottomassa - päivityksessä esittelen pari tilaustyötä: romanttisia, lasihelmistä tehtyjä kaulanauhoja, jotka tilattiin alunperin joululahjaksi, mutta joista toinen ei löytänytkään tietään pukinkonttiin...

Amanda. Lasihelmiä ja antiikkihopean värisiä metallihelmiä.

Vanamo. Herkän värisiä särölasihelmiä ja hopealukko. Tämän korun piti mennä lahjaksi erään asiakkaan kummitytölle, mutta hänen tyttärensä päättivätkin pitää korun perheessä. :-)

Edellisessä päivityksessä esittelin muodonmuutoksen kokeneita hopeisia korvarenkaita alkuperäisessä asussaan. Tässä ne ovat lopullisessa muodossaan:

No, enhän minä kuitenkaan ihan täysin runotonta postausta voi laittaa... Koska kaikilla on taas joulun alla hirveä kiire (minulla itsellänikin), on hyvä välillä rauhoittua nauttimaan levollisista tuokioista kaiken kiireen ja säntäilyn keskellä. Kai Niemisellä on siihen oivallinen ohje:

On pysähdyttävä ajattelemaan tähtiä

sormien on herpaannuttava, tulitikkulaatikon

pudottava maahan, on ajateltava tähtiä.

Newton se vanha piru se ajatuksistaan mustasukkainen

ruhtinas se tieteen kristus pudotti tulitikut käsistäni, en

voi sytyttää piippua ja sokaista silmiäni, on katsottava

tähtiä kunnes verkkokalvo palaa seulaksi ja ajatukset

valuvat ulos kiertämään taivaan napaa.

On ajateltava tähtiä kunnes jaloissa huimaa,

on katseltava tähtiä kunnes silmissä suhisee, kuunneltava

taivasta kunnes korvat hämärtyvät

ja kun ajatus ei yllä kauemmas on pudotettava

pään yllä ammottavaan syvyyteen, syvyyksien halki

lennettävä, lennettävä pahki maailmojen kunnes peukalo

on valovuosien mittainen, kunnes varpaiden väliin mahtuu

galaksien galakseja

ja pysähdyttävä tämän kaarevan avaruuden

alkupisteeseen, tälle tuolille, on poimittava tikut maasta ja

sytytettävä piippu, kumottava lasi, annettava anisviinan

imeytyä

on ajateltava tähtiä,

siinä kaikki.

(Kai Nieminen)

Kiireen ja puuhastelun lomaan kaikille levollisia tuokioita, tähtien ajattelua ja rauhallisia hetkiä kuistilla tai kahvilassa piipun, anisviinan, joulutortun tai minkä hyvänsä näennäisesti-ei-niin-kovin-tärkeän kera!

Lumen valo on talven valo

2009-12-13T16:03:00.001+02:00

Lumi on onneksi taas maassa ja tekee maisemasta valoisamman ja ylipäänsä tästä kaamoksesta siedettämmän ja kauniimman. Siksi tähän päivitykseen sopii loistavasti eräs lahjaksi tilattu koru, joka on saanut nimensä Niilo Rauhalan talven hiljaisuutta ja lumista tunnelmaa henkivästä runosta.

Lumen valo
on talven valo
ja yön hiljaa palava lyhty.
Minä valvon talossa,
jota ympäröi laaja luminen piha
ja tuuheat lumiset oksat,
ja kuuntelen lapsen hengitystä;
hän näkee minut lumen valossa, jos herää.
Lumen aika on pitkä,
kevät oli lyhyt, se virtasi puitten läpi
                  muutamassa yössä,
sen auringonnousut laskivat mereen
                  kuin pakeneva tulva.
Lumen yöt ovat pitkät
ja valvominen käy raskaaksi;
ellei olisi valoa,
ei säteilisi yksikään kukka
ja hengitys olisi kuollut.
Lumen valossa, askelten kylmyydessä
minä elän kuin hengitys,
lumen kukka on toivo,
se imee kasvoihinsa yön ja päivän kuullon,
sen syvässä maljassa humisee
meren pitkä viima.

                      (Niilo Rauhala)

Talven valo. Lyhyt kaulakoru, jossa on ihanan jäisiä, isohkoja särövuorikristalleja rondelleina sekä sterlinghopeaa. Minua olisi himottanut pitää tämä itselläni, jos se ei olisi ollut jo menossa jollekulle.

Tässä vaiheessa pitäisi varmaankin ostella kiireesti jo viimeisiä joululahjoja, ja sillä mielellä lähdimme työkavereiden kanssa Kangasalan Lepokotiin Kyllinpäivämarkkinoille. Lepokoti on oikeasti entinen lepokoti, johon varakkaammat ihmiset tulivat sata vuotta sitten lepäämään, rentoutumaan ja nauttimaan täysihoidosta. Nykyään siellä myydään kangasalalaisten käsintekijöiden tuotteita. Kuinka ollakaan, pikku tuhlarimme ei löytänyt ensimmäistäkään joululahjaa, vaan osti itselleen ihanat, pienin kirkkain siemenhelmin kirjaillut ranteenlämmittimet. Ne on tehnyt Ulla Malinen, firman nimi oli muistaakseni Oltava.

Nämä näyttävät ranteissa aika makeilta, varsinkin vajaamittaisten paidanhihojen kanssa, mutta takin alta näkyessään ne antavat hassun vaikutelman: ikään kuin takin hihoista pilkistäisivät Tallinnan torilta ostetun tätivillapaidan (anteeksi, mutta monet noilla toreilla myydyista villapaidoista ovat aika rouvamaisia!) hihat. Eli käytän näitä ranteenlämmittimiä siis vain sisätiloissa rannetta koristamassa...

Viimeisenä eräät tilaustyönä tehdyt korvikset. Niissä on Balin isot harjatut hopeahelmet ja sterlinghopealankaa.

Näitä korviksia ei ole enää olemassa, sillä ne ovat muuttuneet kuvan oton jälkeen jo kahdesti: asiakkaalla oli sen malliset korvanlehdet, että tällaiset isot renkaat - niin kauniit kuin ne olivatkin - jäivät vähän höröttämään. Onneksi hän uskalsi pyytää niihin muutoksia - olisi sääli, jos tilaustyönä tehdyt korvikset jäisivät pitämättä sen takia, ettei asiakas kehtaa mainita asiasta koruntekijälle!

Muutimme niitä ensin niin, että lisäsimme renkaisiin tavalliset pienet koukut, mutta sitten niistä tuli niin pitkät, että ne hipoivat jo harteita. Asiakas kyllä pitää isoista korviksista, mutta ymmärrettävästi ne olisivat olleet aika hankalat käyttää! Tänä aamuna tein korviksiin viimeisimmän muutoksen: ripustin hopeahelmet vähän pienempiin, umpeen juotettuihin renkaisiin, ja kiinnitin renkaan tavalliseen korviskoukkuun. Jos ehdin ottaa niistä kuvan, ennen kuin ne lähtevät omistajalleen, liitän sen tähän myöhemmin.

Hyvää Lucian päivää, ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Terveisiä Balilta

2009-12-10T16:30:00.012+02:00

Unohdin viime viikolla esitellä Bali Handmade Silveriltä saapuneet aarteeni. Uskokaa tai älkää, tilasin juuri ja juuri sen verran, että minimiostoerä tuli täyteen! Osa aarteista on jo käytetty, mutta tässä ovat ne, jotka olivat vielä jäljellä kuvaushetkellä:

Ensin neljänlaisia helmihattuja:

Ihania korupiikkejä, korviskoukkuja ja -pohjia, joista tosin osa jo meni:

Ja helmiä:

Ja vielä muutamia näyttäviä lukkoja:

Vielä näytteitä siitä, mitä näistä on syntynyt, eli parit tilauskorvikset, joiden tilaajat joutuivatkin jonkin aikaa odottamaan. Nämä tällaiset korvikset ovat aika söpöjä - isohkot näyttävät koukut ja pienet sievät helmet ovat kiva yhdistelmä! (Huomasin juuri, että ylemmästä kuvasta on tainnut unohtua terävöitys...)

Malja kaikille ihanille naisille!

2009-12-06T18:00:00.003+02:00

Näitä tilaustöitä varten olen saanut ostella helmiä monesta paikasta, mikä on, myönnettäköön, ollut aika ihanaa. Siinä sivussa on tietenkin tarttunut kaikenlaista ylimääräistä - eikä aina ihan pientäkään - matkaan, joten miettiä sopii, miten paljon tämä pieni sivubisnekseni oikeasti mahtaakaan tuottaa voittoa... Mutta onpahan hienot varastot, joista valita, ja ihanaisia helmiä, joita hypistellä!

Seuraavat kolme korua tilattiin lahjaksi kolmelle upealle naiselle, ja tilaaja oli miettinyt huolella, mikä kenellekin sopii. Itse en saajia ole tavannut, mutta valokuvien perusteella uskoisin korujen sopivan heille erittäin hyvin. Kahden ensimmäisen korun nimetkin ovat olleet tilaajan itsensä oivalluksia.

Polku hangessa. Vuorikristallia (fasetoituna, nugettina ja särönä), lasihelmiä, hopeanvärisiä metallihelmiä. Tämä on - kuten nimestä huomaakin - tehty Polku-korujeni hengessä. Erona on vain se, että lasin lisäksi joukossa on myös korukiveä. Tämä näyttää, jälleen kerran, luonnossa paljon kauniimmalta kuin kuvassa.

Tuhat ja yksi yötä. Akaatteja (sävyt Sage Amethyst ja Amethyst), fasettihiottuja ametisteja, vuorikristalleja, lasisia välihelmiä ja sterlinghopeaa.

En voinut mitään sille, että kun tein seuraavaa korua, helmien sävyt ja hohde toivat koko ajan mieleeni erään Ezra Poundin runon. Pengoin vähän arkistojani, ja löysin sen lopulta. Ehkä mielleyhtymä johtuu korussa olevista kullanhohteisista helmistä ja koko korun siroudesta ja keveydestä.

VINTTIKAMARISSA

Tule, säälikäämme niitä jotka ovat paremmissa varoissa
        kuin me.
Tule, ystävä, ja muista
        että rikkailla on hovimestarit, ei ystäviä,
ja meillä on ystäviä, ei hovimestareita.
Tule, säälikäämme avioituneita ja naimattomia.

Aamunkoi käy sisään pienillä varpaisillaan
        kuin kullattu Pavlova,
ja minä olen likellä haluttuani.
Eikä ole elämässä mitään parempaa
kuin tämä kirkas vilpoinen hetki,
        yhdessä heräämisen hetki.

                       (Ezra Pound, suom. Tuomas Anhava)

Aamunkoi. Makeanvedenhelmiä, lasisia välihelmiä ja sterlinghopealukko. Koru on yli 80 cm pitkä, joten sitä voi pitää yksin- tai kaksinkerroin kaulassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Pikkujoulutarina

2009-12-03T20:01:00.000+02:00

Pikkujouluaikaan pikkutontut tekevät punaisia koruja. Rakastan punaista väriä koruissa ja muutenkin, vaikka vaatteeni ovat harmillisen usein mustia. Tässä minun omat pikkujoulukoruni, joiden seurassa minulla oli kerrankin punaista päällä.

Korvakoruissa Fire Mountain Gemsiltä tulleita ihanan punaisia makeanvedenhelmitikkuja, Swarovskin Burgundy-sävyiset pikkubiconet ja polygon-pisarat (vai milläköhän nimellä nuo kulkevat?) sekä yhdet pikkuiset granaatit. Nämä ovat superpitkät ja mielestäni aika näyttävät.

Rannekoru oli alunperin kaulakoru, mutta koska pikkujoulupuserossani oli kiinalainen kaulus, kaulakoru ei olisi näkynyt. Siksi lyhensin sitä sen verran, että se menee sopivasti kaksi kertaa ranteen ympäri. Korussa on makeanvedenhelmitikkujen lisäksi niitä samoja Burgundy-sävyisiä pikkubiconeita ja pari pientä kirkasta biconea sekä hopealukko.

Ennen kuin tein edellä esitellyt korut, olin tehnyt jo yhden yritelmän pikkujoulukorvakoruiksi. Niistä tuli sievät ja kepeät ja kimalluksestaan huolimatta pikemminkin arkijuhlavat kuin juhlakorut. Nämä korut ovat saaneet nimensä puolalaisen runoilijan Halina Poswiatowskan ihanasta proosarunosta, joka on ollut mielessäni hautumassa jo jonkin aikaa - en vain ole saanut tehtyä siitä korua.

Siitä asti kun tutustuin sinuun, olen pitänyt taskussani huulipunaa, on

sangen hupsua pitää huulipunaa taskussa, kun sinä katsot minua

noin vakavana, aivan kuin näkisit silmissäni goottilaistyylisen

kirkon. Enhän minä ole mikään pyhäkkö, vain metsää ja niitty -

lehtien värinä, kun ne kurottavat kohti sinun käsiäsi. Tuolla takana

kohisee virta, se on aika, joka pakenee, ja sinä annat sen valua läpi

sormiesi etkä halua tarttua aikaan. Ja kun hyvästelen sinut,

maalatut huuleni jäävät koskemattomiksi, mutta minä vain pidän

huulipunaa taskussa siitä asit kun tiedän, että sinulla on hyvin

kaunis suu.

(Halina Poswiatowska, suom. Jussi Rosti)

Minä vain pidän huulipunaa taskussa. Swarovskin kristallipisarat, granaatit, hopeoidut riipuspidikkeet, sterlinghopea. Swarovskin kristallipisaroiden ja pikkugranaattien värisävy on todellisuudessa lähempänä toisiaan kuin kuva antaa ymmärtää.

Räävitöntä shoppailua

2009-11-27T15:00:00.002+02:00

Tämän helmiholistin blogia alkaa leimata tunnustuksellisuus - pikkuhiljaa lukijoille lieneekin jo selvinnyt, että erinäiset messut ja helmikaupat aiheuttavat aika ajoin hillittömiä ratkeamisia. Huolestuneena olen itse seurannut makuni kallistumista: kun vertaan edellistä ratkeamistani Fire Mountain Gemsillä, määrä tuntui korvaavan laadun - nyt olen tilannut vähemmän mutta kalliimpaa. Tosin myös kauniimpaa, joten ehkä se kannatti - ei ole kiva heittää joka nauhasta osaa suoraan roskiin.

Vasemmalta oikealle: isoja prehniittilätkiä (joiden laadussa on kyllä toivomisen varaa), isoja vääntyneitä viidakkojaspiskolikoita (Tai siis jungle jasper - mitäköhän se oikeasti lienee suomeksi? Joka tapauksessa minulla on näihin jo runokin valmiina!), isohkoja punaisia ja vihreitä säröakaatteja (miehen mielestä vihreät ovat ilmiselviä Turtlesien päitä), 8-millisiä sileitä ja fasettihiottuja ametisteja (joita siis alunperin lähdin tilaamaan), isohkoja ametistinugetteja, ihanan värisiä aqua terra -jaspiskolikoita ja ristin muotoisia villipitsiakaatteja.

Eikä siinä vielä kaikki - lähes tulkoon kaupan päälle sain vielä vaikka mitä:

Ylhäältä alas: punaisia makeanvedenhelmitikkuja (joista tein jo itselleni pikkujoulukorut), fasettihiottuja vuorikristallirondelleja, kaksi nauhaa pieniä sileitä vuorikristalleja, julmetun kalliita ja kauniita mutta minimaalisen kokoisia monivärisiä turmaliineja, litteitä fasetoituja fancyjaspisnugetteja, isoja fancyjaspiskolikoita ja valtamerijaspismarkiiseja (joista osa on sellaista kuraa, että joutuu suoraan roskikseen).

Eikä siinäkään vielä kaikki - kuin sattuman kaupalla silmiini osuivat tilauksenteon viime hetkillä huumaavan väriset ja OIKEASTI halvat, isot fossiilihelmet. Niitä sitten tilasinkin muutamia nauhoja:

Tummat nauhat näyttävät ruudullani näköjään liian tummilta: toiseksi ylin on purppuranvärinen ja kolmanneksi ylin yönsininen.

Seuraavalla kerralla luvassa kuvia Bali Handmaden lähetyksestä...

Helähdyksiä

2009-11-24T20:07:00.003+02:00

Pitkästä aikaa pääsin taas sorvin äärestä koneen ääreen - viime aikoina ylimääräinen vapaa-aika on tuntunut menevän visusti korunteossa, sillä ennen joulua pikkutonttujen on pakko ahertaa.

TÄHDET

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

(Edith Södergran)

Tähti putosi helähtäen. Helmiliinan messuosastolta hankittuja iiiihania sinisiä fasettihiottuja akaatteja, yönsinisiä makeanvedenhelmiä, fasettihiottuja ja sileitä vuorikristalleja, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa sekä lasisia välihelmiä. Riipus on irrotettava, joten korua voi pitää myös lukko takana.

Seuraavan korun - myöskin Helmiliinalta hankittujen - fasettihiottujen akaattien sävy on nimeltään Sage Amethyst. Ne ovat pyörineet pöydälläni pitkään, ja olen aina ohimennessäni hiplannut niitä. Niistä syntyi yhdessä fasettihiottujen ametistien, fasettihiotun vuorikristallin, Balin hopean, sterlinghopean ja Karen Hill Tribe -kukkariipuksen kanssa pitkä (70 cm + irrotettava riipusosa 8 cm) ja siro kaulakoru. Malli näkyy ehkä vähän paremmin alemmasta kuvasta.

Saaga.

Samaan violettiin syssyyn voisin esitellä eräät korvikset, jotka tein aiemmin syksyllä. Alempi kuva on ala-arvoinen, kamala ja epätarkka, pahoittelen sitä jo etukäteen. Se oli kuitenkin pakko ottaa, koska piti saada kuva siitä, miltä korut näyttävät korvissa. Taiteilija itse yritti sohottaa järjestelmäkamerallaan suunnilleen oikeaan suuntaan ja ottaa itsestään kuvan. Olen ihan ystävällisyyttäni sumentanut kuvasta mallin ihon niin epätarkaksi, ettei talvenpirteä couperosa erotu...

Korvikset ovat nimeltään Sinä ja minä - malja Dingolle ja kahdeksankymmentälukulaiselle violettihurmokselleni.

Sinä ja minä. Fasettihiotut ametistit ja sterlinghopea.

Tein - pakon sanelemana tietenkin - tilauksen Bali Handmade Silver -verkkokauppaan. Koska vanhat Balin abstraktit hopeahelmet piti saada alta pois, punoin niistä, hopealangasta ja juottamistani hopearenkaista siron rannekorun.

Helähdys.

Ja sokerina pohjalla vielä jotakin kaunista: miehen 6-vuotias Ilari-poika penkoi helmilaatikoitani ja ihastui isoon, merenvihreään, särmikkääseen lasikvartsihelmeen. Hän halusi tehdä siitä kaulakorun aarrearkkuunsa, ja koska turkoosi näyttäisi - ainakin mitä helmiasioihin tulee - olevan hänen lempivärinsä, hän pujotteli vaijeriin ison helmen lisäksi pienempiä turkooseja lasihelmiä. Minä kiinnitin lukon, mutta design ja muu toteutus on Ilarin ikioma.

Ilarin aarre.

Mut köyhä kun tuhlaa niin taivaat soi

2009-11-17T17:34:00.009+02:00

... sanoi jo Aaro Hellaakoski aikoinaan. Yleisön pyynnöstä tässä erään rutiköyhän helmiaddiktin messushoppailuja viikonlopulta:

Vasemmalta oikealle: ametistia, sinistä akaattia (jonka ihanan hehkuva sininen väri ei pääse tässä oikeuksiinsa), korallia (pyysin ruminta nauhaa, koska ne olivat minusta kaikkein kiinnostavimman näköisiä - myyjää tämä jostain syystä tuntui huvittavan) ja kolme nauhaa vuorikristalleja.

Onnittelin itseäni: ostin vain kuusi vaivaista nauhaa, ja niistäkin neljä oli sallittuja (eli tilaustöitä varten) - ainoastaan akaatit ja korallit olivat tuhlausta. Etsin myös edullisia fasettihiottuja ametisteja, mutta en löytänyt. Siis vain kuusi nauhaa! Paikkasin tätä karmeaa alisuoritusta eilen illalla Fire Mountain Gemsin sivuilla, josta oli korkeiden toimituskustannusten vuoksi "pakko" tilata (aika paljon) enemmän kuin vain ne fasettihiotut ametistit. Näette tällä tai ensi viikolla eilisiltaisen ratkeamisen seurauksia, jahka FedEx tuo lähetyksen.

Ostin myös kahta tilaustyötä varten HelmiQ:n ja Kiertoliikkeen osastoilta lasihelmiä ja siemenhelmiä sekä itselleni kellon.

Sorruin ostamaan myös yhden valmiin korun, Tuula Laukan tekemän keraamisen tuoksukorun. Iso sydänriipus on tummanpunainen ja se roikkuu nahkanauhassa, jonka voi pujottaa reikien läpi vaikka miten. Ihana!

Lisäksi ostin työkaluja: alasimen, sormuspinnan ja pieniä hopeasavimuotteja. Kiillotusrummut olivat loppuneet, täytynee tilata myöhemmin.

Kiven kauneutta

2009-11-15T15:56:00.000+02:00

Messut on nyt koluttu, vaikka en harmikseni ehtinytkään neljässä tunnissa käydä kaikkia kolmea hallia läpi. Olin luvannut itselleni, etten saa ostaa muuta kuin työkaluja sekä vähän kiviä pariin tilaustyöhön, mutta siitä huolimatta repesin ostamaan kaikenlaista pientä ylimääräistä...

Tässä pari loppuviikosta syntynyttä rannekorua, joissa pääosaa esittävät kauniit jaspikset. Ensimmäinen on materiaaleiltaan kallein tekemäni rannekoru, ja sain käyttää kaiken tahdonvoimani, että raaskin käyttää näitä kiviä - helmihullut tietävät, että kauneimpia kiviä on vain niiiiin ihana hiplailla ja laittaa takaisin laatikkoon turvaan... Kivet ovat impressionjaspista (vai mitenköhän se pitäisi suomeksi kirjoittaa?), ja lukko on israelilaista käsityötä. Kivet ovat uskomattoman kauniin värisiä: niissä on oranssia, ruskean eri sävyjä, siennaa, tummanpunaista - syksyn, tulen, maan, iltaruskon ja veren värejä.

Surukseni huomasin äsken, ettei kuva toistakaan oikein sävyjen syviä vivahteita, vaan värit ovat haalistuneet ja latistuneet. Valitettavasti en ole kotona kuvankäsittelyohjelman lähellä, joten tähän on nyt tyytyminen. Yritän muistaa ensi viikolla vaihtaa tilalle paremman kuvan. Saatteeksi taas Edith Södergranin surumielistä dramatiikkaa.

LAULU VUORELLA

Aurinko laski yli meren vaahdon ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain,
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.

(Edith Södergran)

Laulu vuorella. Impressionjaspista ja sterlinghopeaa.

Toisessa rannekorussa on posliinijaspiksia, joiden kuviointi ja sävymaailma muistuttavat iltahämyistä maisemaa. Joissakin kivissä näkyy selvästikin pieni maisema! Harmittaa, että joudun taas valittamaan valokuvauksen ja kuvankäsittelyn vaikeudesta, mutta sävyt eivät näköjään taaskaan toistu oikein. Kivissä on harmaan sävyjen lisäksi hillittyjä violetin ja vaaleanpunaisen sävyjä, joista se auringonlaskun jälkeinen, rauhoittava tunnelma syntyy, mutta niistä sävyistä on kuvassa jäljellä (ainakin tällä näytöllä) vain aavistus. Mutta kivien kaunis kuviointi onneksi näkyy hyvin. Iltahämyistä tunnelmaa korostamaan laitoin pieniä crystal satin -sävyisiä Swarovskeja.

Syreenit ovat paikallaan

ei tuule on rauhallista

laskeutuu hämärä ilta

näen suoraan lapsuuteen.

(Jyrki Pellinen)

Laskeutuu hämärä ilta. Posliinijaspiskolikoita, Swarovskin crystal satin -sävyisiä kristalleja, sterlinghopeaa. Tämä on minun ikiomani!

Rakkautta rohkelikoille

2009-11-13T16:43:00.000+02:00

Koska seuraava korupäivitys joutuu vielä odottamaan pari päivää, päätin laittaa kerrankin (lähes) kuvattoman postauksen. En ole ehtinyt muidenkaan blogeissa juuri vierailla, on ollut sen verran kiireinen viikko, mutta josko sitä sunnuntaina Kädentaidot-messujen innoittamana viettäisi yhden syntisen laiskan iltapäivän netissä... Nyt tyydyn vain laittamaan perjantai-illan kunniaksi tähän ihmeteltäväksenne arkista, ihanaa, hassua ja rohkeutta vaativaa rakkautta Rakel Liehun runossa.

Tämä on merenlaajuinen kauppa
hengenvaarallinen kauppa

minä sinulle
sinä itsellesi

olemme tasan yhtä pitkät
reisissäni solahtelee yön musiikki
pehmeä kuin poron kieli

tämä on merenlaajuinen kauppa
hengenvaarallinen kauppa

upotaan suuren meren alle

sinun kulmakarvoissasi
huljuu ainakin sata karvaa
minun puolet
ja niistäkin vielä olen nyppinyt

upotaan suuren meren alle
puraistaan mustaa valasta
tullaan tietäjiksi

juodaan kuppi kardemummakahvia
kaadetaan kukkarot pöydälle
lasketaan
paljonko on
loppukuuksi rahaa

(Rakel Liehu)

Ja kerrankin näin päin: runon saatteeksi arkisen kauniita kiviä Maan ääreen -rannekorussa. Nimi on lainattu Kristina Carlsonin romaanilta, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1999. Tällainen lainaus lienee vähän hävytön, sillä tunnustan suoralta kädeltä, etten ole edes lukenut kyseistä romaania. Sillä on vain niin himskatin hieno nimi.

Maan ääreen. Bambunlehtiakaatteja ja sterlinghopeaa.

Rentouttavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Mustaa ja kimaltavaa

2009-11-08T18:00:00.002+02:00

Pikkuinen sunnuntai-illan päivitys - taas pari esittelemättä jäänyttä, loppukeväästä tai alkukesästä tehtyä korua. Hyvä ystäväni osti minulta männä viikolla seuraavan korusetin.

All That Jazz. Mustaa akaattia, valkoista "jadea", vuorikristalleja, pyöreitä Swarovskin kristalleja, Balin hopeaa, lasiset välihelmet, sterlinghopealukko, riipuksena pala sateenkaarikäsiteltyä lasikvartsia. Kimaltelee ihanasti!

All That Jazz. Musta akaatti, Swarovskin kristallit, Balin hopea ja sterlinghopea.

Nimi on Bob Fossen hurmaavasta elokuvasta All That Jazz.

Ja toiset samantyyppiset korvakorut:

Black Tie Evening. Fasettihiottu musta onyx, vaahtokoralli, Balin hopea ja sterlinghopea.

Ja vielä jotain mustaa ja suloista loppukevennykseksi, jottei menisi vallan juhlalliseksi tämä postaus. Katsokaa, mitä ihanaa sain postissa:

Jane Myrskyn i-ha-na lasilepakko, jolla on hurmaavan pöhkö ilme.

Hiekkapaperilla ja "kiillotusrummulla"

2009-11-05T17:55:00.004+02:00

Meidän piti päästä maanantaina hopeatyön jatkokurssilla kokeilemaan hopeasavea, mutta opettajan tilaamat savet ovat kadonneet johonkin Saksan postin syövereihin. Harmi sinänsä, mutta itse asiassa minua asia ei kovin paljon haitannut. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä sormuksia, ja tilasin sitä varten Kankurinaitasta vähän aikaa sitten hopealevyäkin. (Hopealevy on kyllä harmillisen kallista, eikä minulla olisi kyllä ollut varaa tilata yhtään mitään [nimim. "Millä elän loppukuun...?"], kun on vielä nuo Kivi ja koru -messut tulossa...)

Mutta olipa ihanaa päästä työstämään levyä! Halusin simppelin, leveän sormuksen, jossa on rikottu pinta. Ensimmäinen yritelmäni oli ympärysmitaltaan n. puoli senttiä liian suuri (minä pieni puusilmä luin sormusmittaa "hieman" väärin), joten sahasin sen poikki, lyhensin sitä ja juotin uudestaan kiinni. Ja sitten vain viiloilla ja hiekkapapereilla kimppuun. Kovin ihmeellinen ei lopputulos tietenkään ole, mutta työskentely oli mukavaa, ja olen sentään osannut tehdä itselleni ensimmäisen sormuksen!

Todellisuudessa sormus ei ole ihan niin naarmuinen kuin kuvasta voisi päätellä, vaan pinta on vaaleampi ja näyttää lähinnä "harjatulta".

Pari ranneketjua on jäänyt esittelemättä, koska minulla ei ole kiillotusrumpua. Nyt olen kuitenkin uskaltautunut jo monesti rummuttamaan pesukoneessa, huolimatta kaikista "putket tukkoon ja marsmars pesukonekauppaan" -kauhutarinoista. En ole kovin paljon hopeaketjuja vielä tehnyt, ja nämä kaksi ensimmäistä ketjuani tein kesällä. Valitsin ensimmäiseksi ketjukseni Tuskan (eli Latuskan eli käärmeketjun), mutta ei sen tekeminen niin kovin tuskallista ollut (Piina minulla on vielä tekemättä). Toinen ketjumalli on pyöreä ruori, ja pidän ketjusta, koska se on niin paksu ja raskas ranteessa.

Lopuksi vielä yksi "rummun" kautta käynyt, kesällä syntynyt rrrrromanttinen ja naisellinen rannekoru. Ja jos joku ei ole vielä huomannut, että pidän Edith Södergranista, niin ehkäpä alkaa pikkuhiljaa huomata, tässä nimittäin taas Edithin tuotantoa saatteeksi.

PÄIVÄ VIILENEE

Päivä viilenee illan tullen.

Juo minun käteni lämpö,

kädessäni on kevään veri.

Ota käteni, valkoinen käsivarteni,

ota kapeittein olkapäitteni kaipaus.

Olisi kummallista tuntea,

yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä,

povellani raskas pääsi.

(Edith Södergran)

Herkkää, surumielistä, kaunista, kuten koko Södergranin tuotanto. Södergranin runot ovat hyvin tunteellisia (ehkä jonkun mielestä liiankin), mutta minä kieltäydyn pitämästä niitä yliromanttisina. Hän oli monella tapaa aikanaan kirjallisen modernismin uranuurtaja, ja kenties lyhyeksi jääneen, sairauden varjossa eletyn elämänsä takia hän on onnistunut puristamaan tuotantoonsa ihmiselämän tunteiden koko kirjon. Ja kuinka hän onkaan osannut käyttää kieltä!

Kaipaus. Savukvartsia, vuorikristallia, Balin hopeaa ja sterlinghopeasta tehtyä Oili-ketjua.

Karpalo, taikoja ja kävelymusiikkia

2009-10-29T19:28:00.002+02:00

Sain postissa muutama viikko takaperin mehevän tummanpunaisia 14-millisiä akaatteja. Niistä syntyivät rannekoru ja korvakorut, jotka osoittautuivat äärimmäisen vaikeiksi kuvattaviksi. Tietokoneeni loihti helmistä esiin kummallisen pinkkejä sävyjä, ja jouduin puristamaan esiin kaikki kuvankäsittelijän taitoni, jotta sain helmistä lopulta edes suurinpiirtein sen värisiä kuin ne oikeasti ovat (joskaan kuvat eivät mielestäni vieläkään tee helmille oikeutta). Jättimäisiä karpaloita muistuttavissa helmissä on mehevyydestään huolimatta upean synkeitä sävyjä, kuten seuraavassa runossakin:

YÖ

Suo niin upottava
ettei oksan varjoakaan kestä
pidättää päivän pelon silmissään.
Karpalo nousee käteen tyhjyydestä.
Yön kurpalla on vettä äänessään.

(Mirkka Rekola)

Karpalo. Akaattia ja sterlinghopeaa, riipuksena Karen Hill Triben hopeahelmi.

Karpalo. Akaattia ja sterlinghopeaa.

Rannekorussa ja korviksissa on myös ensimmäiset itse juottamani ja takomani hopearenkaat. Yritin saada kaikkiin sellaisen muhkuraisen, taotun näköisen pinnan, mutta korvisten pikkurenkaissa sitä ei juuri näy - taisin takoa vähän arkajalkamaisesti...! Minulla ei ole kiillotusrumpua, mutta siitä huolimatta tilasin pussillisen kiillotusrummun kuulia - sain nimittäin hopeakurssilla hyvän vinkin: kuulat ja hopea purkkiin ja pyykin sekaan pyörimään. Nämä renkaat olivat kaksi kertaa kotikutoisessa "rummussani", mutta kyllä ne nyt kiiltävät ihan nätisti.

Seuraava setti tilattiin joululahjaksi 14-vuotiaalle neitokaiselle, joka pitää kirkkaista perusväreistä. Lasihelmien värit ja kissansilmähelmien hehku toivat mieleeni sadut ja taiat, siksi saatteeksi Eeva-Liisa Manneria:

Sanat ovat loppuneet. Hämärä tunne

kuin olisi taikojennoutomatkalla

viileään laaksoon.

(Eeva-Liisa Manner)

Taikojennoutomatkalla. Lasihelmiä ja sterlinghopeaa.

Lopuksi kourallinen hyvää mieltä: ihana, hassu ystäväni penkoi helmilaatikoitani ja löysi Europe Housesta ostetusta avaimenperästä purettuja muovisia helmiä: possun, nuotin ja ison fasetoidun kuution. Niistä ja yhdestä vuorikristallista syntyi riipus, joka on mielestäni söötti kuin sika pienenä! Riipuksen nimi mukailee Eeva-Liisa Mannerin teosta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille.

Kävelymusiikkia pienille porsaille. Muovihelmiä, yksi vuorikristalli (ylin helmi), mattahopean värinen metallirengas, hopeoitua ketjua, sterlinghopealankaa.

Julmuuksia ja kauhuromantiikkaa

2009-10-22T14:56:00.000+03:00

Viime päivinä ei ole syntynyt kovin paljon uutta, sillä aikani on mennyt uuden opetteluun - hopeatyön jatkokurssin myötä olen opetellut juottamaan, takomaan jne. Parin viikon päästä kokeilemme hopeasavea, jännää... Siksi ajattelin tällä kertaa vain esitellä pari kesällä tehtyä mutta esittelemättä jäänyttä korua. Arvoisat lukijat, tässä pimenevän syksyn kunniaksi huumoria ja kauhuromantiikkaa:

Ensimmäinen koru on syntyisin Toivo Laakson mustan huumorin sävyttämästä runosta - julmaa peliä, eikö?

Alkoholiavaruus,
kilisevät tähtien jäät,
mitä muuta joisivat jumalat
syödessään meitä, lapsiaan.

(Toivo Laakso)

Tähtien jäät. Merivesilasia, Swarovskin simplicity-kristalleja, Balin hopeaa. Täytyy tunnustaa, että tätä korua oli aika vaikea kuvata - joko tausta söi koko korun tai sitten se vain näytti harmaalta ei-miltään. Luonnossa tuo merivesilasi on kyllä kaunista.

Kauhuromantiikan hengessä tehty ja kuvattu Sudenmorsian-setti on saanut nimensä Aino Kallaksen upeasta ihmissusiaiheisesta pienoisromaanista, joka ilmestyi jo vuonna 1928. Koruissa itsessään ei sinänsä ole mitään kovin erikoista, mutta noiden makeanvedenhelmien verenpunainen väri on ihana!

Niin hän villillä ja riemullisella ulvonnalla toisten susien seuraan liittyi, niinkuin kauan kaivattujensa, että hän vihdoin viimein oli kaltaisensa löytänyt, ja toiset kuorossa ulvoen häntä sisareksensa tervehtivät. [- -] Ja senjälkeen tuli hänen ylitsensä suuri huume, niin ettei hän enää mitään selkiästi tajunnut, vaan viimeisetkin rippeet ihmisen luonnosta ratki unhoitti.

(Aino Kallas: Sudenmorsian)

Sudenmorsian. Kaulakorussa tummanpunaisia makeanvedenhelmiä, karneoleja, sterlinghopeinen sydän, lasiset välihelmet ja sterlinghopealukko. Kaksirivisessä rannekorussa tummanpunaisia meakeanvedenhelmiä, granaatteja, Swarovskin kristalleja, sterlinghopeasydän, lasiset välihelmet ja sterlinghopeinen salpalukko.

Koska kuvausalustana toimineessa, Skotlannista ottamassani "kauhukuvassa" näkyy modernin aikakauden merkkejä eli puhelinlankoja, laitan tähän vielä saatteeksi vähän modernia kauhuromantiikkaa. Seuraava hurmaava pätkä on Anja Kovasen humoristisesta vampyyrihenkisestä runosta. Se ei siis varsinaisesti liity koruun, mutta se kutkuttelee selkäpiitäni. Kuka tietää, ehkä tästä runosta syntyy vielä ihan oma korunsakin!

[- -]
lokakuu näillä leveysasteilla
vaatii viilatut kulmahampaat.
Illalla menen kapakkaan
ja isken irtomiehen.

(Anja Kovanen)

Vielä kuva settiin kuuluvista korviksista, jotka nekin ovat itsessään varsin perussettiä.

Sudenmorsian. Tummanpunaiset makeanvedenhelmet, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Kohti marraskuuta ollaan menossa, siispä viimeisenä kunnian saa esittäytyä Marraskuu.

Marraskuu. Savukvartsi, vuorikristalli, sterlinghopea.

Korvakorusatoa

2009-10-19T16:49:00.002+03:00

Loma meni lähes ilman koruilua - viikonloppuna tein sentään muutamat korvakorut, jotka ovat odottaneet ulospääsyä pääkopastani jo jonkin aikaa. Niissä on kaikissa ne wigjig.comin mallin mukaan tehdyt paper clip -koukut. Kaikki runot on poimittu nuoruusvuosieni runovihosta, ja niillä on minulle itselleni suuri merkitys. Siispä enemmittä puheitta...

Jos minulla olisi muistoja,
en sulkisi niitä yöksi.
Antaisin niiden olla auki ja tuoksua.

(Paavo Haavikko)

Jos minulla olisi muistoja. Iiiiiihanat 8-milliset fasettihiotut ametistit, sileät hopeiset helmihatut, Swarovskin kristallit (joiden sävy on todellisuudessa aavistuksen lähempänä ametistin sävyä kuin kuva antaa ymmärtää), sterlinghopeaa.

Seuraavien helmien muoto toi jotenkin mieleen kiinalaiset lyhdyt, ja siksi mielestäni korut ansaitsivat kiinalaisen runoilijan runosta poimitun nimen.

Elämä on unta:

malja virralle ja kuulle.

(Su Tung-P'o)

Malja virralle ja kuulle. Helmiliinalta ostettuja suloisia mystisiä kvartsirondelleja, Balin hopeaspacerit ja sterlinghopeaa.

Pidän pelkistetyistä runoista (ja useimmiten myös pelkistetyistä koruista). Kuinka yksinkertaisilla sanoilla voikaan luoda vahvoja mielikuvia:

Puiden lehvissä

jumala tanssii miekaksi,

ruusuksi miekka,

lehdiksi ruusu.

On kesä 1958

ja sinä olet pitkällä matkalla.

(Mirkka Rekola)

Lehdiksi ruusu. Tampereen Bohemia-kaupasta hamstratut Swarovskin kristallit (melko isot, korkeus silmämääräisesti yli 10 mm) ja sterlinghopeaa.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä jotain ei-itse-tehtyä, mutta ah-niin-kaunista: toissa viikonloppuna Tampereen antiikki- ja keräilymessuilta tekemäni hankinnat eli vanhuuttaan vihertävä pronssisormus ja alpakkahaarukasta tehty rannekoru (minulla oli tekijän nimi lapulla, mutta hukkasin sen... *punastuu* - jos joku tunnistaa kädenjäljen, laittakoon vinkkiä).

Miksi runo?

2009-10-16T13:12:00.001+03:00

Koska olen tämän viikon lomalla, laitan vain pienen lomapäivityksen tällä kertaa. Olen aina rakastanut lukemista, ja luen paljon myös erilaisia romaaneja. Olen kuitenkin miettinyt, miksi runot ovat olleet minulle nuoresta asti The Juttu. Koska en osaa itse sanoiksi pukea, annan puheenvuoron Eeva-Liisa Mannerille, joka on huikea kielenkäyttäjä ja osaa ilmaista sen paljon paremmin kuin minä.

TEOREEMA

Proosa olkoon kovaa, se herättäköön levottomuutta.
Mutta runo on kaiku joka kuullaan, kun elämä on mykkää:

vuorilla liukuvat varjot: tuulen ja pilvien kuva,
savun kulku tai elämän: kirkas, hämärä, kirkas,

hiljaa virtaava joki, syvät pilviset metsät,
hitaasti maatuvat talot, lämpöä huokuvat kujat,

hauraaksi kulunut kynnys, varjon hiljaisuus,
lapsen pelokas askel huoneen hämäryyteen,

kirje joka tulee kaukaa ja työnnetään oven ali,
niin suuri ja valkea että se täyttää talon,

tai päivä niin jäykkä ja kirkas että voi kuulla
miten aurinko naulaa umpeen aution sinisen oven.

(Eeva-Liisa Manner)

Siksi runo. Eniten pidän runoista, jotka herättävät visuaalisia mielleyhtymiä, siksi en pidä ihan kaikista nykyrunoista, joiden päätehtävänä on joskus vain kikkailla kielellä (pahoittelen, 21. vuosisadan runon ystävät...) Ja erityisesti olen aina pitänyt runoista, jotka liittyvät tavalla tai toisella luontoon - ehkä ne täyttävät tällaisen kaupunkilaistytön luontokaipuuta, mene ja tiedä.

Mutta jottei tämä postaus jäisi vallan kuvattomaksi, esittelen lopuksi vielä yhden korun. Näitä on kaksi kappaletta, joista toinen on minulla itselläni, ja toinen eräällä mukavalla työkaverillani. Koru on tehty lumikvartsista ja hopeasta. Valitsin juuri tämän korun korun tähän postaukseen, koska se liittyy lumeen - olin nimittäin alkuviikon Itä-Suomessa kotikonnuilla lomailemassa, ja siellä satoi tiistaina ensilumi. Keskiviikkoaamuna maa oli edelleen valkeana, ja teimme veljeni lasten kanssa lumipalloja.

Lumi on tehnyt maiseman selkeäksi ja hiljaiseksi.
Mieleni on yksinkertainen ja kärsivällinen.
Minä näen viimeistä piirtoa myöten
miten maa verkkaan kasvattaa puita,
ja minä pidätän henkeäni syvällä ja ja jään odottamaan
että se taas puhkeaa ruohon ja kukkien lyhyen laulun.

(Tuomas Anhava)

Lumi on tehnyt maiseman. Lumikvartsi, Balin hopea ja sterlinghopea.

Säihkettä

2009-10-09T13:30:00.000+03:00

Minulta on jäänyt monia tilaustöitä esittelemättä, ja tässä niistä viimeisimpiä. Luvassa kristallien säihkettä ja helmen hohdetta!

Ennen juhlaa. Puolitoista metriä kahdenlaisia isoja vuorikristalleja, erilaisia kirkkaita lasihelmiä, mustaa akaattia, mustaa onyxia siruina ja mustia siemenhelmiä. On aika näyttävä koru ja kimaltelee ihanasti!

Vielä toinen kuva, josta korun malli näkyy paremmin - tämäkin koru on nimittäin tehty solmittavien Polku-korujeni tyyliin. Varsinainen Polku se ei ole, koska Polku-sarjan korut on tehty lasihelmistä ja antiikkihopean värisistä metallihelmistä.

Seuraavat kaksi tilaustyötä ovat klassisempia makeanvedenhelminauhoja, joissa on lisänä Swarovskeja. Niistä tuli varsin kauniita ja herkkiä, ja ne näyttävät vaaleiden kantajiensa kaulassa ainakin tekijän mielestä ihanilta! Ne eivät ole runoista syntyneitä, mutta olen silti nimennyt ne runojen mukaan. Ensimmäinen on saanut nimensä Lassi Nummen "Matkalta palattua, toukokuussa" -runon viimeisistä säkeistä:

[- -]

ihme:

pohjoisen maanäären kuulas valo,

tänään syntynyt.

(Lassi Nummi)

Pohjoisen maanäären valoa. Makeanvedenhelmiä, kolmenlaisia Swarovskin kristalleja, lasisia välihelmiä, sterlinghopealukko.

Toinen koru on valkea ja kirkas, ja löysin sille nimen Tomi Kontion herkkisrunosta.

AAMUTÄHDEN HEIJASTUS

Kokea yhdessä katsoa neljällä silmällä

yhtä maailmaa

katsoa usvaa lahden yllä

hengittävää usvaa

vaienneita kaisloja.

Heräävien lintujen liverrys

kuin villasta kehrätty lanka

vartaloittemme ympärillä

aamutähden heijastus

vaeltaa.

(Tomi Kontio)

Aamutähden heijastus. Makeanvedenhelmiä, Swarovskin kirkkaita Simplicity- ja Helix-kristalleja, lasiset välihelmet, hopealukko.

Seuraava makeanvedenhelminauha oli tuunaustyö - asiakas toi minulle katkenneen helminauhan, jossa oli joukossa pieniä hematiitteja. Pujotin helmet vaijeriin, lisäsin joukkoon enemmän hematiittia, myös isompia helmiä, sekä muutamia Swarovskeja (sävy silver shade) ja laitoin helmien väliin lasiset delicat. Siitä tulikin mielestäni aika tyylikäs, eikä alla oleva kuva tee sille lainkaan oikeutta. Kuva on otettu vähän huonossa valossa, ja näköjään sommitteluakin olisi voinut muuttaa. Koru oli kuvausvaiheessa vielä päättelemättä, joten kuvassa törröttää myös vaijerinpätkä... Mutta ehkä tästä saa jonkin käsityksen kuitenkin.

Viimeisenä puuvillanyöriin solmittuja punaisia sardonykseja ja lumikvartseja - tilaustyönä tehty avainkaulanauha, joka muuttuikin käytössä kaulakoruksi. Minulle on jostain syystä ollut tärkeää antaa, aina kun mahdollista, korulle kuvaava nimi, ja jotkut korut huutavat itselleen runosta poimittua nimeä. Tämä koru oli yksi niistä. Korun kuvausalusta herättää minussa mielikuvia keväästä ja kesästä, ehkä aamun valosta, mutta koru itse punaisine ja valkeine kivineen on kuin syksy, alkutalvi ja ensilumi. Siksi ilahduin, kun runokirjaa bussissa selatessani vastaani tuli Eeva-Liisa Mannerin rauhoittava runo "Minne aamut menevät".

MINNE AAMUT MENEVÄT

Vihreä aamu lankeaa alas puista,

puiden lehtien läpi, linnut pudottavat laulunsa

puiden lehtien läpi.

Aamut putoavat, linnut, laulut,

sateet satavat; pilvet, taivaan paimentolaiset

hajoavat tuuleen.

Vuodenajat kääntyvät, syksy

kulkee korjuuvaunuilla ohi

läpi hiljaisten laaksojen.

Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut.

(Eeva-Liisa Manner)

Minne aamut menevät. Punaista sardonyksia, lumikvartsia, mustaa puuvillanyöriä.

Tästä alkaa syyslomani. Hyvää viikonloppua kaikille!

Patinoituja tunnelmia

2009-10-07T17:28:00.008+03:00

Eilen illalla ryhdyin pitkästä aikaa patinointipuuhiin. Minulla oli kesällä muutamia enemmän tai vähemmän epäonnistuneita patinointikokeiluja rikkimaksalla ja mustapatinalla - milloin rikkimaksa oli vanhentunutta ja ei toiminut lainkaan, milloin piti odotella tuntikausia korujen patinoitumista.

Vika lienee ollut välillä myös tekijässä - olenkohan tehnyt liian laimeita liemiä tms. Pahin kerta oli se, jolloin lilluttelin ihanista makeanvedenhelmikolikoista tehtyjä korviksia niin kauan, että niiden helmiäispinta liukeni pois ja alta paljastui "nappi", joka sinne simpukan sisään oli alunperin laitettu.

Eilenkin sain tehdä patinointiliemen kaksi kertaa, ensimmäinen oli todennäköisesti liian laimea ja liian haaleaan veteen tehty liuos. Mutta nyt onneksi syntyi tuloksia, ja illalla sitten tv:n ääressä hinkkailin pyykinpesujauheella liikoja patinoita pois.

Ensimmäinen koru on pitkä kaulakoru, jossa on hyvin isoja fasettihiottuja vuorikristalleja ja mukavan epäsäännöllisiä fasettihiottuja karneolinugetteja, tulta ja jäätä. Korun syntyhistoriaan liittyy - ei enempää eikä vähempää kuin - Lauri Viidan runo "Luominen", joka on kaikessa mahtipontisuudessaan huikea. Koska runo on niin pitkä, laitan tähän siitä vain noin puolet eli alkuosan, josta koru on maailmansa lainannut. Haastan teidät, rakkaat lukijani, lukemaan runon hitaasti, huolella ja nautiskellen (ja vaikka googlettamaan koko runon).

Tuhat kertaa tuhat vuotta. Värjättyä karneolia, vuorikristallia ja patinoitua hopeaa.

LUOMINEN

Avaruus

Ikuisuus

Taivas täynnä auringoita,

meri täynnä pisaroita,

aallon alla aalto uus.

Tuuli, tuuli vaeltaa.

Uumenista ajan, aineen,

puhki maailmoiden paineen

suuri, suora, yksinäinen

vuorenhuippu kohoaa.

Vyönä velloo vaahto laineen,

päässä hohtaa kruunu jäinen.

Hartioita pilvet pyyhkii,

ilma nyyhkii. -

Vaiti seisoo jättiläinen

katse pitkin ulappaa.

Kerran vuoren voima riehui.

Tuhat kertaa tuhat vuotta

laavan lieskat yötä halkoi,

tuhkavyöryt salamoi.

Tuhat kertaa tuhat vuotta

varjot häilyi, loimut liehui,

aalto kiehui,

tulta joi.

Vetten alla, vetten päällä

tehtiin kerran työtä täällä,

kunnes aine elää alkoi.

Levää, limaa kerroksittain,

koralleja miljoonittain

luotiin, kunnes alta meren

verkalleen

nousi ihme luun ja veren

uiva riutta palmuineen.

Tuhat kertaa tuhat vuotta

mitään ei voi tehdä suotta.

[- -]

(Lauri Viita)

Olisi sittenkin tehnyt mieli laittaa runo kokonaisuudessaan, ehkä muutan tämän myöhemmin...

Toinen koru on saanut nimensä Eila Kivikk'ahon runosta "Nocturno". Koru on omistettu mieheni äidille, joka joutui jo nuorena tyttönä lähtemään Sortavalasta sodan jaloista ja jolle jäi ikuinen ikävä kotiin. Enää hän ei kaikkea muista, mutta ikävänsä hän muistaa. Hän tunsi myös runon kirjoittajan, silloisen Eila Lambergin, ja siksi runolla on ollut hänelle vielä suurempi merkitys.

NOCTURNO

Läpäjävä vedenkalvo...

Vipajava kuva kuun.

Älä katso. Älä valvo.

Nuku tuoksuun tuomipuun.

Vaivu uneen, niin et muista

saman tuoksun huokuvan

tuhansista tuomipuista

rantamilla Laatokan,

etkä muista kuvastuvan

vielä kuulaampana kuun

hopeaisen peilikuvan

kotilahteen kaivattuun.

(Eila Kivikk'aho)

Nuku tuoksuun tuomipuun. Epäsäännöllisiä makeanvedenhelmiä, patinoitua sterlinghopeaa ja lehvän muotoinen sterlinghopealukko, myöskin patinoitu. Tämäkin koru on hyvin pitkä, 93,5 cm.

Viimeinen koru, jonka eilen patinoin, on tehty Eni Okenin helmitauluriipuksen ohjetta mukaillen. Sen sävymaailmaa on ollut inspiroimassa Edith Södergranin ihana ja haikea syysruno.

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;

rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,

ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi uni on kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla. [- -]

(Edith Södergran)

Nyt on syksy. Punaista akaattia, värjättyjä karneoleja, keltaista "jadea" ja patinoitua sterlinghopeaa, turkoosi nahkanauha.

Lopuksi vielä kuva runoilijasta.

Edith.

Jatkoa suosikkikoruilleni

2009-10-05T19:03:00.004+03:00

En ehtinytkään koko viikonloppuna netin ääreen, joten vasta nyt ne lupaamani viisi korua, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet arkikorujeni top kymppi -listalle. Ensimmäisenä esittäytyy ystäväni Intiasta tuoma ihana punainen pitkä puukoru, jota - käsittämätöntä kyllä - unohdan pitää. Se on ihanan värinen ja siinä on hienoja muotoja. Taidanpa laittaa sen huomenna töihin!

Toisena samaisen ystävän kirppiskuormasta ostettu puuhelmikoru, jonka isoimmat helmet ovat halkaisijaltaan useita senttejä. En käsitä, miksi en koskaan muista pitää tätäkään - pidänkö niin höyrypäisesti vain itse tekemiäni koruja, etten muista muita? Vai johtuuko tämä siitä, että pidän niin kovin kivestä, että puuhelmiraukat jäävät unholaan?

Kolmantena koru, jota pidin jossain vaiheessa joka päivä ja joka kertoo jotain suhteestani kirjoihin. Olen ostanut sen muistaakseni jostain messuilta, ja sen on tehnyt Kirjattaren Tarja Rajakangas. Se on hieman kärsinyt käytyään muutaman kerran suihkussa, ja siihen ovat uteliaasti koskettaneet monet pienet kätöset ("ope, saanks mä kirjoittaa tähän jotain?"), mutta sellaisiahan - elämää nähneitä - monet kirjatkin ovat.

Neljäntenä esine, joka ei varsinaisesti ole koru, mutta joka on koruksi muotoiltu. En ole sitä kyllä ainakaan koristautumismielessä kaulassani pitänyt, mutta sillä on suuri tunnearvo ja se koristaa olohuoneeni kirjahyllyn päätyä. Se on kompassi, jonka sain lahjaksi entisiltä työkavereiltani työpaikkaa vaihtaessani, ja siihen oli eräs ihana työkaveri solmeillut - tämän helmihullun ajatukset tuntien - paljon hienomman nauhan kuin siinä alunperin on ollut.

Viidentenä eli viimeisenä esittäytyy arkisista arkisin koru, jota käsittelen ja "pidän" joka päivä: pelkistetty, mustista raidallisista akaattikolikoista ja muutamasta Swarovskin kristallista tehty kännykkäkoruni. Kuvakin näyttää siltä kuin se olisi otettu kännykkäkameralla...

Seuraavassa postauksessa luvassa taas itse tehtyjä koruja!

Arkikorujeni top 10 sekä pieni haaste

2009-10-02T16:45:00.004+03:00

Tällä kertaa ajattelin esitellä arjen suosikkikorujani, ja laadin niistä työllä ja tuskalla top 10 -listan. Osa on itse tehtyjä, osa ostettuja tai saatuja. Olisi mukava nähdä muidenkin suosikkikoruja, joten heitän pienen haasteen tässä samalla ilmaan muille bloggaajille...

Ehdoton arkikorujeni ykkönen on - tadadadaaaa - kirpputorilta hankituista ja nappikaupasta ostetuista napeista sekä joistakin vanhoista riipuksista tekemäni pitkä nyörikoru. Se käy melkein minkä vaatteiden kanssa hyvänsä.

Toisena on korusetti, joka ei oikeastaan ole setti, vaan koostuu Kiinasta ostetuista korviksista ja rannerenkaasta (olisivatkohan jotain cinnabar-jäljitelmiä?) ja itse tekemästäni Marjatta, korea kuopus -helminauhasta, jonka esittelin jo aiemmin blogissani. Taisinkin jo mainita, että nämä piristävät mukavasti harmaata ja mustaa vaatetusta, joissa valitettavan usein esiinnyn.

Kolmatta oli jo vaikeampi keksiä - tai siis suosikkeja kyllä on, mutta järjestystä on hankala päättää. Muiden edelle kuitenkin kiilasi Johanna, jonka kyllä esittelin jo alkuviikosta. Siitä huolimatta laitan tähän sen kuvan.

Tämä menee nyt vähän liikaa kaulakorulinjalla, mutta ei voi mitään, kaulakorut ovat suosikkikorujani. Neljäntenä erilaisia karneolinugetteja solmittuna puuvillanyöriin.

Viidentenä vuosien takainen kirppislöytö, leveä rannekoru, joka on tehty mistäliemetallista.

Huh, vähiin käyvät top tenissä jäljellä olevat numerot... Kuudenneksi kirii Kalevala Korun (miksi ne kirjoittavat yrityksen nimen näin? Nimim. Nipo nipo -ope) setti, jonka sain ihanalta entiseltä työkaveriltani läksiäislahjaksi.

Seitsemäntenä virkatuista helmistä (ei valitettavasti itse virkatuista - neule- ja virkkaustöissä minulla tuntuu olevan sormina nippu peukaloita) tekemäni koru, jota olen itse asiassa tainnut pitää enemmän iltaisin kuin päivisin, mutta arkena kuitenkin! Virkattujen akryylihelmien lisäksi korussa on särmikkäitä hopeanvärisiä lasihelmiä ja tummanharmaita siemenhelmiä. Lukon tilalla on kimaltava strassipallo. Koko koru kimmeltää kivasti, mikä ei taida valitettavasti tästä kuvasta erottua...

Kahdeksantena, yhdeksäntenä ja kymmenentenä ovat korvakorut, jotka ovatkin tässä kaulakorupainotteisessa postauksessa jääneet vähän lapsipuolen asemaan. Ensimmäiset olen jo esitellyt aiemmin, mutta esiintykööt uudestaan, mokomat diivat! Pidän tästä koukkumallista ja kivien keltaisesta väristä (kiitos, Satuhelmi, nyt nimittäin muistan, mistä olen saanut nämä kivet tilaajalahjana).

Seuraava kuva on ihan kamala! Kuviaan ei pitäisi puolustella tai selitellä, mutta valaistusolosuhteet olivat karmeat ja labradoriitti on vaikea kivi kuvattavaksi. Kuva ei tee lainkaan oikeutta ihanasti kimalteleville labradoriiteille (joka on muuten yksi suosikkikivistäni), vaan ne näyttävät samean harmailta ja omituisen likaisilta möhkäleiltä. Mutta kuten edellisissä korviksissa, näissäkin minua miellyttää kivien lisäksi koukkujen malli - edellisessä postauksessani Sallittua hulluutta -korvisten yhteydessä taisin jo hehkuttaakin tällaisten koukkujen keveyttä.

Ja kymmenentenä vielä yhdet korvikset. Niiden nimi on Kirsikkalaakso Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen mukaan. Niidenkin mallista pidän kovasti, sillä kun ne ovat korvissa, ne kaartuvat kauniisti leukaa kohti.

Kirsikkalaakso. Hopean lisäksi punaisia, ihanan epätäydellisiä makeanvedenhelmikolikoita.

Ja vielä toinen kuva, josta näkyy ehkä vähän paremmin korvisten malli.

Siinä ne. Mutta koska minä olen minä eli paljon ei koskaan ole riittävästi, aion laittaa ensi kerralla nähtäväksenne vielä viisi korua, jotka syystä tai toisesta jäivät tämän top kymppi -listan ulkopuolelle. Osa on sellaisia, joista pidän kovasti, mutta joita en koskaan muista pitää, osa taas vähän korukategorian hämärään rajamaastoon jääviä esineitä.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Lisää pullonkorkkeja ja pikkuisen hempeilyä

2009-09-30T17:17:00.004+03:00

Tällä kertaa luvassa retroa ja kaihomielisyyttä. Ensin muutama lisäys eiliseen pullonkorkkipostaukseen.

Beauty Parade.

Tämän korun hiustenkuivaajariipus muistuttaa minusta vähän pyssyä, ja yhdessä korsetin kanssa se tuo minulle hassun villi länsi -mielleyhtymän...

Popsicle.

Sirop de Citron. Korussa roikkuvat sitriinit ovat aika herkullisia!

Lisäksi pari runokorua, jotka ovat väreiltään ja tyyliltään herkkiä tai makeita tai hempeitä, riippuu katsojasta... Ensimmäiset korvakorut ovat saaneet nimensä Arja Tiaisen runosta.

CREDO

Sano mitä sanot: tätä kaikki tahtovat,

sallittua hulluutta, edes kerran

nousta ja kiitää Concordella, rakastua
mielettömiin, vaikka tuhoutua
    elämä ja kuolema tasaveroiset kaksoset
         silmien edessä
maan upea kaari ja auringon kehrä.

                          (Arja Tiainen)

Sallittua hulluutta. Swarovskin fuksianpunaiset kristallisydämet, hopeoidut kolmiovälirenkaat ja sterlinghopeiset koukut. Nämä on tehty wigjig.comin ohjeen mukaan, ja koukkumalli miellyttää minua kovasti - se on ihanan kepeä ja keikkuvainen! Näitä aion tehdä lisää, kunhan taas ehdin, minulla on ihania Swarovskeja ja fasettihiottuja helmiä odottamassa.

Viimeinen kaihomielinen koru on saanut nimensä Aulikki Oksasen runosta, josta on tehty myös laulu.

Tule vielä kerran

kuin ilta omenapuuhun

ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

(Aulikki Oksanen)

Vaaleana yönä. Vaaleanpunaisia opaaleja ja siemenhelmiä. Lukko sterlinghopeaa. Koru on aika pitkä, 93,5 cm.

Pullonkorkkikoruja

2009-09-29T18:00:00.002+03:00

Viime keväänä innostuin tekemään oikein urakalla koruja pullonkorkeista. Siis todellakin innostuin - koruja taisi olla lopulta lähes 90!

Pahoittelen kuvissa siellä täällä roikkuvia hintalappuja - korut lähtivät valmistuttuaan hetkeksi kirpputorille, jossa niitä menikin kolmisenkymmentä kappaletta kaupaksi. Onneksi ehdin kuvata koko satsin ainakin joten kuten ennen kirppisreissua. Nimesin sarjan Kruunukoruiksi, koska kruunukorkeistahan ne on tehty. Ai niin, ja täytyy muistaa antaa kunnia sille, jolle se kuuluu: idean pullonkorkkikoruihin sain Sherri Haabin kirjasta Designer Style Jewelry.

Kaikki jäljellä olevat löytyvät Flickristä, mutta tässä joitakin maistiaisia. Seuraavat kolme korua ovat minun! Ensimmäisen korun kuva on antiikkiliikkeestä löydetty vanha valokuva tuntemattomasta naisesta, jonka ilmeeseen ihastuin - on se niin tuima (en ole ihan varma, välittyykö tuo tuimuus ottamastani kuvasta, vähän taitaa heijastus tehdä tepposiaan)! Tämä lienee minun alter egoni, ja nimensäkin se on saanut minulta - Johanna on toinen nimeni. Nimessä ei ole mitään vikaa, mutta suhtautumiseni siihen on ollut hieman ristiriitainen: se on osa minua, mutta jostain syystä en ole koskaan tuntenut itseäni täysin Johannaksi. Ehkä se siksi sopiikin kuvastamaan sitä minussa asuvaa toista...

Johanna. Kenkä on löytö antiikkimessuilta ja ketju kirpputorilta. Koru oli ensimmäistä kokeiluerää, eikä se ole teknisesti täydellinen: kuvan päällä oleva liimaus on vähän röpöläinen. Mutta pidän tästä kovasti, se on suosikkikorujani!

Ja täytyyhän opettajalla joku kukkokoru olla. Tämä kukko on peräisin joko venäläisestä tai tsekkiläisestä postimerkistä, en enää muista. Leimasta näkyy katkelma "PXY", kertokoon joku viisaampi, jos tietää.

Aapiskukko. Kukkoriipus on pronssia, ja ostin sen Huuto.netistä.

Kolmatta omaa korkkikoruani pidän silloin, kun olen hempeällä mielellä...

Sonja. Kun olin lapsi, annoin kaikkien nukkejeni nimeksi Sonja, siitä nimi.

Sitten vielä muutamia poimintoja. Osalla on nimi, osalla ei, väkisin en ole yrittänyt kaikille keksiä nimiä. Kuvat on leikattu postimerkeistä, vanhoista mainoksista, ilmaisista clip art -kuvista, tulitikkurasioiden etiketeistä (keräilykamaa, hyi minua pikku tuholaista!) jne.

Marlene.

Audrey ja Gary.

Shopping.

Tällä naisella on hurmaava ilme. Korun liimapinta on valitettavasti hiukan vaurioitunut.

Cover Girl.

Ei enempää tällä kertaa, jottette vallan tukehdu, laitan myöhemmin lisää... Mikä oli suosikkisi?

Tähtien välisiä reittejä ja muita kertomuksia

2009-09-24T20:32:00.014+03:00

Viime aikoina ylimääräinen aika on mennyt tiukasti tilaustöiden kimpussa. Tilaustöissä on se hieno juttu, että ne saavat joskus tarttumaan materiaaleihin, joita ei ehkä muuten tulisi käyttäneeksi, ja yhdistämään värejä, joita ei olisi itse hoksannut yhdistää.

Hematiitti on ollut kivi, johon en ole aiemmin osannut tarttua - en ole oikein tiennyt, mitä tehdä sille. Eräällä asiakkaalla oli kuitenkin silmää hematiitille, ja hän tilasi niistä tehdyn pitkän Polku-tyylisen kaulakorun, rannekorun ja korvikset. Se oli onnenkantamoinen. Ystävystyin hematiitin kanssa, ja pian jo huomasinkin ihastuneeni sen metalliseen kiiltoon ja "avaruudelliseen" olemukseen.

Tähtien välisiä reittejä. Hematiitti. Pituus taas liki puolitoista metriä.

Tähtien välisiä reittejä. Hematiittia ja sterlinghopeaa.

Rakastan tätä korvakorumallia - näitä ei ehkä ole kaikkein helpoin tehdä, mutta korut näyttävät korvissa tyylikkäiltä. Malli on kirjasta Perfect Match. Earring Designs for Every Occasion. Rannekorusta en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvaa, mutta tein sen samalla idealla kuin kaulakorun.

Olen tehnyt samalla korvismallilla aiemmin yhdet korvikset. Niissä oli kuitenkin se ongelma, että helmissä oli niin suuret reiät, että ne pyrkivät pois koukuista, jos korut jätti pöydälle huolimattomasti (hematiittikorviksissa ei tätä ongelmaa ollut, sillä helmien reiät olivat niin tiukat). Niinpä minä nerokkaasti päätin viime viikonloppuna takoa vasaralla koukut litteiksi, jotta helmet eivät lipsahda pois. (Puolustukseni on se, että kirja neuvoi tekemään niin, mutta myönnettäköön, että saatoin myös takoa vähän yli-innokkaasti ja vähän vääränlaisella vasaralla...)

Huonosti kävi. Helmet liukuivat koukuissa edelleen yhtä vaivattomasti, ja lisäksi olin vasaroinut koukut pilalle. Onneksi tilauskorvikset onnistuivat, ja niiden muotokin on kauniimpi ja hioutuneempi kuin ensimmäisten versioiden, jotka tulevat tässä - nämä on onneksi kuvattu ennen viimeviikonloppuista tuhoaan:

Rubiininpunaiseksi värjättyä, fasettihiottua "jadea", lasisia välihelmiä ja sterlinghopeaa.

Seuraava tilaustyö sai minut yhdistelemään värejä, joita en itse olisi osannut yhdistää. Korun tilaajalla oli kuitenkin rohkeutta ja värisilmää, ja hän tilasi pitkän Polku-korun oransseista, violeteista ja petroolinvärisistä helmistä. Tulos on ihanan värikäs, syksyisen kirpeä ja muutenkin silmiähivelevä ainakin minun mielestäni ja sopii varmasti kantajalleen upeasti.

Polku: Ruskan askelissa. Lasihelmiä ja antiikkihopean värisiä metallihelmiä.

Laitan huomenna tänne näkyviin lisää tilaustöitä, jos vain ehdin (ja jos taloyhtiön netti toimii!). Aasinsiltana viimeiseen koruun toimii hematiittikorujen tähtiteema. Kaulakoru on tehty alkukesästä, ja sitä tehdessäni mielessäni pyöri Edith Södergranin runo "Olemisen riemu". Valitettavasti muistin vain osan runon säkeistä, ja siksi tässä ovat vain ne säkeet, joiden tunnelmaa olen pyrkinyt tavoittamaan.

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.

Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,

yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa [- -]

Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin

ja kuunnella yön hiljaista virtaa

ja seisoa vuorella auringossa. [- -]

Aika - muuntajatar, aika - hävittäjätär, aika - loihtijatar,

tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle olemassaolon

niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen käärmeen, niinkuin merellisen luodon?

[- -] kerran sammuvat kaikki tähdet,

mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.

(Edith Södergran, suom. Uuno Kailas)

Aika. Yönsiniset makeanvedenhelmet, vaaleat röpöläiset makeanvedenhelmet, (jotka jotenkin muistuttavat mielestäni taivaankappaleita), vuorikristalli, sterlinghopealanka ja -lukko. Riipuksena kaksi erilaista vuorikristallia, joista alemmassa hopeaspiraali.

Marjoja ja muita vuodenaikoja

2009-09-18T16:48:00.001+03:00

Monet helmet herkullisine sävyineen ovat jo luonnostaan kuin marjoja, ja tämä syksyinen postaus lähteekin liikkeelle marjoista. Nämä korut ovat tosin jo loppukesästä tehtyjä, osa aiemminkin, mutta minulla on pieni etiäinen siitä, että syksyn innoittamana saattaa syntyä vielä lisää marjaisia koruja...

Silmiesi lähteissä kuvastuu metsä,
siihen minä halusin eksyä, ja löysin
sammalikosta sudenmarjan.
Älä opasta minua takaisin ihmisiin,
marjan maku on salaisuus.

(Satu Marttila)

Marjan maku on salaisuus. Korallia ja mustakiveä, lukko Balin hopeaa. (Huomasin juuri, että olen unohtanut korusta crimppisuojat, pitänee lisätä heti, ennen kuin unohtuu....)

Marjan maku on salaisuus. Korallia, mustakiveä ja sterlinghopeaa. Pidän näistä korvakoruista kovasti, koska ne venkoilevat niin hauskasti.

Seuraava koru on taas niitä minun pitkiä korujani (pituus on 141 cm), eli koru menee kaksinkerroin kaulaan.

Suohaltian aarre. Punaiseksi värjättyjä ja värjäämättömiä karneoleja, tummanpunaisia siemenhelmiä. Tämä koru on minusta kaulassakin ihanan pirteä, ja helmet ovat kuin karpaloita ja lakkoja!

Tein myös kaulakoruun sopivat pienet ja söpöt korvikset:

Suohaltian aarre. Punaiseksi värjätyt karneolit, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Seuraava marjakoru on minun, minun, minun! Se on yksi arkipäivän suosikkikorujani, sillä se tuo harmaaseenkin asuun helposti piristystä. Se on tehty samalla idealla kuin ensimmäisen postaukseni omenanvihreä Nostanko sinut vai taivutanko oksan -koru. Se syntyi - kuten Kaledonia-koruni - työkaverille tehdystä kaulakorun tuunauksesta. Tuunatusta korusta tuli niin kaunis, että tein itselleni samanlaisen mutta tuplasti pidemmän. En ole mitannut korun pituutta, mutta veikkaisin sitä noin puolitoistametriseksi. Nimi on kalevalaisittain Marjatta.

Marjatta, korea kuopus. Punaista "vuorijadea" (eli dolomiittimarmoria) ja rutosti.

Vielä yksi marjakoru. Nämä tuliakaatit on saatu tilaajalahjana (taas Satuhelmestä tai Helmiliinasta - anteeksi, etten muista...).

Hallan jälkeen. Tuliakaattikolikoita, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Jottei menisi aivan marjastamiseksi tämä homma, palaan hetkeksi jo taakse jääneeseen kesään. Kyytipojaksi Claes Anderssonin iiiihana tuulenkepeä ja ilkikurinen runo kokoelmasta Vuoden viimeinen kesä.

ETYDI SUVITUULELLE

Hän kulkee tuuli hiuksissaan

Minä rakastan hänen askeltaan

Minä rakastan hänen kulkuaan

tuuli hiuksissaan

Minä rakastan että tuuli noin

kulkee hänen hiuksissaan

ja että tuuli juuri noin

kulkee hänen hiuksissaan

Minä rakastan hänen kulkeissaan

Minä rakastan hänen kulkuaan noin tuuli hiuksissaan

Minä rakastan että tuuli juuri noin hänen hiuksissaan

Minä rakastan kun tuuli kulkee hänen hiuksissaan

Rakastan häntä

kun hän kulkee tuulen kulkiessa juuri noin hänen hiuksissaan

Rakastan häntä ja rakastan tuulta

ja kun hän kulkee tuuli hiuksissaan

ja tuulen tapaa rakastaa hänen hiuksiaan

Minä rakastan häntä kun hän kulkee tuuli hiuksissaan

(Claes Andersson, suom. Pentti Saaritsa)

Etydi suvituulelle. Taivaansiniset helmiäiskolikot ja hopeaa.

Edellisestä vuodenajasta tulevaan: talveen, tai jo kevääseen.

Lumen alta paljastuva maa.

Maan alla virtaava vesi.

Astut lumeen, joka on pilvistä tullut,

nostat kaivosta jäänkirkkaan veden

ja juot niin kuin janoon juodaan.

Maailman kerroksia et loppuun käy.

Ne syntyvät uudelleen.

(Matti Paloheimo: Kylmä päivä)

Nostat kaivosta jäänkirkkaan veden. Kimaltelevia, fasettihiottuja vuorikristalleja ja patinoitua hopeaa.

Rakastan vuorikristalleja, koska ne vain ovat mielestäni niin kauniita ja sopivat monien muiden kivien ja helmien kanssa yhteen. Loppuun vielä vuorikristallikorvakorut, jotka eivät liity mihinkään tiettyyn vuodenaikaan - vai olisiko niissäkin menneen kesän muistoja?

Tuon lahjaksi sinulle lähdevettä,

jossa on kuvastunut pilvi

ja jossa on kuu välähdellyt.

(Helvi Hämäläinen)

Lahjaksi lähdevettä. Ihanan sileät vuorikristallikolikot, Balin hopeaa ja sterlinghopeaa.

Satuja ja pohjoisia saaria

2009-09-13T22:55:00.004+03:00

Taidan aloittaa tällä kertaa taas kaulakoruilla, mutta yritän saada tähän postaukseen mukaan myös rannekoruja - niitä nimittäin on paikat pursollaan. Ensimmäinen kaulakoru liittyy Antoine de Saint-Exuperyn ihanaan lastenkirjaklassikkoon Pikku prinssi, jonka monet lienevät lukeneet tai josta he ainakin ovat kuulleet. Pikku prinssi on poika, joka on tullut kaukaiselta planeetalta maahan, ja hän kertoo uudelle ystävälleen kukasta, jota hän on hoitanut kotona:

Mutta kukkanen antoi hänen odottaa kauan. Se laittoi itseään kauniiksi vihreän kammionsa suojissa. Se valitsi tarkoin ja huolellisesti värinsä. Se pukeutui hitaasti, ripustaen terälehtensä yksitellen paikoilleen. Se ei halunnut näyttäytyä ryppyisenä kuten unikonkukat. Se halusi tulla näkyviin vasta, kun se oli kauneimmillaan. Niinpä niin! se oli hyvin turhamainen! Sen salaperäinen valmistautuminen kesti useita päiviä. Ja sitten vihdoin, eräänä aamuna, juuri auringonnousun aikaan, se näyttäytyi.

   Ja kukka, joka oli niin huolellisesti valmistautunut, sanoi haukotellen:
   - Hooh! herään juuri...Pyydän anteeksi... Olen vielä aivan pörröpäinen...
   Pikku prinssi ei voinut silloin pidättää ihastustaan:
   - Olettepa te kaunis!
   - Niin, eikö totta, vastasi kukkanen vienosti. Olen syntynyt yhtä aikaa auringon kanssa...

Aurinkoruusu. Karneolitabletit ja punaiset makeanvedenhelmikolikot (halkaisija molemmissa 12 mm), Swarovskin kristallit (sävy fire opal), lasiset välihelmet, lukko Balin hopeaa. Riipuksena karneoliruusu (halkaisija n. 30 mm).

Huomasin, että harrastukseni alussa tein enimmäkseen hyvin lyhyitä ja hyvin pitkiä kaulakoruja, mutta olen sittemmin onnistunut rikkomaan tätä kaavaa. Silti superpitkien kaulakorujen tekeminen on minusta edelleen jotenkin kutkuttavaa. Viime keväänä tuunasin eräälle ihanalle (valitettavasti entiselle) työkaverilleni pari hänen koruaan, ja ihastuin niin kovin toiseen luomuksistani, että päätin aloittaa samalla mallilla kokonaisen sarjan. Sarjan nimi on Kaledonia, mikä oli antiikin roomalaisten Skotlannille antama nimi. Nimi on lähtöisin rakkaudestani Skotlantia kohtaan - siskoni asustelee sielläpäin, ja olen matkustellut siellä aika paljon.

Skotlannin luonto on huikea, ja eniten pidän pohjoisten Ylämaiden ja Skotlannin saaristojen karuista maisemista, hiljaisista pikkukylistä, vuorten ja meren läheisyydestä. Ja tietysti tällaiseen romantikkoon puraisevat lujasti myös Skotlannin tarusto, kelttiläisyys ja pohjoisten saarten viikinkiperimä.

Kaledonia: Ardvreckista itään. Nefriittijadea ja Swarovskin kirkkaita Simplicity-kristalleja, joiden välkettä en ole valitettavasti onnistunut vangitsemaan kuviin. Ylemmässä kuvassa koru lepää Ardvreckin linnan raunioista ottamallani kuvalla - Ardvreck Castle sijaitsee Ylämaiden länsirannikolla, ja sen ohi matkataan pohjoista kohti.

Orkneyn ja Shetlannin saarilla on säilynyt paljon muinaisia paikkoja kiviympyröistä hautakammioihin. Toinen sarjan koru on saanut nimensä Orkneyllä sijaitsevan, 5000 vuotta vanhan neoliittisen kylän mukaan.

Kaledonia: Virtoja Scara Braestä. Akvamariinisiruja ja pyöreitä akvamariineja, Swarovskin kirkkaita Simplicity-kristalleja. Tämän korun värisävyä oli todella vaikea saada toistumaan oikein kuvassa, mutta lopulta onnistuin.

Täytyyhän tässäkin postauksessa joku runokoru olla, joten seuraavaksi pari lupaamaani rannekorua runojen kera:

Sinuun olen humaltunut,
toivon etten selviäisi koskaan,
miten makeana minussa hehkut
karvas viina, koiruoho, gentiana

(Pertti Nieminen [- ei Neumann, vaan se itämaisiin runoihin syventynyt kaveri!] :)

Miten makeana minussa hehkut. Punainen sardonyksi, vuorikristalli, Balin hopeaspacerit ja Karen Hill Tribe -hopeakukka. (Ai ai, kun nämä vanhat kortit hivelevät silmää...)

Seuraava rannekoru on (ainakin minun mielessäni) tulvillaan keijumystiikkaa, varsinkin, jos sitä tarkastelee yhdessä syntyrunonsa kanssa. Larin-Kyöstin "Mittymaarja"-runossa on kokonaista kymmenen säkeistöä, tässä niistä vain kolme, joiden tunnelmaa olen pyrkinyt korussani tavoittamaan:

Mittymaarja, keito keiju,
hiipii juhannuksen yöllä,
suuret silmät unelmoi,
helmet helkkyy, soljet soi,
mesikukka välkkyy vyöllä.

[- -] Mitä tekee Mittymaarja?
Mittymaarja tekee taikaa. -
Immet ohralaihoon käy,
kun ei tiellä ketään näy,
uskotellen uutta aikaa.

Immet solmii taikalankaa,
immet sitoo korret yhteen:
keltä korren jäytää jäät,
kell' on pärttylinä häät,
ken se leikkaa lemmen lyhteen? [- -]

Mittymaarja. Herkullisen marjaisia, isoja akaattirondelleja, Balin hopeaa ja hopeaa. Tämän korun kuvaamisessa minulla oli suuria vaikeuksia: se ei halunnut pysyä kauniissa muodostelmassa, vaan meni koko ajan suppuun. Siitä syystä jouduin teippaamaan korun pienillä teipinpaloilla kiinni runokirjan sivulle, eikä sekään täysin auttanut, koska jokunen teippi taitaa edelleenkin näkyä, jos osaa katsoa... :D

Laitetaan loppuun vielä yhdet korvikset harmonian vuoksi. Nämä sopivat yhteen alkupään Skotlanti-teeman kanssa, sillä taustalla oleva kuva on otettu Shetlannin saarilla, ja korujen teemakin liittyy sinne. Saatteeksi pätkä Mirkka Rekolan "Nuotiolle"-runosta, joka mielestäni tiivistää jotain suomalaisten ja shetlantilaisten samankaltaisesta - sanoisiko - mielenlaadusta tai ainakin kulttuuriperimästä:

[- -] Jos en tarinaanne tunnekaan
yhteinen vilu on, yhteinen pakkaspaikka,
ja saman tulen loimu silmissä
me vaikenemme, koska aika meissä
kuin käärme menee mykkään kiemuraan
kuullakseen itseänsä kauttaaltaan.

Saarten aika. Punaista akaattia ja sterlinghopeaa.

Helmiholistin tunnustuksia, osa 2

2009-09-09T22:01:00.002+03:00

Eilisen illan ja tämän alkuillan olen taistellut, jotta saisin kuvat näkymään blogissani oikein. Nyt ne lopultakin näkyvät kokonaan eikä kone leikkaa suikaletta jokaisen kuvan oikeasta reunasta... Eli on aika laittaa näkyviin taas uusia kuvia. Yritän välttää eilisen kaltaista kirjallista kaulakorutykitystä ja keskittyä vähän enemmän muuhun. Vaviskaa, realistit ja modernistit, tulossa on aika lailla romanttinen korvispläjäys:

Ensimmäiset korvakorut ovat saaneet nimensä kortissa olevan naisen mukaan - en valitettavasti ole onnistunut saamaan selville, kuka hän on ollut tai mitä hän on tehnyt, mutta jos joku muu tietää, laittakoon vinkkiä tulemaan (lisäys: Kaarina Bell oli näyttelijätär - kiitos, Inkku! :). Näistä tuli mielestäni aika ihanat - helmet ovat viehättävän ruttuisia ja renkaat ja koukut näyttävän kokoiset.

Kaarina Bell. Hopeaa ja erilaisia makeanvedenhelmiä.

Seuraavien korvakorujen malli on suoraan Perfect Match. Earring Designs for Every Occasion -kirjasta. Siitä huolimatta ne valmistuttuaan herättivät tällaisen pikku romantikon mielessä etäisiä kaikuja eräästä runonpätkästä:

Tumma viini,
sellon tumma laulu.
Kun viini loppuu,
älä päästä minua.
Älä käännä levyä,
en päästä sinua.
Kun naurat matalasti,
minä soin.
(Satu Marttila)

Minä soin. Hopeaa ja Karen Hill Triben harjattua hopeaa.

Seuraavat korvikset ovat osa settiä, johon kuuluu myös rannekoru ja kaulakoru.

Tänä iltana minulle selvisi
heijastuksen tarkoitus:
Mikä muu saisi kuun lumpeitten joukkoon?

(Eeva Kilpi)

Heijastuksen tarkoitus. Makeanvedenhelmet, Swarovskin kristallit ja hopea.

Heijastuksen tarkoitus. Kaulakorussa ja rannekorussa makeanvedenhelmiä, Swarovskin kristalleja, lasisia välihelmiä, hopealukko ja Karen Hill Tribe -sudenkorennot. Kaulakorussa lisäksi käsinpunottua hopeaketjua.

Seuraavat korvikset syntyivät, kun Helmetissä oli elokuun koruteemana menneisyys - tosin en sitten lopulta saanut aikaiseksi kuvattua näitä elokuun aikana ja lähetettyä foorumille. Nämä ovat jäähyväiset Tovelle ja Muumilaaksolle.

Muumilaakson marraskuu. Savukvartsia, makeanvedenhelmiä ja hopeaa.

Lopuksi vielä muutamat korvikset isoilla koukuilla. Ensimmäiset ovat minun ikiomani, pidän kovasti niiden keltaisesta väristä!

En tiedä, mitä kiveä nämä ovat, sain ne Satuhelmestä tilaajalahjana.

Seuraavat kaksi kuvaa ovat samoista korviksista.

Rannalla. Swarovskin hurmaavasti kimaltelevat kristallibrioletit ja hopeaa. Iih!

Ja viimeisenä jälleen tilaajalahjana (Satuhelmestä tai Helmiliinalta, en valitettavasti muista, kiitos molemmille! :) saaduista abalonesimpukkahelmistä tehdyt koukkukorvikset. Nimi on mukailtu Ilkka Pitkäsen runosta.

Ratkean taas juopottelemaan vanhoilla muistoilla. Abalonesimpukkaa ja hopeaa.

Helmiholistin tunnustuksia, osa 1

2009-09-08T18:51:00.004+03:00

Tervetuloa seuraamaan erään helmiholistin turmiollista koruelämää. Se kaikki alkoi niin viattomasti, parista pienestä tyttöjen illassa tehdystä korusta... mutta helmet veivät siltä istumalta mennessään: aloin hamstrata hullun lailla lasihelmiä, sittemmin kiviä, makeanvedenhelmiä ja hopeaa. Eikä loppua näy - turha on kuvitella säästävänsä rahaa tekemällä itse korunsa. :)

Korujen syntytarinoiden ja korukuvien lisäksi blogistani löytyy aina ajoittain runoja tai muita tekstejä, joista jotkut korut ovat saaneet inspiraationsa. Kaikki kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!

Ensimmäinen postaukseni sisältää vain kaulakoruja, lähinnä viime viikkojen tuotoksia mutta joukossa muutama vanhempikin:

Ensimmäisen korun tekeminen oli jostakin syystä varsin terapeuttista. Se on syntynyt erään Jyrki Pellisen runon pohjalta, josta olen pitänyt jo teinivuosista asti:

Rakkaus tuntemattomaan maahan
minut valtaa usein harmaisiin kiviin
missä tuulee viileästi ja ilma on kalansuomun värinen
missä aika on vasta alussa, ja pyhät ovat menneet
missä meret ovat hiljaisia ja tyyniä

Sinne missä tuulet ovat muistoina meitä elävämmät
sinne missä nukkua ei saa kivisissä haudoissaan
missä aamunrusko on vasta alussaan.

Rakkaus tuntemattomaan maahan. Labradoriitti, larvikiitti, vuorikristalli, harmaa ja punainen akaatti, bloodstone ja hopea, lasiset välihelmet. Kyseessä ei ole mikään hento koru, sillä kivet ovat aikamoisia jytkyjä: labradoriitit yli 30-millisiä ja isot akaatitkin 25-millisiä. Ihanan tuhti koru minusta, ja larvikiitit ja labradoriitit kimaltelevat hienosti! :)

Seuraava koru jatkaa kooltaan samaa amatsonilinjaa, ja se on saanut alkunsa Juice Leskisen runon loppusäkeistä.

[--] Lännestä palaa valo
iltaisin, kun veneet tulevat kotiin.

Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin. Punainen ja musta akaatti, savukvartsi, Swarovskin kristallit, hopealukko ja lasiset välihelmet. Pituutta tällä korulla on 77 senttiä.

En minä toki vain massiivisia koruja tee, siispä väliin pari sirompaa. Tein seuraavanlaisen korun eräälle ystävälleni, ja siitä tuli niin söpö, että tein vielä toisen samanlaisen.

Piritta. Ruusukvartsi, vuorikristalli, hopea, valkoiset ja vaaleanpunertavat makeanvedenhelmet, lasiset välihelmet.

Sitten toinenkin makeanvedenhelmistä tehty koru. Jotenkin minusta oli outoa tehdä näin pientä piiperrystä, mutta pidän lopputuloksesta - koru on kivalla tavalla siro ja hauras.

Kuura. Makeanvedenhelmet, Swarovskin kristallit, Karen Hill Tribe -hopealehti, hopealukko, lasiset välihelmet.

Sitten pari tilaustyötä. Ensin purppura-akaattia, ametisteja, vuorikristalleja ja hopeaa, lasiset välihelmet:

Muistatkomuistatko. (Nimi on Aila Meriluodon runosta...)

Ja toinen tilaustyö. En ole tehnyt aiemmin kuin pari puuhelmikorua, mutta tätä oli ihana tehdä. Suuuuuuperpitkä koru Granny Smith -omenan värisistä puuhelmistä. Ja runoa pukkasi tas mieleen, kun korua väkersin - aika syksyisiä nämä korut ja runot näyttävät olevan...

Katso kuinka syksy on korkea ja kissa matala.
Puutarha on täällä kuin puolikas kuuta.

Tahtoisit itse ottaa omenan,
nostanko sinut vai taivutanko oksan.

(Mirkka Rekola)

Nostanko sinut vai taivutanko oksan.

Ja vielä kolmaskin tilaustyö, joka meni samalle ystävälleni kuin edellinenkin koru. Tähänkin koruun liittyy eräs runo, Mirkka Rekolan "Vaeltaja". (Oikeastaan tämä on jo vähän hassu sattuma, sillä eivät niin monet koruni todellakaan ole runon pohjalta syntyneitä kuin tämä ensimmäinen postaus antaisi ymmärtää...)

[--] Kun kuljit samaa tietä takaisin
ja etsit jälkiäsi, löytämättä,
niin katso: edessäsi vihreänä
kipunoi polku, äsken jättämäsi.
Kysyitkö silloin katseen tarkoitusta
tai kyyneleiden taikka jalkain kivun.
Palasit alkaaksesi jälleen matkan.
Ja kaikki meno oli merkitystä.

Polku. Lasihelmet ja antiikkihopean väriset metallihelmet.

Olen tehnyt kaksi muutakin solmittavaa Polku-korua, jotka ovat yhtä pitkiä kuin edellinen eli lähes puolitoistametrisiä. Ne tulevat tässä, tällä kertaa sen kummemmitta krumeluureitta.

Polku: Näkymä ulapalle.

Polku: Kultasuoni.

Viimeinen koru tältä erää on pitkähkö kaulakoru aqua terra -jaspiksista. Näin vähän samanlaisen korun Helmetin Outin blogissa ja ihastuin siihen heti.

Mannerlaatat. Valtavia (40 mm) aqua terra -jaspislaattoja, granaatteja, bloodstoneja, akvamariineja ja tummanpunaisia siemenhelmiä.